

Ceutaan tunki tulijoita myös Lähi-idästä. / LEHTIKUVA
Antikainen: Siirtolaiset tivaavat Ceutan leirillä jo Suomen turvapaikoista – vastaus on ei
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii koko hallitusta tulemaan perussuomalaisten linjalle ja antamaan yksiselitteisen viestin. Vaatimus syntyi sen jälkeen, kun MTV Uutisten Ceutassa vieraillut toimittaja kertoi laittomasti rajan ylittäneiden siirtolaisten tiedustelevan leirillä, saako Suomesta helposti turvapaikan. Toimittajan mukaan siirtolaiset esittivät kysymyksen toiveikkaaseen sävyyn.
Kysymys kertoo kaiken. Ihmiset, jotka murtautuivat väkisin Espanjan alueelle, istuvat leirillä vertailemassa, minkä maan järjestelmä on löysin. Ja Suomi on listalla, Sanna Antikainen sanoo.
Ceutaan saapui heinäkuun viimeisinä päivinä espanjalaistietojen mukaan 70 000–80 000 (pääosin) taisteluikäistä miestä Marokosta. Ceutan itsehallintoalueen johtaja Juan Jesús Vivas arvioi, että kaupunkiin on edelleen jäänyt 8 000–10 000 ihmistä. Vivas antoi Espanjan keskushallinnolle maanantaina 30 päivän määräajan saada tilanne hallintaan ja uhkaa muuten viedä asian oikeuslaitoksen käsiteltäväksi.
MTV:n mukaan leiriläisten kertomus toistuu samanlaisena: kotona ei ole töitä eikä tulevaisuutta, ja liikkeelle lähdettiin sosiaalisen median videoiden innoittamana.
– Työttömyys ei ole vainoa. Someen uskominen ei ole turvapaikkaperuste. Tässä ei ole kyse pakolaisuudesta vaan siitä, että Euroopan ja EU:n ulkorajat on todettu heikoiksi, Antikainen sanoo.
Suomen syytä kiristää turvapaikkalinjaa nyt
Antikainen muistuttaa, että vielä heinäkuun lopulla suomalainen vasemmisto vakuutti tulijoiden pysyvän kaukana Suomesta ja arvosteli perussuomalaista sisäministeri Mari Rantasta kovista puheista.
– Demarit ehtivät haukkua sisäministerin ja hourailla ilmastopakolaisuudella. Nyt nämä demareiden ilmastopakolaiset kyselevät Suomen turvapaikkakäytännöistä. Perussuomalaiset olivat jälleen oikeassa, ja se on tässä maassa tullut tavaksi.
Espanjan ulkoministeri José Manuel Albares on ilmoittanut hallituksen pyrkivän palauttamaan Marokkoon kaikki Ceutaan laittomasti saapuneet. Antikaisen mukaan lupaus on toistaiseksi vain lupaus, joka voi olla vaikea toteuttaa Espanjan sosialistien ollessa pääministeripuolue. Siksi Suomen on varauduttava siihen, että osa lähtee liikkeelle Schengen-alueen sisällä.
– Kun kymmenettuhannet ihmiset ovat jo kerran osoittaneet, että raja aukeaa painostamalla, on naiivia olettaa, että matka päättyy Ceutan rantaan. Suomen on syytä pitää sisärajavalvonta työkalupakissa ja kiristää turvapaikkalinjaa nyt, ei sitten kun ensimmäinen bussi on Tornion sillalla.
Ei marokkolaismiehiä Suomeen
Antikainen vaatii, että muutkin hallituspuolueet tulevat perussuomalaisten linjalle ja pitävät kiinni tiukasta linjasta Suomen rajaturvallisuuden suhteen. Espanjan Schengen-asema on otettava EU:ssa vakavaan tarkasteluun.
Antikainen kiittää erityisesti sisäministeri Mari Rantasen ripeää toimintaa. Rantanen alkoi välittömästi Ceutan kriisin alkaessa valmistelemaan sisärajatarkastusten käyttöönottoa Suomen rajoille.
– Suomen viestin Ceutan leirille pitää olla yksi ja sama koko hallitukselta: ei. Yhtään marokkolaista miestä ei tarvita Suomeen Ceutasta.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ilmastopakolaisuus Juan Jesús Vivas sisärajatarkastukset José Manuel Albares Ceuta MTV Uutiset demarit siirtolaiset Marokko Sanna Antikainen Mari Rantanen Turvapaikanhakijat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ceutaan jäi 1 900 alaikäistä – Espanja ei voi palauttaa kaikkia Marokkoon
Marokon ja Espanjan viranomaiset estivät viikonloppuna laittomien maahantulijoiden uuden invaasion Espanjalle kuuluville Ceutan ja Melillan alueille Afrikassa. Edellisen ryntäyksen jälkipyykki on vielä kesken, sillä Ceutaan on jäänyt oleskelemaan kanta-asukkaiden huoleksi jopa 5 000–8 000 laitonta tulijaa. Erityisen hankala on alaikäisten kohtalo, koska heitä ei voi palauttaa lähtömaihinsa samalla menettelyllä kuin aikuisia.

