

Berliinin Pride-juhlan iskusta epäilty on tunnettu islamisti – poliisi jahtaa libanonilaissyntyistä terroristia junatunneleissa ja rautatieasemilla
Berliinissä Pride-juhlaan tehdystä islamistisesta terrori-iskusta etsitään libanonilaistaustaista Saksan kansalaista 21-vuotiasta Abdoul Balloutia. Hänet tunnetaan yhteyksistään radikaaliuskonnollisiin islamistisiin piireihin. Kaikki Pride-tilaisuudet on Berliinissä peruttu. Asemien, lentokenttien ja rajojen valvontaa on tehostettu. Ministeri pelkää uusia iskuja.
Poliisin mukaan Abdoul Ballout vuokrasi terrori-iskuun käytetyn pikkubussin omalla nimellään. Sen syöksyessä suurella nopeudella Tiergartenin puistossa festivaaliin matkalle olleeseen väkijoukkoon kuoli yksi ja loukkaantui osin hengenvaarallisesti 29 ihmistä.
Tarkkaan ei vielä tiedetä, miten moni haavoittui autosta poistuneen tekijän tai tekijöiden viidakkoveitsen iskuista.
Poliisi ei ole vahvistanut, toimiko Ballout itse myös auton kuljettajana. Silminnäkijöiden mukaan autossa oli myös toinen henkilö. Auton molemmat airbagit olivat lauenneet.
Poliisi kuvaa Balloutia 190-senttiseksi ja mustahiuksiseksi, jolla oli yllään musta huppari ja valkoiset housut. Poliisit löysivät autosta hänen kännykkänsä. Etsintäkuulutuksen yhteydessä julkaistiin tekijästä myös valokuva.
Tunnettu islamistinen vaarantaja
Ballout vapautui toukokuussa Berliini nuorisovankilasta, jonne hänet oli tuomittu vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi valtiota vaarantavan vakavan terroriteon valmistelusta ja väkivaltaisista teoistaan.
Syyttäjä oli vaatinut hänelle kahden vuoden ja kymmenen kuukauden tuomiota. Tuomarit laskivat hänet ennenaikaisesti ehdonalaisen syyttäjän vastustuksesta huolimatta.
Ballout tunnetaan ”islamistisena vaarantajana” eli henkilönä, joka on milloin tahansa valmis vakavaan terroritekoon tai tukemaan sellaisen valmistelua. Hänelle oli varattu 26 vuoroa viranomaiskeskusteluun, jonka tarkoituksena on saada häntä etääntymään ääri-islamilaisesta maailmankuvastaan.
Motiivina keskusteluille olivat muun muassa hänen terroristiryhmiä tukenut käyttäytymisensä sosiaalisessa mediassa. Kahteen keskusteluun hän osallistui. Kolmannelle oli varattu aika 27. elokuuta.
Sisäministeri pelkää uusia iskuja
Poliisin erikoisyksikkö tutki iskun jälkeen Balloutin Berliinissä Schönebergin kaupunginosassa sijaitsevan asunnon, jossa hän on asunut yhdessä äitinsä ja sisarustensa kanssa. Vahvasti aseistetut poliisiyksiköt haravoivat Berliinin kaupunkijunan S-Bahnin tunneleita ja muita kohteita. Äiti oli saapunut Saksaan vuonna 2002 ja saanut Saksan kansalaisuuden.
Poliisi on tehostanut sisäministeri Alexander Dobrindtin (CSU) mukaan maan rajojen ja lentokenttien valvontaa. Käynnissä olevaa poliisioperaatiota kuvataan Saksassa monien vuosien suurimmaksi. Ministeri ei sulje pois mahdollisuutta, että vastaavia tekoja on suunnitteilla myös muualla. Osavaltioita on kehotettu kohottamaan suurtilaisuuksien turvallisuustasoa.
Islamistinen ideologia julisti sodan avoimelle yhteiskunnalle
Saksan Kristillisdemokraattisen unionin CDU:n nuorisojärjestön puheenjohtaja Johannes Winkelin mukaan isku todistaa islamistisen ideologian julistaneen sodan avoimelle yhteiskunnalle. Hän kirjoittaa X-viestipalvelussa:
– Sen sijaan, että puolustautuisimme ja iskisimme kaikella kovuudella takaisin, kieltäydymme kuuntelemasta tätä sodanjulistusta.
Liittokansleri Friedrich Merz (CDU, liittopresidenti Frank-Walter Steinmeier (sd) ja liittopäivien puhemies Julia Klöckner (CDU) esittivät tavanomaisin sanankääntein valittelunsa. Islamia ja islamisteja he eivät maininneet.
Valtiopäivätalossa ja Berliinin virastoissa on suruliputus. Berliinin Pride-yhdistys järjestää eri puolilla kaupunkia muistotilaisuuksia. Senaatti osallistuu muistojumalanpalvelukseen.
Islamistit kaiken aikaa valmiina iskuihin
Saksan kotimaantiedustelu Verfassungsschutz arvioi vuosiraportissaan väkivaltaan suuntautuneen islamistisen henkilöpotentiaalin suuruudeksi Saksassa 9 110 henkilöä.
Joka hetki iskuihin ja niitä tukemaan valmiiden islamistien määräksi arvioidaan Saksassa yli 400 henkilöä. Osa heistä on kotiin palanneita islamilaisen valtion Isisin riveissä taistelleita.
Saksassa on tehty 2016-2026 seitsemäntoista islamistisesti motivoitua iskua. Niissä on saanut surmansa 28 ja loukkaantunut ainakin 189 ihmistä.
Berliinissä edellinen isku tehtiin joulukuussa 2016, jolloin Saksaan Italian kautta turvapaikanhakijana saapunut tunisialainen islamisti Anis Amri ampui puolalaisen rakkakuskin ja ajoi kidnappaamallaan rekalla Breitscheidplatzin joulutorilla olleeseen väkijoukkoon.
Iskussa kuoli 13 ja sai osin elinikäisiä vammoja 61 ihmistä. Myös Amri oli tunnettu islamistiseksi ja luokiteltu vaaralliseksi. Häntä ei silti karkotettu eikä viimeisinä kuukausina ennen terrori-iskua myöskään valvottu.
Amri onnistui pakenemaan kaaoksen keskellä paikalta. Hän matkusti välittömästi annetusta etsintäkuulutuksesta huolimatta Saksasta Italiaan, jossa italialaiset poliisit ampuivat hänet hänen tarttuttua aseeseen henkilöllisyyden kontrolloimisen yhteydessä.
Breitscheidplatz on ympäröity rekan kestävillä teräspaaluilla ja betoniesteillä.
PERTTI RÖNKKÖ, BERLIINI
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Abdoul Ballout Johannes Winkel Alexander Dobrindt Anis Amri Pride Friedrich Merz terrori-isku islamistit Frank-Walter Steinmeier Berliini Terrorismi Saksa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Iranin islamistisen hallinnon liput liehuivat Eduskuntatalolla – mielenosoittajat huusivat ”Allahu akbaria”
Iranin islamistihallinnon lippuja kantaneet vastamielenosoittajat kokoontuivat viime perjantaina Eduskuntatalon edustalle samaan aikaan, kun hallintoa vastustavat iranilaiset järjestivät oman mielenosoituksensa.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

