

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Tähän on tultu: Rikollisjengi rekrytoi 11-vuotiaan palkkamurhaajaksi Ruotsissa
Ruotsin jengisodan mielenvikaiset piirteet ovat nousseet uusiin ulottuvuuksiin, kun 11-vuotias poika on syytteessä palkkamurhan yrityksestä. Kyseessä on tiettävästi nuorin murhaajaksi Ruotsissa rekrytoitu henkilö. Jengisodan takana ollut rikollispomo ammuttiin alkuvuonna Irakissa.
Neljää 18–20-vuotiasta Benzema-rikollisjengiin kuuluvaa miestä epäillään useista törkeistä rikoksista, kuten alaikäisen yllyttämisestä murhaan sekä yleisvaaran tuottamisesta, kertoo Expressen.
Benzema-rikollisten epäillään muun muassa värvänneen palkkamurhaajaksi 11-vuotiaan pojan, jolle luvattiin palkkioksi 150 000 kruunua. Kilpailevan Foxtrot-jengiläisen murhan oli määrä tapahtua viime marraskuussa.
Tekninen tarkkailu paljasti murhasuunnitelmat
Epäillyt antoivat värväämälleen lapselle vaatteet tehtävää varten ja kuljetuksen suunnitellulle murhapaikalle Tukholmassa. Poliisi pystyi oman tiedustelutietojensa ansiosta torppaamaan rikoksen viime hetkellä.
Poliisi seurasi rikollisten viestiliikennettä ja pystyi oman kertomansa mukaan estämään useita muitakin lapsia päätymästä palkkamurhaajaksi tai pommi-iskun tekijäksi viime vuodenvaihteen tienoilla.
Viranomaisten työ oli tosin lohdutonta: aina kun yksi lapsi saatiin pois pelistä, seuraavat jo odottivat murhakeikkaa jonossa.
Murhaaja värvättiin nuorisokodista
Benzema-jengi värväsi 11-vuotiaan tiettävästi Tukholman lähellä sijaitsevasta Bärbyn nuorisokodista. Poika oli sijoitettu viranomaisvalvontaan aiempien tekojensa vuoksi. Poliisi löysin pojan huoneesta useampia kännyköitä sekä läppäreitä.
Viranomaiset ovat julkaisseet Benzema-jengin Ruotsin pomoksi epäillyn 19-vuotiaan viestittelyä rikostovereilleen.
Kaapatuissa viesteissä 11-vuotiaasta käytetään koodinimeä ”NN4” ja ohjeet kolmelle muulle jengiläiselle ovat selvät: “Painostakaa NN4:ää jotta hän ei peräänny ja toteuttaa suunnitellun tehtävän.”
Syytetyt vaikenevat
Syytetyt kiistävät kaikki syytteet. Näin siitä huolimatta, että syyttäjällä on näyttönä muun muassa tallenteita somen viestipalveluista, äänitiedostoja sekä valokuvia.
– He kiistävät yleisesti ottaen rikoksen kaikilta osin. Joku on ehkä antanut jonkin selityksen, mutta pääasiassa he ovat hyvin vaitonaisia, sanoo syyttäjä Anna Andersson Nya Wärmlands-verkkolehdelle.
Palkkamurhien ja räjäyteysten epäilty taustapiru Mustafa ”Benzema” Aljiburi ammuttiin Bagdadissa tämän vuoden alussa. Aljiburin murha lopetti 11-vuotiaiden värväyksen ainakin toistaiseksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- viestiliikenne Anna Andersson Mustafa ”Benzema” Aljiburi poliisin tekninen valvonta Benzema Foxtrot palkkamurha lasten värvääminen rikollisjengeihin räjäytykset jengirikolliset tiedustelu jengisota ampumiset rikollisjengit Some
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Järjestäytynyt rikollisuus riistäytynyt hallinnasta länsinaapurissa – Suomen on vältettävä Ruotsin virheet

Kansakunnan kaaos kiihtyy Ruotsissa: jopa 8-vuotiaat koulupudokkaat rahtaavat aseita ja huumeita rikollisjengien riveissä

Oikeusministeri Leena Meri: Nöyryytysväkivalta huolestuttaa ja pelottaa nuorisoa – ”Hallitukselta on tulossa toimia nuorten turvaamiseksi”

Oikeusministeri Leena Meri kolumnissaan: Nuorisorangaistus otetaan täyteen käyttöön
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











