Nieminen tyrmää huumeiden käyttöhuoneet: ”Emme saa hyväksyä nuorten huumekuolemia normaaliksi osaksi suomalaista arkea”

Poliisitaustainen Mira Nieminen muistuttaa, että jokaisen tilaston takana on nuori ihminen, läheinen tai ystävä. Poliisina ja päihdeasioiden parissa työskennelleenä hän on nähnyt liian monta tarinaa, joissa kaikki olisi voinut mennä toisin. Harvoin kyse on yhdestä väärästä valinnasta. Useimmiten taustalla on pitkä ketju, jossa monet ongelmat ovat kasautuneet vuosi vuodelta.

– Mukana on mielenterveyden haasteita, traumaattisia kokemuksia, päihteitä, yksinäisyyttä, näköalattomuutta ja tunnetta siitä, ettei kukaan enää pidä kiinni. Siksi on syytä pohtia, mitä on tapahtunut nuorten elinoloille yhteiskunnassa, jota samalla pidetään maailman onnellisimpana maana, Nieminen pohtii.

”Olemme jättäneet lapset yksin”

Niemisen mukaan katse on käännettävä myös aikuisiin. Olemme jättäneet lapset ja nuoret kasvamaan maailmaan, jota emme itsekään enää täysin tunne, hän kertoo. Sosiaalinen media tuo jatkuvasti näkyville uusia ihanteita, paineita ja houkutuksia. Vertailu on armotonta, hyväksyntää haetaan yhä enemmän ruudun kautta ja epäonnistumisia pyritään peittämään.

– Huumemaailmasta annetaan helposti kuva jännittävänä ja houkuttelevana elämäntapana samalla, kun monet nuoret kamppailevat ulkonäköpaineiden, yksinäisyyden ja riittämättömyyden tunteiden kanssa. Aikuiset ovat liian kaukana tästä todellisuudesta.

– Kun pahoinvointi kasvaa, siihen etsitään nopeita ratkaisuja. Huumeet lupaavat mielihyvää, jännitystä, pakoa ja hetkellistä helpotusta. Siksi nuorten huumekuolemista puhuttaessa ei riitä, että keskustelemme vain eri aineista ja niiden saatavuuden hillitsemisestä. Meidän on puhuttava perheistä, kasvatuksesta, varhaisesta välittämisestä ja turvallisista aikuisista. On tunnistettava riskit ajoissa, vahvistettava yhteisöllisyyttä ja muistutettava siitä, kuinka tärkeää yhteinen aika on lapsille ja nuorille. Jos vanhemmuus horjuu, myös rajojen asettaminen vaikeutuu.

Huumeriippuvuus ei ole elämäntapa

Niemisessä herättää huolta myös keskustelukulttuuri, jossa huomio kohdistuu yhä enemmän huumeiden käytön seurausten hallintaan kuin itse juurisyiden ratkaisemiseen. Niemisen mukaan yhteiskunnan viestin tulee olla selkeä, eikä huumeita pidä normalisoida tai tehdä hyväksyttäväksi osaksi arkea.

– Huumeriippuvuus ei ole elämäntapa, vaan vakava sairaus ja kriisi, josta ihmistä on autettava pois, ei ylläpitää ongelmaa käyttöhuoneita perustamalla tai vastalääkkeitä myrkytykseen laajasti tarjoamalla. Keskeinen kysymys on, miten autamme nuoren irti riippuvuudesta, ei se, miten mahdollistamme riippuvuuden jatkumisen.

– Liian moni nuori on ollut palvelujärjestelmän nähtävissä ennen kuolemaansa. Oikea apu on kuitenkin jäänyt saamatta tai tullut liian myöhään. Siksi tarvitsemme enemmän aitoa keskustelua sekä kokemusperäisen tiedon jakamista nuorille huumeiden vaaroista ja siitä, millaista elämä on huumeriippuvaisena. Tarvitsemme toimivat, oikea-aikaiset ja yksilön tarpeet huomioivat palvelupolut sekä nykyistä tiiviimpää yhteistyötä ja tiedonvaihtoa eri toimijoiden välillä.

– Kun nuoren huumeiden käyttö havaitaan, hoidon on käynnistyttävä välittömästi. Perheiden on saatava tukea heti ensimmäisten hälytysmerkkien ilmetessä. Tarvitsemme ketjun, jossa nuori ei putoa palvelusta toiseen siirtyessään eikä jää yksin hoidon jälkeen. Kynnyksen palveluun tulee olla matala ja helposti saavutettavissa, Nieminen vaatii.

Aikuisten täytyy uskaltaa tehdä vaikeita päätöksiä

Tähän liittyy myös vaikea keskustelu tahdosta riippumattomasta hoidosta. Voiko yhteiskunta seurata sivusta, kun alaikäinen etenee kohti vakavaa riippuvuutta ja mahdollisesti kuolemaa? Onko oikein vedota itsemääräämisoikeuteen tilanteessa, jossa riippuvuus on jo heikentänyt kykyä tehdä omaa etua tukevia päätöksiä?

– Vastaukset eivät ole yksinkertaisia. Silti meidän on uskallettava arvioida nykyistä vahvempia keinoja puuttua alaikäisten vakaviin päihdeongelmiin jo varhaisessa vaiheessa. Kyse ei ole rangaistuksesta vaan suojelusta. Joskus nuoren pelastaminen voi tarkoittaa sitä, että aikuinen tekee vaikean päätöksen hänen puolestaan, Nieminen sanoo.

– Yksikään lapsi ei haaveile elämästä huumeriippuvaisena. Siksi meidän velvollisuutemme on rakentaa yhteiskunta, jossa mahdollisimman harva päätyy sille tielle. Meidän on puututtava ongelmiin aikaisemmin, tarjottava apua nopeammin ja uskallettava tehdä ratkaisuja, jotka asettavat nuoren edun etusijalle. Yksikin menetetty nuori on liikaa.