

LEHTIKUVA
Ruotsin poliisi pidätti neljä islamistia epäiltyinä terroriteon valmistelusta
Ruotsin poliisi on pidättänyt neljä islamistia epäiltyinä terroriteon valmistelusta ja törkeästä ampuma-aserikoksesta. Miehillä epäillään olevan yhteyksiä Isis-järjestöön.
Torstaina iltapäivällä Tukholman eteläpuolella Tyresön kunnassa tehdyssä ratsiassa otettiin kiinni neljä islamistia, kertoo Expressen-lehti. Poliisi suoritti iskun yhteistyössä suojelupoliisin kanssa.
Miehet on pidätetty epäiltyinä terroriteon valmistelusta ja törkeästä ampuma-aserikoksesta. Heillä epäillään olevan yhteyksiä Isis-järjestöön.
– Kyse on väkivaltaiseen islamismiin liittyvästä ryhmästä, kertoo suojelupoliisin tiedottaja Fredrik Hultgren-Friberg.
– Osittain kyse on yhteyksistä järjestäytyneeseen rikollisuuteen, mutta henkilöillä on myös kansainvälisiä yhteyksiä Isis-terroristijärjestöön.
Tiedottaja toteaa suojelupoliisin havainneen, että väkivaltaisilla islamistiryhmillä on kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen, mutta ei halua täsmentää yksityiskohtia.
Ryhmää tarkkailtu jo pidemmän aikaa
Suojelupoliisin tiedottaja kertoo, että ryhmää on tarkkailtu jo pidemmän aikaa yhteistyössä poliisin kanssa. Hän ei halua tässä vaiheessa kommentoida, minkä tyyppisten terroritekojen suunnittelusta ryhmää epäillään. Nyt tilanne oli kuitenkin se, että rikoksen suunnitteluun oli pakko puuttua mahdollisen uhan torjumiseksi.
– Tämä vahvistaa, että Ruotsiin kohdistuu korkea terroriuhka, kommentoi oikeusministeri Gunnar Strömmer (kok)
Suojelupoliisin mukaan yhä useammat henkilöt ovat kiinnostuneita matkustamaan Afrikkaan liittyäkseen Isis-järjestöön kytköksissä oleviin ryhmiin, kertoo Ruotsin yleisradio. Ruotsin Supon terrorisminvastaisen yksikön johtaja Susanna Trehörning kertoo, että tällaisia matkoja on jo tehty, mutta ei täsmennä Afrikkaan matkustaneiden määrää.
Tainnutuskranaatteja ikkunasta sisään
Torstaina poliisi suoritti useita kotietsintöjä. Yksi niistä kohdistui Tyresössä sijaitsevan muslimiyhdistyksen toimitiloihin. Expressen-lehden silminnäkijätietojen mukaan poliisin erikoisryhmä hajotti muslimiyhdistyksen toimitilan ikkunan ja heitti sisään tainnutuskranaatteja.
Poliisi ei ole tarkemmin kertonut millaisiin aseisiin epäilyt törkeästä ampuma-aserikoksesta liittyvät, mutta Expressen-lehden kuvassa kotietsinnästä palaavalla poliisilla on sylissään rynnäkkökivääreiltä näyttäviä aseita. Ne löytyivät erään 18-vuotiaan miehen asunnosta.
Kyseinen 18-vuotias sai viime vuonna valtiolta reilun 30 000 kruunun ”koppikorvauksen” vapaudenmenetyksestä erään kesken jääneen jutun esitutkintaan liittyen. Hänet on aiemmin tuomittu useasti kannabiksen ja Tramadolin hallussapidosta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Susanna Trehörning ääri-islamistit Fredrik Hultgren-Friberg Gunnar Strömmer Tyresö väkivaltainen islamismi ampuma-aserikos muslimiterrorismi islamismi järjestäytynyt rikollisuus Tukholma Suojelupoliisi ISIS Ruotsi Terrorismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Iranin pappisvalta käyttää agenttejaan häikäilemättömään terroriin ulkomailla – Ruotsissa tappolistalla olivat juutalaiset

Jarkko Tontin Hamasin hyödylliset idiootit -kirjoitus todentaa neutraaliksi naamioidun journalismin seuraukset

Suomen Perustan tutkija maahanmuuton kustannuksista Euroopassa: Maahanmuutto käy erittäin kalliiksi Saksalle ja Hollannille – brittiparlamentti toimii jo islamistien ehdoilla

”Allahu Akbar” -puukkoisku Pariisissa – turisti kuoli ja useita haavoittui veitsellä ja vasaralla riehuneen terroristin hyökkäyksessä

Hamasin terroristeja pidätettiin Saksassa ja Hollannissa – kiinniotetuilla tiiviit yhteydet Hamasin johtoon

Väestönvaihto – pelkoa lietsova salaliittoteoria vai sittenkin tarkka tilannekuva menossa olevasta kehityksestä?

Tärkeä ennakkotapaus Ruotsissa: Poika rakensi pommeja kotona – kunnan asuntoyhtiö antoi koko perheelle häädön

Profeetat kovassa nosteessa Afrikassa – poliitikot jäävät suosiossa kauas taakse

Norjassa alkoi oikeudenkäynti homobaarissa ammuskellutta muslimimiestä vastaan
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Maahanmuuttajataustaiset jalkapallofanit pistivät hulinaksi Alankomaissa – ”Täysin apinamaista mekkalointia”
Alankomaiden suurten kaupunkien kadut täyttyivät hulinasta, kun Marokko voitti Alankomaat jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa.

Pääministeri Sipilälle ikänsä valehdellut turvapaikanhakija tuomittiin halvaantuneen naisen raiskauksesta
Helsingin hovioikeus tuomitsi kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen miehen, joka nousi julkisuuteen syyskuussa 2015 valehdeltuaan ikänsä silloiselle keskustan pääministerille Juha Sipilälle. Nyt hänet tuomittiin osittain halvaantuneen naisen raiskaamisesta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











