

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Maahanmuuttajien vyöry Ruotsiin jatkuu – väestönvaihdosta ei pysäytä mikään
Ruotsin rajat aukeavat maahanmuuttajille edelleen railona. Vuonna 2021 Maahanmuuttovirasto myönsi 95 162 oleskelulupaa eri syistä. Perheiden yhdistäminen oli yksi tärkeimmistä. Kansallisromantikolle ei ole paikkaa tulevaisuuden Ruotsissa.
Sosialidemokraattinen hallitus kertoo mielellään, että turvapaikanhakijoiden määrä on vähentynyt selvästi. Runsaasta 95 000 oleskeluluvasta kuitenkin peräti 35 000 on Maahanmuuttoviraston tilaston perusteella myönnetty pakolaisuuden tai siihen liittyvillä perusteilla. Suurin luokka on pakolaisperheiden yhdistäminen.
Yksittäisiä turvapaikanhakijoita Ruotsiin saapui pandemiasta huolimatta 11 443. Työperäisiä lupia myönnettiin 39 270. Opiskelemaan saapui 14 034 henkilöä, vaikka suomalaisnuoria opiskelijoiden joukossa ei enää näykään takavuosien malliin.
Tilastot kertovat karua kieltä
Tilastot kertovat vastaansanomattomasti maahanmuuton kasvusta vuosikymmenestä toiseen. Vielä 1980-luvulla oleskelulupia myönnettiin 20 000 vuodessa. Kun tultiin 1990-luvulle, määrä kaksinkertaistui ja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä lupia myönnettiin keskimäärin 71 000 vuodessa.
2010-luvulla oleskelulupia onkin sitten jaeltu jo keskimäärin 121 000 vuodessa, osasyynä vuoden 2015 kansainvaellus.
Korkeat maahanmuuttoluvut ennakoivat ulkomaalaistaustaisten lasten määrän jatkuvaa kasvua. Näin tapahtuu, vaikka maahanmuutto loppuisi kokonaan. Tänään alle 18-vuotiaista ruotsalaislapsista jo 40 prosenttia on heitä, joiden vanhemmista toinen tai molemmat on syntynyt ulkomailla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ulkomaalaistaustaiset maahanmuuton kasvu perheiden yhdistäminen pandemia sosialidemokraatit työperäinen oleskelulupa opiskelu lapset Syntyvyys oleskelulupa Migri Maahanmuuttovirasto Turvapaikanhakija Ruotsi maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomeen vyöryy ennätyksellisen paljon ”työperäisiä” maahanmuuttajia, joiden tulot eivät riitä elämiseen – veronmaksajat kompensoivat tulijoiden matalia palkkoja sadoilla miljoonilla joka vuosi

Kokoomuspormestari Vartiainen möyläytti: Ei halua hoitajille lisää palkkaa – tahtoo alalle halpatyövoimaa Filippiineiltä

Perussuomalaiset ei hyväksy laittomien siirtolaisten laillistamista: ”Miten te voitte antaa edes valmistella jotain näin edesvastuutonta?”

SVT: Ruotsalainen maahanmuuttajalähiö muuttui rinnakkaisyhteiskunnaksi – ei kannata opiskella ruotsia tai käydä töissä, rikoksista ei enää kerrota poliisille

Haitallisesta maahanmuutosta ollaan hiljaa – Purra: ”Kun väkivaltaa ihannoiva rap-artisti sai syytteen törkeästä lapsenraiskauksesta, media ei edes tohtinut kertoa henkilön nimeä tai taustaa”

Täysimittainen sota Ukrainassa tietäisi suurempaa pakolaisaaltoa Eurooppaan kuin vuonna 2015

Kulttuuriministeri: “Kebab on ruotsalaista!” – Ruotsissa käydään kovaa kulttuurisotaa

Tilastokeskus: Jo kolmannes Ruotsin asukkaista ulkomaalaistaustaisia

Uudet ruotsalaiset tulevat nyt Syyriasta, Somaliasta, Afganistanista ja Eritreasta – kansalaisuuksia myönnetty ennätysmäärä
Viikon suosituimmat

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen
Tällä viikolla valtamediassa on nostatettu tarinaa, jonka mukaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toimisi puolueellisesti tehtävässään eduskunnan kyselytunneilla. Tarinan lähteenä on viime vaalikaudella puhemiehen nuijaa heiluttanut Matti Vanhanen (kesk.). Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, osoittavat eduskunnan tietopalvelun lukuihin perustuvat tiedot molempien puhemiesten kausillaan oppositiolle antamien puheenvuorojen määristä.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin
Moni odotti varmasti Suomen Yrittäjien vaalitentistä tiukkaa verokeskustelua, mutta koska kunnissa ja alueilla ei lopulta verotuksesta päätetä, käytettiin jälleen suurin osa ajasta soteasioiden setvimiseen. Jos tavoitteena oli selvittää, mikä on puoluejohtajien viesti yrittäjille kunta- ja aluevaaleissa, niin selväksi tuli ainakin se, että kaikki demareita myöten ovat olevinaan yrittäjien ystäviä.

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa
Entinen puhemies Matti Vanhanen (kesk.) on syyttänyt tiedotusvälineissä nykyistä puhemiestä Jussi Halla-ahoa (ps.) puolueellisuudesta puheenvuorojen jakamisessa eduskunnan kyselytunneilla. Väitteet ovat saaneet laajaa huomiota mediassa, joka on kritiikittömästi toistanut niitä ilman faktapohjaista tarkastelua. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen omien tutkimusten perusteella väitteet eivät pidä ollenkaan paikkaansa.