Tagi: vangit

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Tilanahtaus ja paikkapula Ruotsin vankiloissa pahenee kaiken aikaa. Normaalitoimet eivät enää riitä, joten paikallinen rikosseuraamuslaitos on perustanut valtakunnallisen erikoisyksikön tilojen hankkimiseksi akuuttiin tarpeeseen. Vankipaikkojen määrä on tarkoitus kaksinkertaistaa 10 vuodessa mutta ongelma on räjähtämässä käsiin jo nyt.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Kansanedustaja, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Leena Meri esitteli sunnuntaina perussuomalaisten puolueneuvoston kokouksessa kriminaalipolitiikan linjauksia. Meren esitys kytkeytyi vahvasti Suomen rikoslain uudistuksiin. Meri esittää ensinnäkin rangaistusjärjestelmän päivittämistä siten, että rangaistukset saataisiin järkilinjalle.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen kysyi kirjallisessa kysymyksessään, miten Suomi on edistänyt mahdollisuutta ulkomaalaisten vankien vankeustuomioiden suorittamisesta Suomen sijasta kotimaissaan, millaiset kustannusvaikutukset asialla olisivat sekä mitä asian eteenpäin viemiseksi aiotaan tehdä. Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin antama vastaus ei tyydytä Reijosta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Lakivaliokunta on tänään saanut valmiiksi mietinnön, joka koskee henkilötietojen käsittelyä Rikosseuraamuslaitoksessa. Hallitus esittää vankeja tapaavia ja muita vankiin yhteyttä pitäviä henkilöitä koskevien tietojen säilytysajan lyhentämistä viidestä vuodesta kahteen vuoteen sekä ns. turvallisuustietorekisterin tietojen säilytysajan lyhentämistä kymmenestä vuodesta viiteen vuoteen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Vankimäärät ovat Ruotsissa kasvaneet voimakkaasti viimeiset kaksi vuotta. Vankiloiden kapasiteetti ei enää riitä ja pahin tilanne on korkeimman turvaluokituksen rangaistuslaitoksissa. Vangit reagoivat tilanpuutteeseen pieksämällä toisiaan ja henkilökuntaa, kertoo Expressen GT erikoisartikkelissaan. Viime kesäkuussa 61-vuotias murhasta tuomittu mies kiehautti vankilan keittiössä kolme litraa vettä. Päästyään takaisin selliin hän heitti vedet syvää synnin unta nukkuvan 27-vuotiaan heroiinikauppiaan...  Lue lisää >