Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Julkisia esiintymisiä välttelevä Biden suostui vihdoin vaaliväittelyyn Trumpin kanssa – tiukoin ehdoin

24.05.2024 |19:08

Presidenttiehdokkaiden välillä järjestetään kaksi televisioitua väittelyä ilman studioyleisöä. Bidenin tiimi on asettanut väittelyjen järjestelyille muitakin ehtoja. Kesäkuun väittely on Bidenille ratkaiseva näytön paikka, joka voi romuttaa hänen ehdokkuutensa. Trumpin kannattajat puolestaan jännäävät, kompastuuko Biden sanakäänteisiinsä vai omiin jalkoihinsa.

Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenia on syytelty julkisten esiintymisten välttelystä. Etenkin republikaanit ovat väittäneet, että Biden ei uskalla lähteä julkiseen väittelyyn vaaligallupeissa selvästi johtavan Donald Trumpin kanssa.

Hieman yllättäen Biden kuitenkin esitti Trumpille haasteen kahdesta presidentinvaaliväittelystä ja Trump otti haasteen vastaan. Televisioväittelyt järjestetään 27. kesäkuuta ja 10. syyskuuta.

Ensimmäisen vaaliväittelyn ajankohta on poikkeuksellisen aikainen Yhdysvaltain poliittisessa kalenterissa, koska kumpaakaan osallistujaa ei vielä kesäkuussa ole virallisesti vahvistettu puolueensa presidenttiehdokkaaksi.

Tiukat ehdot vaaliväittelyjen järjestelyille

Poikkeuksellista vaaliväittelyissä on myös se, että ne järjestetään Bidenin tiimin vaatimuksesta ilman yleisöä. Väittelyt televisioidaan livenä mutta studioyleisöä ei ole läsnä.

Väittelyt suoritetaan siten, että ehdokkaat vastaavat vuorotellen toimittajan esittämiin kysymyksiin. Ehdokkaan vastatessa toisen ehdokkaan mikrofoni laitetaan pois päältä välihuutelun estämiseksi. Tämäkin tehdään Bidenin tiimin vaatimuksesta.

Yhdysvalloissa on pieni, Yleisradiota vastaava julkisen palvelun televisioverkko, mutta “Amerikan Yle” ei järjestä vaaliväittelyitä, vaan niistä huolehtivat kaupalliset kanavat. Ensimmäisen väittelyn isännöi CNN, toisen ABC. Trump ei voi odottaa myötämielisyyttä kummankaan kanavan toimittajilta.

Trump halusi kolme väittelyä yleisön edessä

Omiin kykyihinsä luottava Trump olisi halunnut, että ehdokkaiden välillä järjestettäisiin normaalit kolme vaaliväittelyä. Lisäksi Trump haluaisi, että kukin väittely kestää kaksi tuntia puolentoista tunnin sijasta ja että ehdokkaiden pitää esiintyä seisten koko väittelyn ajan.

Trumpin tiimi olisi halunnut, että väittelyt järjestetään isossa konferenssihallissa suuren yleisön edessä, koska sellaisessa tilanteessa Donald Trump on omimmillaan.

Trump haluaa Bidenin huumetestiin

Trump on myös uhonnut, että hän aikoo vaatia vastaehdokastaan antamaan huumetestinäytteen ennen vaaliväittelyä. Kuten Suomen Uutisetkin raportoi, Joe Biden selviytyi aiemmin keväällä pitämästään Kansakunnan tila -puheesta yllättävän hyvin. Trumpin mielestä tämä johtui siitä, että Biden oli pumpattu täyteen piristäviä lääkeaineita ennen puhetta.

– Biden oli pilvessä kuin leija, Trump luonnehti vastaehdokkaansa kuntoa.

Presidentillä näytön paikka

Ensimmäisen vaaliväittely 27.6. on Bidenin “viimeinen näyttö” ennen demokraattien puoluekokousta, jossa puolueen virallinen presidenttiehdokas vahvistetaan. Jos väittely menee penkin alle, demokraatit saattavat hyvinkin painostaa Bidenin luopumaan ehdokkuudesta ja nimittää jonkun toisen.

Republikaanit puolestaan jännäävät, kompastuuko Biden sanakäänteisiinsä vai omiin jalkoihinsa jo lavalle kävellessään. Tosin tällä kertaa tv-kamerat taidetaan laittaa päälle vasta kun ehdokkaat ovat jo istuneet pöytiensä taakse. Fox-kanavan juontajat toivovat, että CNN:n tai ABC:n toimittajat eivät “vahingossa” vuoda vaalitenttikysymyksiä Bidenin tiimille etukäteen.

Sekoileeko Biden taas sanoissaan?

Istuva presidentti Joe Biden on tullut surullisen kuuluisaksi siitä, että hänellä menevät usein sanat sekaisin. Äskettäin ottaessaan vastaan afroamerikkalaisten kansalaisoikeuksia ajavalta NAACP-järjestöltä saamansa elämäntyöpalkinnon, Biden luki puheensa monessa kohdassa väärin teleprompterilta.

Hän muun muassa väitti olleensa varapresidentti koronapandemian aikana ja sanoi palkinnon antaneen kansalaisjärjestön nimen väärin. Valkoisen talon tiedottajat joutuivat julkaisemaan peräti yhdeksän oikaisua Bidenin tässä yhdessä ainoassa puheessa tekemiin lipsauksiin.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

10.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttokriittisyys kasvaa – eliitti ja media kieltäytyvät näkemästä Euroopan poliittista muutosta

03.10.2024 |13:12

Uusimmat