Tagi: Terrorismi

LEHTIKUVA

Monissa Euroopan maissa Isis-alueelta palanneille naisille on annettu kovia tuomioita. Terroristijärjestön jäsenyyden lisäksi tuomioiden perusteena on ollut omien lasten turvallisuuden vaarantaminen, avioliittoon pakottaminen ja orjien pitäminen. Suomi on Euroopan ainoita maita, jossa ainuttakaan Isis-palaajaa ei olla vielä saatu tuomiolle. Poliisi on pattitilanteessa yrittäessään löytää todisteita rikoksista.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Useimmat Suomessa toimivat rikollisjärjestöt ovat rikollisia moottoripyöräkerhoja, mutta täällä toimii myös useita ulkomailta johdettuja rikollisorganisaatioita. Joissakin niistä on viitteitä klaanityyppisestä rikollisuudesta. Rikoksilla saadut rahat viedään pois Suomesta. Ulkomailta johdettujen rikollisryhmien päätoimialat ovat huumekauppa, ihmiskauppa ja omaisuusrikokset.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo nosti terrorismin uhan tasolle neljä viisiportaisella asteikolla. Kansalaisten pitäisi hallituksen mukaan kuitenkin jatkaa arkeaan kuten tähänkin asti. Tutkijan heittäsi koko asteikon romukoppaan, jos sen myötä ei ole antaa konkreettisia eväitä uhan ja huolen vähentämiseksi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Yksi Britannian tunnetuimmista islamisteista on asetettu syytteeseen kielletyn terroristijärjestön toimintaan osallistumisesta. Choudary on jo vuosikymmeniä ollut mukana islamistisessa toiminnassa ja antanut radikaalille islamille kasvot. Hän selvisi pitkään joutumatta oikeuden eteen, mutta nyt häntä uhkaa jopa 14 vuoden vankeustuomio. Britanniassa on kielletty yli viisikymmentä islamistista terroristijärjestöä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Lontoon Maida Valessa sijaitseva Englannin islamilainen keskus on jo toinen Iranin hallintoon liittyvä uskonnollinen järjestö Euroopassa, jota Ison-Britannian hyväntekeväisyyskomissio tutkii vakavista hallintoon liittyvistä huolenaiheista ja aiempien päätösten noudattamatta jättämisestä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Viranomaisten mukaan Britanniaan tuli laittomasti kanaalin yli ainakin yhdeksäntoista terroristiepäiltyä viime vuonna. Osalla epäillyistä on kytköksiä Isis-terroristijärjestöön. Tulijoiden karkottaminen on hankalaa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vuoksi. Niinpä heidät majoitetaan hotelleihin veronmaksajien kustannuksella.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Nashvillen kristillisessä koulussa tapahtui joukkosurma, jossa transmies tappoi kuusi ihmistä. Nyt konservatiivipoliitikot yrittävät saada FBI:n tutkimaan, missä määrin ampujan transideologia ja mahdollinen hormonilääkitys vaikuttivat tekoon. Yhdysvaltain media puolestaan miettii, mitä pronomineja joukkosurmaajasta on sopivaa käyttää. Helsingin Sanomien jutussa joukkosurmaaja on ”28-vuotias aseistautunut ihminen”.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Äärivasemmistolaiset hyökkäsivät sunnuntaina Atlantan poliisin uuden koulutuskeskuksen rakennustyömaalle. Hyökkääjät heittelivät poliiseja kivillä, polttopulloilla ja ilotulitteilla. Yhdysvalloissa on jo pitkään väitelty siitä, saako Antifaa sanoa Antifaksi ja pitäisikö se luokitella terroristijärjestöksi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Koraanin polttaminen Turkin suurlähetystön edessä tammikuussa johti kansainväliset mitat saaneeseen selkkaukseen, jonka seurauksena ruotsalaispäättäjien puntit tutisivat toden teolla. Jälkimaininkina tapahtumista on noussut perustuslaillinen kiista, joka asettaa maan poliisihallinnon outoon valoon.  Lue lisää >