Riikka Purra: Älkää sulkeko silmiänne islamin ja tiettyjen kulttuurien naisvihamielisyydeltä
Valtiovarainministeri Riikka Purra herättelee mediaa - ja laajemminkin julkista keskustelua siitä, että islamin naisvihamieliset perinteet ja tavat ovat todellinen ongelma Suomessa – eivät siis mitenkään vähäpätöinen tai ohimenevä ilmiö.

Kaksi islamistista terrori-iskua USA:ssa samana päivänä – kohteina yliopisto ja synagoga
Iranin sodan alkamisen jälkeen Yhdysvalloissa on tapahtunut useita terrori-iskuja, joiden tekijöillä epäillään olleen islamistinen motiivi. Tekijöille on yhteistä myös se, että he olivat tulleet maahan laillisesti esimerkiksi pakolaisina tai perheenyhdistämisen kautta ja saaneet Yhdysvaltain kansalaisuuden. Torstaina tapahtui peräti kaksi tällaista terrori-iskua samana päivänä.

Australian terrori-isku, poliittinen islam ja kasvava antisemitismi huolestuttavat Suomen juutalaisyhteisöä
Bondi Beachilla Sydneyssä 14. joulukuuta tapahtunut juutalaisiin kohdistunut terrori-isku sijoittuu ajanjaksoon, jolloin antisemitismi ja juutalaisiin kohdistuvat hyökkäykset ovat olleet kasvussa Gazan sodan jälkeen eri puolilla maailmaa. Suomen Uutiset kysyi juutalaisyhteisön edustajalta, miten tämä heijastuu turvallisuudentunteeseen Suomessa.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Päivän Pointti: Yle ja Helsingin Sanomat pyrkivät peittelemään Bondi Beachin terrori-iskun tekijöiden yhteyksiä ääri-islamismiin

Yle valkopesi iranilaisterroristin ”norjalaismieheksi” – muut lehdet kuittasivat Oslon terroriteon pikku-uutisella
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Elon Musk piti normaalien ihmisten puolta talouslehden haastattelussa: ”Teitä toimittajia vihataan paljon enemmän kuin te tajuatte”
Arvostetun talouslehden päätoimittaja kävi haastattelemassa Elon Muskia. Keskustelun lomassa toimittaja ei malttanut olla kritisoimatta Muskin mielipiteitä maailman menosta, mutta joutui nolatuksi kerran jos toisenkin.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

SDP:n valtuutettu vaatii selvitystä Vantaan areenan rahoituksesta – unohti kertoa, että puolue kannatti sopimuksen hyväksymistä kaupunginhallituksessa
Vantaan SDP vaatii perusteellista selvitystä Kivistön areenahankkeen rahoituksesta, kun Ylen MOT paljasti epäselvyyksiä rahoittajien taustoista. Vuosi sitten SDP:n kaupunginhallitusryhmä äänesti itse samojen sopimusten puolesta, kun perussuomalaiset vaativat tarkempaa selvitystä.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










