

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Lapset palvelevat jengirikollisia henkensä kaupalla – käsikranaatteja säilytetään rennosti yöpöydällä
Kesän mittaan Ruotsin poliisin tietoon on tullut useita tapauksia, jossa järjestäytyneen rikollisuuden palveluksessa olevat lapset ovat kuljettaneet käsikranaatteja ja muita räjähteitä joukkoliikenteessä sekä julkisilla paikoilla. Kotona lapset ja nuoret säilyttävät käsikranaatteja muun muassa oman huoneensa yöpöydällä.
Poliisi löysi heinäkuun loppupuolella Södertäljen Genetan alueelta maastosta kaksi käsikranaattia. Löytöpaikasta on vain kivenheiton matka elintarvikeliikkeeseen, johon heitettiin käsikranaatti 22. heinäkuuta.
Keski-ikäinen nainen loukkaantui vaikeasti ja useat muut saivat lievempiä vammoja.
– Kesän kuluessa olemme löytäneet yhä enemmän käsikranaatteja. Tilanne on todella vakava, kun jengimaailmassa on otettu käyttöön sotamateriaalia, sanoo keskusrikospoliisin komisario Jon Wåhlander Aftonbladetissa.
Käsikranaatteja yöpöydällä
Yleensä räjähteet löytyvät rikollisten omista ympyröistä. Mutta voi käydä niinkin, että poliisille täysin tuntemattomat nuoret säilyttävät kodeissaan jengiläisten tavaroita. Tästä on viime vuodelta useampiakin esimerkkejä.
– Heillä on käsikranaatteja meikkipöydällään, kunnes isoäiti tulee siivoamaan, tekee löydön ja ilmoittaa siitä poliisille. Mutta aivan yhtä hyvin pikkusisko voisi ihmetellä yöpöydän outoja esineitä ja ottaa ne mukaan leikkeihinsä, Wåhlander toteaa.
Kotitekoiset pommit ovat poliisin mukaan kuitenkin jengirikollisten tavallisimpia räjähteitä. Käsikranaatit ovat selvästi paljon pienemmässä roolissa maassa parhaillaan meneillään olevissa jengisodissa.
Veteraanit kouluttavat lapsia
Poliisi muistuttaa, että käsikranaattien ja muiden räjähteiden käsittely sisältää todella vakavia riskejä.
– Hän, joka kuljettaa tai säilyttää käsikranaatteja tai muita räjähteitä asettaa itsensä perheenjäsenensä sekä kaikki lähellä olevat vaaraan, Wåhlander muistuttaa jengirikollisten kanssa tekemisissä olevia lapsia ja nuoria.
Poliisin mukaan räjähteiden käsittely on osa järjestäytyneen rikollisuuden koulutus- ja rekrytointimetodeja, joiden avulla lapset vedetään mukaan rikolliseen maailmaan. Lapset oppivat olemalla läsnä, kyselemällä ja kuuntelemalla heitä muutamaa vuotta vanhempien veteraanien tarinoita.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koulutus- ja rekrytointimetodit Geneta räjähteiden säilyttäminen järjestäytyneen rikollisuuden kuriirit yöpöytä Jon Wåhlander omatekoiset räjähteet lasten ja nuorten rekrytointi rikollisjengiin käsikranaatti jengirikolliset Södertälje pommit järjestäytynyt rikollisuus rikollisjengit
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Nuori nainen syytteeseen jengimurhasta – ampui 17-vuotiaan keskelle katua

TV-dokumentti herätti Tanskan – jengirikolliset uineet laillisen yhteiskunnan ytimeen

Palkkamurhaajat rekrytoidaan nyt verkosta – henki on halpaa ja lähtee muutamalla sadalla eurolla

PS-poliisikansanedustajat: Väkivallan torjunta vaatii konkreettisia tekoja – ”Oikeus tutkia reppuja ja laukkuja ennaltaehkäisi väkivallantekoja”
Viikon suosituimmat

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












