Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Somaleista puolet työttöminä ja lopuilla usein toimeentulovaikeuksia Ruotsissa – maan työikäisistä enemmistö ulkomaalaistaustaisia jo vuonna 2033

Yli puolet Ruotsin työikäisestä väestöstä on ulkomaalaistaustaisia vuonna 2033. Heistä useimpien tausta on Euroopan ulkopuolella. Kohti mielenkiintoisia aikoja ollaan menossa ja äänestämisessä saattaa piillä demokratian muutoksen avain. Göteborgs-Posten on haastatellut somalivaikuttajaa.

Järvaveckanorganisaation toimitusjohtaja Ahmed Abdirahman on tutkinut kuuden suuren maahanmuuttajaryhmän taustoja Ruotsissa. Kyseessä ovat Ruotsin somalit, syyrialaiset, iranilaiset, irakilaiset, etiopialaiset sekä eritrealaiset.

Abdirahmanin viesti on koruton. Se perustuu faktoihin ja on vino hymähdys heille, jotka pitävät väestönmuutosta humpuukina. Muutos on dramaattinen ja heilahduspiste on vain kahdeksan vuoden päässä.

– Nämä kuusi maata muodostavat lähes puolet Euroopan ulkopuolella syntyneistä ja neljänneksen kaikista Ruotsin ulkomailla syntyneistä. Vuonna 2033 yli puolet työikäisistä on ulkomaalaistaustaisia ja useimmat heistä Euroopan ulkopuolelta.

Puolet työttöminä, lopuilla hankalaa

Vuonna 2021 tehdyssä tutkimuksessa ilmeni, että vajaat puolet ruotsinsomaleista kävi töissä. Ja työssäkäyvistä vain neljä kymmenestä pystyi huolehtimaan omista menoistaan. Uusi tutkimus ilmestyy vaalivuonna 2026, siitä Abdirahman ei vielä tarkemmin tiedota. Somaleita asuu Ruotsissa kaikkiaan 113 000. Somaliassa heistä on syntynyt noin 70 000 henkilöä.

– Näkemykseni mukaan vain Ruotsissa syntyneillä tytöillä menee hyvin ja tytöillä ylipäänsä. Huonommin menee pojilla, erityisesti nuoremmilla. Kyse on useista kansanryhmistä, ei vain ruotsinsomaleista, sanoo itsekin somalitaustainen Abdirahman Göterborgs-Postenissa.

Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus

Ruotsin tilastokeskuksen mukaan 83 prosenttia kaiksta Ruotsin somaleista oli alle 16-vuotiaita vuonna 2021. Abdirahmanin mukaan tällä ryhmällä tulee olemaan merkittävä ääni, joka kuullaan tulevissa vaaleissa. Maahanmuuttajien lapset äänestävät uutterammin kuin heidän vanhempansa.

– Tämän olemme unohtaneet täällä Ruotsissa. Tutkimus on keskittynyt paljolti vain heihin, jotka ovat tulleet tänne ulkomailta.

Ruotsin somalit ja syyrialaiset olivat eniten äänioikeuttaan käyttäneet ulkomaalaistaustaiset ryhmät vuoden 2018 valtiopäivävaaleissa. Seuraavissa vaaleissa äänestysinto kuitenkin romahti.

– Tarvitsemme lisää tutkittua tietoa ja näistä kohderyhmistä on tehtävä puolueille tärkeitä. Kyse on laajemmista intresseistä, jotka kattavat sekä oikeisto- että vasemmistopuolueet. Aivan kuten on laita muidenkin kansalaisten kohdalla.

“Mitä on olla ruotsalainen?”

Ruotsin tilastokeskus ei luokittele ihmisiä etnisen taustan mukaan. Käytössä ovat vain ilmaisut “ulkomailla ja kotimaassa syntyneet”. Tämä vaikeuttaa erityisesti toisen polven maahanmuuttajiin kohdistuvaa tutkimusta.

– Kysymys on arka, kaikin puolin, Abdirahman sanoo ja viittaa mahdolliseen rasismiin.

– Pöydällä on kysymys siitä, mitä on olla ruotsalainen. Siitä ei ole tässä maassa ollut puhetta. Vaikka se kuplii kaiken aikaa pinnan alla. Ja kissa on nostettava pöydälle.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Suomen Perustan toiminnanjohtaja: Evan röyhkeydellä ei ole mitään rajaa – hehkuttaa työperäistä maahanmuuttoa, unohtaen jo maassa olevat työttömät ulkomaalaiset

09.10.2024 |09:15

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi

14.02.2025 |18:47
5.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30
7.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?

14.02.2025 |15:11

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää