Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD) on pyritty eristämään poliittisesta vallasta niin sanotun Brandmauerin eli palomuurin avulla. Palomuuri on oppi, jonka mukaan muut suuret puolueet sitoutuvat olemaan muodostamatta hallitusta AfD kanssa. Lisäksi nämä puolueet eivät hyväksy tilanteita, joissa AfD äänet voisivat ratkaista parlamentaarisen enemmistön ja tuoda sille vaa’ankieliaseman. Puoluetta on yritetty jopa kieltää.
Miksi kansanvallan ihanteiden kiertämisestä on tullut suosittua demokraattisessa valtiossa? AfD edustaa Euroopan mittakaavassa jyrkimpiä kansallismielisiä ja maahanmuuttokriittisiä liikkeitä. Varsinkin Saksassa kansallismielisyys on erityisen herkkä aihe historiallisista syistä.
Palomuuri ei ole saksalainen keksintö. Sen klassinen eurooppalainen esikuva on Belgian cordon sanitaire. Siinä valtapuolueet sopivat jo vuonna 1992, etteivät ne tee yhteistyötä jyrkän oikeistolaisen Vlaams Belang -puolueen kanssa. Järjestely näytti toimivan ainakin yhdessä keskeisessä tavoitteessaan. Vaikka puolueen kannatus ei romahtanut, se pysyi ainakin hallituskoalitioiden ulkopuolella. Ruotsi tarjoaa lähempänä Saksan nykytilannetta olevan vertailukohdan.
Eristäminen kasvattaa suosiota
Ruotsidemokraatit eristettiin pitkään hallitusyhteistyöstä. Puolueen kasvaessa eristys alkoi vaikeuttaa hallitusten muodostamista, ja siitä alettiin joustamaan. Vuodesta 2022 lähtien Ruotsin oikeistohallitus on nojannut ruotsidemokraattien parlamentaariseen tukeen.
The Economist -lehden tuore artikkeli vetää tästä suoran johtopäätöksen: palomuuri ei ole onnistunut pysäyttämään AfD:n nousua. Päinvastoin, se on alkanut vahvistaa ilmiöitä, joita sen oli tarkoitus hillitä. Lehden mukaan kyse ei ole vain huimista kannatusluvuista. Eristäminen muuttaa myös muiden puolueiden koalitioita, AfD:n sisäisiä kannustimia sekä hallitusvastuun vaikutuksia. The Economistin mukaan palomuuri ei toimi sellaisen puolueen kohdalla, joka ei enää ole marginaalinen.
Palomuuri on johtanut odottamattomiin ja ei-toivottuihin seurauksiin useamman sitä ylläpitävän puolueen näkökulmasta. Vasemmisto on katsellut vuosikausia voimattomana, miten sen vastakkainen laita on noussut nousemistaan. Palomuuri on myös vaikeuttanut perinteisen keskustaoikeistolaisen valtapuolue CDU:n omien maahanmuuttolinjausten edistämistä. Vuonna 2024 puolue veti poisoman esityksensä maahanmuuton kiristämisestä – pelätessään AfD:n tukevan sitä.
AfD:n kannatus (41-43%) on noussut valtakunnallisissa mielipidemittauksissa jo selvästi CDU:n (22-24%) ohi. Itäisessä Saksassa AfD voi saada jopa yli 40 prosenttia äänistä. Entisen Itä-Saksan alueelle perustetussa Saksi-Anhaltin osavaltiossa AfD saattaa nousta syyskuun osavaltiovaaleissa ensimmäistä kertaa yksin osavaltion hallitukseen. Paikallistasolla yhteistyön täydellinen välttäminen on jo vaikeaa. Esimerkiksi Bitterfeldin kaupungissa AfD on jo kaupunginvaltuuston suurin ryhmä. Monia päätöksiä ei käytännössä voida tehdä ilman puolueen tukea.
Palomuuri ohjaa Saksan politiikkaa
The Economistin mukaan AfD:n kasvu on tehnyt palomuurista koko Saksan poliittista järjestelmää ohjaavan rakenteen. Lehti käsittelee palomuurin yllättäviä ja monille kiusallisia vaikutuksia kolmen keskeisen ilmiön kautta.
Ensimmäinen näistä liittyy hallitusten muodostamiseen ja niiden kokoonpanoihin. Jos AfD saa kolmanneksen tai jopa yli 40 prosenttia äänistä, mutta kaikki muut puolueet kieltäytyvät yhteistyöstä sen kanssa, jäljelle jäävien puolueiden on muodostettava aatteellisesti hajanaisempia ja eriskummallisempi hallituskokoonpanoja. Konservatiivinen CDU voi joutua tukeutumaan sosiaalidemokraatteihin, vihreisiin tai jopa jyrkän vasemmistolaiseen Die Linkeen. Tämä lopputulos muistuttaa etäisesti myös vuonna 2011 kokoomuksen Jyrki Kataisen johdolla muodostettua sateenkaarihallitusta – vaikka sen taustalla ei ollutkaan systemaattista palomuuria.
