Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Mikään ei ole liian alhaista, kun jengit rekrytoivat lapsia tekemään törkeitä rikoksia

28.06.2025 |08:32

Rikollisjengit pyrkivät tänä päivänä saamaan peukalonsa alle lapsia ja nuoria kaikista kansankerroksista. Yhä useammin ne vetoavat lasten yhteisön ja kavereiden kaipuuseen. Erityisessä vaarassa ovat yksin kotona tietokoneensa ääressä hääräävät lapset.

Rikollisjengit onnistuvat rekrytoimaan lapsisotilaita tänään kaikista yhteiskuntaluokista ja -ryhmistä. Se kertoo yksinkertaisesti siitä, kuinka taitavia rikolliset ovat manipuloinnissa.

Jengit houkuttelevat lapsia muutenkin kuin lupaamalla nopeaa rahaa, kirjoittaa Naomi Abramowicz Göteborgs Postenin pääkirjoituksessa.

Lapset voi saada tekemään hirvittäviä tekoja vetoamalla pelkästään lasten ikävään toisten luo. Niinpä rikollisjengit hyödyntävät rekrytoinnissaan kaikkia kuviteltavissa olevia inhimillisiä heikkouksia ja haavoittuvuuksia.

Kavereita hinnalla millä hyvänsä

Kyse voi olla esimerkiksi lasten seikkailunhalusta tai tarpeesta kuulua joukkoon, löytää kavereita. Kaikkein haavoittuvimpia ovat ne lapset, jotka janoavat yhteisöllisyyttä ja ystävyyttä hinnalla millä hyvänsä.

Yhä yleisempää on, että jengit yrittävät rekrytoida vammaisia lapsia, jotka eivät ole koskaan tunteneet kuuluvansa joukkoon. Erityisessä vaarassa ovat myös yksin kotona tietokoneensa ääressä pelaavat lapset.

Ruotsin syyttäjälaitoksen mukaan murhasta epäiltyjen 15–17-vuotiaiden määrä on kasvanut 2 500 prosenttia vuodesta 2013.

Vastuuta vanhemmille

Poliisi on kuluneen vuoden aikana kehottanut vanhempia olemaan kiinnostuneempia lastensa digitaalisesta elämästä ja tarkistamaan, millaisissa chat-ryhmissä lapset liikkuvat ja mitä tilejä he seuraavat.

Ironista kyllä, saman neuvon antaa myös jengirikollinen Karim, juristi Evin Cetinin ja kirjailija Jens Liljerandin dokumentaarisessa teoksessa Barnsoldater:

– Miten helvetissä vanhemmat voivat antaa lastensa käyttää salattuja chatteja? Okei, ymmärrän että Fatima lähiöstä, joka ei osaa lukea, ei pysty valvomaan lapsiaan, mutta ne ”svennebanan”-vanhemmat? Mikseivät ne katso, mitä lapset tykkäävät ja jakavat, mikseivät ne valvo lastensa puhelimia tarkemmin?

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Lakivaliokunnan perussuomalaiset: Hallitukselta merkittäviä toimia katujengiongelman kitkemiseksi

09.04.2025 |08:21

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
3.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
4.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15
10.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää