Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Huhtasaari: Saksassa äänestetään lompakolla – kallis energia ja maahanmuutto ajavat hakemaan vaihtoehtoja

25.09.2026 |11:45

Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari arvioi Ylen A-Talkissa, että Saksan AfD:n nousun taustalla ovat erityisesti maahanmuutto, kallis energia ja vihreän siirtymän kustannukset. Hänen mukaansa ihmiset etsivät vaihtoehtoa, kun elinkustannukset nousevat ja tulevaisuudennäkymät heikkenevät.

Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari nosti A-Talkissa eilen maahanmuuton yhdeksi keskeiseksi syyksi AfD:n eli Vaihtoehto Saksalle -puolueen kannatuksen kasvulle.

– Maahanmuutto oli erittäin merkittävä syy äänestää AfD:tä. Ihmiset eivät pidä siitä, että rikostilastot huitelevat korkealla ja yliedustus niissä rikoksissa on korkea, Huhtasaari totesi.

Hän nosti esiin myös humanitaarisen maahanmuuton kustannukset julkiselle taloudelle.

Toiseksi keskeiseksi tekijäksi Huhtasaari arvioi vihreän siirtymän ja erityisesti sen vaikutukset energian hintaan. Vaikutukset heijastuvat ihmisten ja yritysten arkeen.

– Jos energia on kallista, kaikki on kallista. Se tarkoittaa myös sitä, että tuotanto supistuu, ja kun samaan aikaan korot nousivat, niin se tarkoittaa sitä, että investointeja on vähemmän. Ihmiset äänestävät lompakollaan, Huhtasaari sanoi.

”Totta kai etsitään vaihtoehtoa”

Hänen mukaansa tyytymättömyys nykyiseen valtapuolueiden politiikkaan saa ihmiset etsimään vaihtoehtoja.

– Hedelmistään puu tunnetaan, eli jos elinkustannukset nousevat, maahanmuuttopolitiikka ei miellytä ja tuntuu siltä, että asiat eivät mene hyvään suuntaan, niin totta kai etsitään vaihtoehtoa, Huhtasaari totesi.

Keskusteluun osallistunut Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Sanna Salo arvioi, että keskipuolueiden asemaa heikentää tapa esittää esimerkiksi vihreä siirtymä, globalisaatio ja maahanmuutto väistämättöminä ilmiöinä.

Populististen ja laitaoikeistolaisten puolueiden nousua puolestaan selittävät osin niiden onnistuneet poliittiset strategiat.

Maahanmuuttokriittisyys on valtavirtaistunut

Huhtasaari arvioi samalla, että tiukempi maahanmuuttopolitiikka on Euroopassa siirtynyt lähemmäksi poliittista valtavirtaa.

Hänen mukaansa tiukka maahanmuuttopolitiikka ei ole enää vain laitaoikeiston linja. Hän vertasi perussuomalaisten politiikkaa muun muassa Tanskan sosiaalidemokraattien ja Ruotsin maltillisen kokoomuksen linjauksiin.

– Maahanmuuttokriittisyys ei ole enää maahanmuuttokriittisten puolueiden yksinoikeutta, vaan se on mainstreamia, Huhtasaari katsoi.

Hän katsoo saman kehityksen näkyvän myös Suomessa.

– Suomen kokoomus ehkä vielä vähän häpeää meidän maahanmuuttokiristyksiämme, mutta pikkuhiljaa hekin ovat tulossa samalle linjalle, Huhtasaari sanoi.

– Vuonna 2015 perussuomalaisia torjuttiin kovasti, koska meidän mielipiteitämme pidettiin niin äärioikeistolaisina. Nyt kokoomus katsoo, että voimme olla hallituksessa ja jopa kiristää maahanmuuttolinjauksiamme, niin kuin olemme tehneet.

Venäjä-myönteisyydestä kritiikkiä

Huhtasaaren mukaan 55 prosenttia Saksan tarvitsemasta kaasusta tuli aiemmin Venäjältä ja venäläinen energia oli edullista. Hänen mukaansa AfD kaipaa takaisin halvan energian pariin.

– He ajattelevat, että nykyinen energia on kallista, ja haluaisivat palauttaa venäläisen kaasun Saksan markkinoille. Tässä he toimivat yhdessä vasemmistopuolue BSW:n kanssa, Huhtasaari selvitti.

Hän arvosteli AfD:n Venäjä-myönteistä linjaa ja pitää puolueen pääsyä Saksan liittohallitukseen epätodennäköisenä.

– Valitettavasti sitä Venäjä-kiihkoilua on siellä todella paljon, mikä on tietenkin uhka Euroopalle. AfD erottautuu tässä suhteessa monesta muusta vastaavasta puolueesta Euroopassa, Huhtasaari sanoi.

KUVAKAAPPAUS//YLE

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

CDU:lle ja demareille tappiolliset osavaltiovaalit herättivät Saksassa kysymyksen AfD:n eristämisen järkevyydestä – Berliinissä vasemmistopuolueen pelätään tekevän antisemitismistä salonkikelpoista

22.09.2026 |09:09
Suomen uutiset logo

The Economist: Saksan AfD:n eristäminen epäonnistui – parantaa sen kannatusta ja ärhäköittää puoluetta entisestään

28.08.2026 |15:49
Suomen uutiset logo

Saksan AfD-puolue tavoittelee Sachsen-Anhaltin osavaltiovaaleissa ehdotonta enemmistöä – muut puolueet, kirkko ja ay-liike käyvät yhdessä Antifan kanssa rajua vastakampanjaa

24.08.2026 |12:12

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
8.
Suomen uutiset logo

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida

22.09.2026 |14:46

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi