ulkomaalaistaustaiset

Saksa on häviämässä taistelun rikollisuutta vastaan – poliisit paljastavat uutuusteoksessa, mistä asioista virallinen Saksa vaikenee

Me menetämme tämän maan on nimeltään saksalaisen tutkivan toimittajan Liv von Boetticherin ajankohtainen kirja, johon hän on haastatellut laajalla otannalla saksalaisia poliiseja heidän kokemuksistaan Saksassa vallitsevasta rikollisuudesta ja sisäisestä turvallisuudesta. Hän avaa kirjassaan asioita, jotka saksalainen politiikka haluaisi lakaista mieluiten maton alle. Rikollisuuden kasvun keskeisiä tekijöitä ovat olleet kontrolloimaton maahantulo, puuttuva integraatio, järjestäytynyt rikollisuus sekä valtion kyvyttömyys ja haluttomuus puuttua tapahtumien kulkuun.

09.07.2026 |16:11

Toimitus suosittelee

Oikeusministeri Meri vaatii kovempia rangaistuksia: Lapset suojaan väkivallalta

Oikeusministeri Leena Meren pyynnöstä rikoslakiin valmistellaan uusi rangaistuksen koventamisperuste, joka koskisi lapsen läsnä ollessa tehtyä väkivaltaa. Perusteen myötä tuomioistuin voisi langettaa ankaramman rangaistuksen tekijälle, joka on rikosta tehdessään altistanut lapsen väkivallalle. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle jo syksyllä.

08.07.2026 |09:01

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’

Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.

20.05.2026 |09:01

Suomalaistaustaisia enää alle viisi miljoonaa – Grönroos: ”Laitetaan maahanmuutto loppumaan, ennen kuin maahanmuutto tekee lopun Suomesta”

Tilastokeskuksen tuoreimpien tietojen mukaan suomalaistaustaisia on Suomessa enää alle viisi miljoonaa. Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Simo Grönroos varoittaa, että ulkomaalaistaustaisen väestön kasvun kiihtyessä suomalaiset ovat jäämässä vähemmistöksi omassa maassaan.

15.04.2026 |15:39

Väestökello osoittaa: Suomen kieli hiipuu vähitellen Vantaalla – nykytahdilla jo joka kolmas vantaalainen on vieraskielinen 2030-luvun alussa

Ajatuspaja Suomen Perustan ylläpitämä vaestokello.fi-palvelu havainnollistaa reaaliaikaisesti Suomen väestörakenteen muutosta erityisesti maahanmuuton vaikutuksista. Etenkin pääkaupunkiseudulla vieraskielisten ihmisten osuus kasvaa kiihtyvää tahtia ja suomen kielen puhujien määrä hiipuu.

20.02.2026 |16:30

Suomen Perusta teki faktantarkistuksen valtamedian faktantarkistajille – lopputulos ei yllätä

Kansanedustaja, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarjan taannoinen esiintyminen A-studiossa on kirvoittanut vanhan valtamedian tekemään toinen toistaan erikoisempia, niin sanottuja faktantarkistuksia, joissa yritetään kumota Keskisarjan esittämät asiat. Suomen Perusta oikoo nyt median syöttämiä vääriä käsityksiä Tilastokeskuksen tietoihin nojaten.

05.09.2025 |16:02

Berliinissä veitseen tarttuvat usein ulkomaalaiset – kaupunki julisti polttopistealueet veitsikieltoalueiksi

Veitseen tarttuvat Berliinissä väestöön suhteutettuna useimmiten maahanmuuttajataustaiset kaupunkilaiset ja ulkomaalaiset. Kaupunki yrittää hillitä veitsiväkivaltaa julistamalla asemat ja liikennevälineet sekä tietyt kaupunginosat veitsi- ja asekieltoalueiksi. Poliisi pelkää monien poikkeusten vesittävän hyvän tarkoituksen.

24.07.2025 |17:40

Yliopistotutkimuksen karu tulos: Ulkomaalaistaustaisten yliedustus raiskauksissa jopa 7-kertainen – syrjäytyminen ei ole syynä

Suuri enemmistö kaikista Ruotsissa raiskaustuomion vuosina 2000-2020 saaneista oli maahanmuuttajataustaisia. Ero etnisesti ruotsalaisiin oli jopa 7-kertainen. Sosioekonomiset seikat ja syrjäytyminen eivät selitä rikoksia, selviää Lundin yliopiston tekemästä tutkimuksesta. Syyt on etsittävä muualta.

16.01.2025 |08:42

Viikon 3/2025 luetuin

Somaleista puolet työttöminä ja lopuilla usein toimeentulovaikeuksia Ruotsissa – maan työikäisistä enemmistö ulkomaalaistaustaisia jo vuonna 2033

Yli puolet Ruotsin työikäisestä väestöstä on ulkomaalaistaustaisia vuonna 2033. Heistä useimpien tausta on Euroopan ulkopuolella. Kohti mielenkiintoisia aikoja ollaan menossa ja äänestämisessä saattaa piillä demokratian muutoksen avain. Göteborgs-Posten on haastatellut somalivaikuttajaa.

14.01.2025 |09:16

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää