Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Palkka juoksee vangeille, vaikka työt on peruttu – Koponen: ”Työttömän peruspäivärahakin on pienempi”

07.04.2020 |14:09

Koronapandemian jyllätessä osassa avolaitoksia vankien työntekoa on rajoitettu. Hämmästyttävä huomio nousee esiin Vankilavirkailijain liiton hallituksen puheenjohtajan Antti Santamäen twiitissä, jonka mukaan vangeille joiden siviilityölupia on väliaikaisesti peruttu, maksetaan yhä palkkaa tavalliseen tapaan.

Avolaitoksessa oleva vanki voi työskennellä esimerkiksi kunnassa, ja palkkio on veronalaista tuloa 4,70 euroa tai 5 euroa tunnilta.

– Ihmetyksiä joka päivä. Kelan työttömyyspäiväraha työttömälle 33,66 euroa päivässä, tänään kuulin että avolaitoksen vanki tienaa koronan aikana makaamalla 35 euroa päivässä avolaitoksessa. Tietenkin ruokakin tulee kaupan päälle, ei oikein sovi minun ajatusmaailmaan tämä maksatusmalli vankiloissa, twiittaa Antti Santamäki.

Ahkerat duunarit saavat vähemmän

Kansanedustaja Ari Koponen haluaa vielä täsmentää, että todellisuudessa tämä tarkoittaa jopa enemmän kuin 35 euroa päivässä, sillä päiväpalkan ollessa 35 euroa (7 tunnin ajalta 5 euron tuntipalkalla), saavat vangit tämän päälle aina vielä käyttörahan 1,60 euroa päivässä, eli yhteensä palkkio nousee yli 36 euroon päivässä.

– Tätä voi esimerkiksi verrata Kelan työttömyyspäivärahaan, joka on 33,66 euroa päivässä. Kaiken lisäksi vangeille kuuluu maksuton ruoka- ja vaatehuolto sekä terveydenhuolto.

– Tämä on periaatekysymys. En pysty ymmärtämään, että kymmenet tuhannet lomautetut ja irtisanonut ahkerat suomalaiset sinnittelevät Kelan työttömyyspäivärahalla sekä koittavat etsiä itselleen työtä ja toimeentuloa kriisin keskellä. Samaan aikaan avolaitoksessa makaavat vangit saavat joissain vankiloissa parempaa ”päivärahaa”, Koponen kritisoi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
7.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi