

Eri kansallisuuksista koostuva siirtolaisjoukko lähti Meksikon Tapachulasta kohti Yhdysvaltojen rajaa 5. maaliskuuta 2024. / LEHTIKUVA
New Yorkin valtalehdessä vakava varoitus: Amerikka, katso Ruotsiin ja varo hallitsemattoman maahanmuuton aiheuttamaa kaaosta
Amerikoissa kipuillaan vastaavien maahanmuuttopaineiden kanssa kuin Euroopassakin. Pahin tulevaisuuden uhkakuva löytyy Euroopasta, jossa vuonna 2015 avattiin rajat kaikkien saapastella sisään. New York Postin kolumnistia suivaannuttaa sekin, että Yhdysvaltoihin näyttäisi olevan helpompi tulla laittomasti kuin laillisesti.
New York Postin julkaisemassa melko poleemisessa mielipidekirjoituksessa konservatiivisen laidan poliittinen kommentaattori Douglas Murray ottaa aluksi esille sen, kuinka vaikeata Amerikkaan on tulla ja asettautua maahan laillisesti.
Monet poliitikoista ovat syystä tai toisesta maahan laittomasti saapuvien puolella. Amerikka jatkaa köyhtymistään salliessaan ”inhimillisen surkeuden” tulvia yli rajojen.
Näin on, koska Yhdysvaltain harjoittama maahanmuuttopolitiikka on täysin livennyt poliitikkojen käsistä. Ainoat tilanteesta hyötyjät ovat Meksikon sekä Etelä-Amerikan huumekartellit. Yhdysvaltojen ja Meksikon välit ovat nekin tulehtuneet.
”Mikä olisi voinut mennä pieleen”
Well, sitten Murray nostaa framille varoittavan esimerkin. Se tulee kuinka ollakaan Ruotsista, maasta, joka avasi rajansa jokaisen tulla.
Kirjoittajan mukaan pian kansankotoon saapuivat ”partaiset miehet, jotka väittivät olevansa lapsipakolaisia ja heidät ohjattiin lapsia pullisteleviin luokkahuoneisiin”.
– Mikä olisi voinut mennä pieleen, kun sallitaan aikuisten, vaarallisista maista lähtöisin olevien miesten viettävän päivät pitkät teini-ikäisten seurassa? Murray kysyy.
Moraaliposeeraus ja hyvesignalointi yhdistävät
Seuraavaksi Murray valistaa lukijoita Ruotsia piinaavasta jengirikollisuudesta ja pommiräjäytysten aallosta. Jopa Ruotsin oman median ”oli viimein kerrottava niistä”.
– Näin ovat näreet, koska Ruotsi on muuttunut vain muutamassa vuodessa rauhan paratiisista paikaksi, jossa pommit räjähtelevät toiseksi eniten kaikista sotaa käymättömistä maista, hän kauhistelee.
– Enemmän pommi-iskuja on vain omassa naapurimaassamme Meksikossa, Murray täsmentää.
Yhdysvaltain ja Ruotsin tilanteessa on mielipidekirjoittajan mukaan yhteistä se, että poliitikot eivät ole vaivautuneet valvomaan lain kirjaimen noudattamista maiden rajoilla. He eivät ole halunneet katsoa totuutta silmiin ”esittäessään myötätuntoista ja ystävällistä”.
Minkä taakseen jättää
Murrayn esimerkki on jälleen Ruotsista ja hänen nimensä on Louise Meijer. Kyseinen moderaattipoliitikko oli kahvoissa pakolaisivyöryn vuonna 2015, kun Ruotsiin tultiin ovista ja ikkunoista.
– Massamuutto on johtanut lukuisiin vakaviin ongelmiin, Meijer sanoo nyt:
– Järjestäytynyt rikollisuus, toimeentulon puutteellisuus, kunniakulttuuri, separatismi ja islamismi, tämä luettelee.
Murrayn mukaan sen edestään löytää, minkä taakseen jättää. Ensin se konkretisoituu kaikille muille.
– Ja seuraavaksi vain sinulle.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Amerikka Louise Meijer Etelä-Amerikan huumekartellit massamuutto Yhdysvaltain ja Meksikon raja Douglas Murray Hyvesignalointi separatismi kunniakulttuuri moraaliposeeraus laittomat maahanmuuttajat Etelä-Amerikka islamismi USA järjestäytynyt rikollisuus rikollisjengit siirtolaiset Jengirikollisuus Pommi-iskut Maahanmuuttopolitiikka pakolaiset Yhdysvallat Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kaaos USA:n etelärajalla – laittomat tulijat ryntäsivät piikkilangan ja rynnäkkökiväärimiesten läpi

Sisäministeri Rantanen: Aito turvapaikantarve, siirtolaisuus ja välineellistetty maahantulo ovat eri asioita – eikä niitä tule sotkea keskenään

Ruotsin poliisi pidätti neljä islamistia epäiltyinä terroriteon valmistelusta

Jussi Halla-ahon uudenvuodenpuhe 2024: ”Kaikkeen ei ole mahdollista varautua, mutta varautukaamme parhaamme mukaan kaikkeen sellaiseen, mikä on nähtävissä ja ennakoitavissa”

Isä ammuttiin kuoliaaksi 12-vuotiaan poikansa silmien edessä Tukholmassa – oli sanonut jengille vastaan

Peltokangas: Maahanmuuttopolitiikan suunnanmuutos ottaa valtavan harppauksen eteenpäin

Rikollisjengit salakuljettavat huumeita Ruotsista Suomeen jättivoittojen toivossa – hinta jopa viisinkertainen lahden tällä puolen

Hallitus tehostaa nuoriso- ja jengirikollisuuden torjuntaa – tavoitteena rikoskierteen nopea katkaisu

Irlantilaiset saivat tarpeekseen laittomista siirtolaisista – huoli omasta selviytymisestä ajaa kantavästön barrikadeille
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