Lehden mukaan asetelma on AfD:lle varsin suotuisa. Puolue väittää jo entuudestaan muiden olevan käytännössä yhtä ja samaa poliittista ”kartellia”. Kun keskenään hyvin erilaiset puolueet yhdistyvät ennen kaikkea pitääkseen AfD:n poissa vallasta, järjestelmän toiminta mukailee juuri puolueen omaa poliittista kerrontaa. Mitä suuremmaksi AfD kasvaa, sitä laajempaa tukea vastakoalitio tarvitsee. Mitä laajemmaksi vastakoalitio kasvaa, sitä uskottavammin AfD voi esiintyä ainoana varsinaisena oppositiopuolueena.
Toinen ilmiö liittyy maltillistumiseen ja sen kannustimiin. Monissa parlamentaarisissa maissa radikaalit puolueet kohtaavat ennen pitkää vaikeita valintoja. Hallitukseen pääseminen edellyttää kompromisseja. Ollakseen muille mahdollinen kumppani puolueen on oltava valmis karkottamaan kaikista ongelmallisimpia hahmoja. Mahdollisuus päästä hallitukseen antaa siis kannustimen maltillistua. AfD:n kohdalla tämä kannustin on pitkälti poistunut. Jos CDU ilmoittaa etukäteen, ettei yhteistyötä tehdä missään tapauksessa, AfD:tä ei palkita maltillistumisesta. Puolueen sisällä saatetaan miettiä, miksi linjaa pitäisi pehmentää, jos kannatus kasvaa joka tapauksessa.
AfD:n kansanedustaja Torben Braga on kuvannut ongelmaa avoimesti jo viime vuonna. Hänen mukaansa yli kymmenen vuotta jatkunut eristäminen ei ole vahingoittanut AfD:n vaalituloksia. Bragaon myös torjunut ajatuksen, että puolueen pitäisi hankkiutua eroon jyrkemmistä aineksistaan vain tullakseen muille puolueille hyväksyttävämmäksi hallituskumppaniksi. The Economistille hän kiteyttää saman kannustimen vielä suoremmin: puolueen vaalitulokset paranevat ilman muutoksia, kun taas maltillistuminen voisi karkottaa osan nykyisistä kannattajista.
Ei enää marginaalinen protestipuolue
Kolmantena ja kenties olennaisimpana seikkana The Economist korostaa, että hallitustyöskentely ja -vastuu altistavat demokraattisille palautemekanismeille. Oppositiossa puolue voi luvata paljon joutumatta lunastamaan puheitaan reaalipolitiikan muodossa. Miten ristiriitaiset lupaukset sovitetaan yhteen, miten lupaukset rahoitetaan, tai millaisia kompromisseja todellinen päätöksenteko vaatii? The Economistin mukaan AfD:llä ei ole tarjottavanaan johdonmukaista hallitusohjelmaa. Lisäksi puolue kärsii sisäisistä valtataisteluista, skandaaleista ja ulkopoliittisista erimielisyyksistä. Hallituksen ulkopuolella nämä ongelmat eivät muodostu ylitsepääsemättömiksi.
Politiikan tutkija Christian Stecker kiteyttää mekanismin niin, että palomuuri suojaa AfD:tä siltä pettymykseltä, jonka demokraattinen vastuu normaalisti tuottaa. Hallituksessa puolue joutuu muuttamaan lupauksensa päätöksiksi, päätökset seurauksiksi ja seuraukset seuraavien vaalien arvioitaviksi. Pysyvä oppositioasema katkaisee tämän ketjun.
Lehden mukaan CDU on joutunut strategiseen ansaan. Palomuurin purkaminen voisi hajottaa puolueen ja karkottaa äänestäjiä. Sen säilyttäminen taas pakottaa CDU:n yhä useammin yhteistyöhön vasemmalle ja kanavoi kansan tyytymättömyyttä AfD:lle. Palomuurin tarkoituksenmukaisuutta on kyseenalaistettu CDU:n sisällä jo aikaisemminkin. Vuonna 2023 puolueessa esitettiin arvioita, joiden mukaan AfD:n järjestelmällinen eristäminen pikemminkin kasvattaa kuin heikentää sen kannatusta.
Tällä hetkellä AfD on kasvanut niin suureksi, ettei siihen voi enää suhtautua marginaalisena protestipuolueena.