Ceutan rajakriisi kärjistyi taas – Eurooppaan pyrkivät nyt laittomat maahantunkeutujat Saharan etelänpuolisesta Afrikasta
Laittomat maahantulijat yrittivät viikonlopun aikana taas Espanjan alueelle Afrikan pohjoiskärjen Ceutassa ja Melillassa. Marokon ja Espanjan viranomaiset olivat tällä kertaa varuillaan ja pelätty katastrofi jäi syntymättä. Marokkolaiset pysyivät kotonaan ja Euroopan leveämmän leivän äärelle yrittäjät olivat suurelta osin lähtöisin Saharan eteläpuolelta.

Espanja kiihdytti itävaltalaisministerin mukaan ryntäystä Ceutaan omalla ”megamagneetillaan” – EU:n rajoille vaaditaan tiukempaa valvontaa ja turvapaikkakäsittelyn siirtämistä kolmansiin maihin
Itävallan hallituksen Eurooppa ja integraatioministeri esittää vakavia syytöksiä Espanjalle Ceutan tilanteen kärjistymisestä. Hän vaatii tehostamaan välittömästi EU:n ulkorajojen valvontaa. Ministeri reagoi näin myös sosiaalisessa mediassa leviäviin uutisiin mahdollisesta uudesta joukkorynnistyksestä Marokon rajan yli elokuun puolivälissä.

Kymmenet tuhannet afrikkalaiset tunkeutuivat väkisin Eurooppaan – Espanjan Ceutassa ”täysi kaaos”
Espanjan vasemmistohallituksen myötäsukainen maahanmuuttopolitiikka kärjistyy parhaillaan Ceutassa. Valtava määrä lähinnä nuoria miehiä on tunkeutunut väkisin EU:n alueelle. Espanjan hallitus on päättänyt lähettää armeijan selvittämään totaalista kaaosta ja ryöstelyä. Euroopan tulevaisuus on Ceutassa käsillä jo tänään.
Viikon suosituimmat

Ex-ministeri Liisa Hyssälä järjestöleikkauksista: Mahdollisuus, ei uhka – varakkaat järjestöt käyttäkööt omia rahojaan
Aiemmin Kelan pääjohtajanakin toiminut, entinen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk) pitää hallituksen päättämiä järjestöleikkauksia mahdollisuutena, ei uhkana. Hänen mukaansa päällekkäistä järjestökenttää on karsittava, ja järjestöjen on yritysten tavoin kannettava vastuunsa taloudellisesti vaikeina aikoina.

AfD voitti Saksassa Saksi-Anhaltin osavaltiovaalit mutta jäi ovensuukyselyn mukaan paikan tai kahden päähän ehdottomasta enemmistöstä

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen
Vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset yritykset ovat raportoineet hyvistä taoloudellisista tuloksista viimevuosiin asti. Satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävät firmat toimivat pääosin veronmaksajien rahoilla. Yrittäjien hunajapurkki on nyt sulkeutumassa, sillä hallitus on suitsinut turvapaikkaturismia ja maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan korostuu.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle
Yhdysvaltain poliittisen polarisaation on usein liberaalissa mediassa selitetty johtuvan ennen kaikkea oikeiston radikalisoitumisesta. Nyt tuore vertaisarvioitu tutkimus haastaa tämän yleisen käsityksen. Yli 35 000 vastaajan pitkittäistutkimuksessa selvisi, että vuosina 1988–2024 vasemmistolaiset liikkuivat 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin mitä oikeistolaiset oikealle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













