

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Vapaaehtoisesti työttömät varastavat kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta – “Raha ei tule taikaseinästä”
Eduskunnassa on viime aikoina puhuttu paljon erilaisista sosiaaliturvan muodoista. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on kuitenkin rakennettu työllä. Ylläpidämme verovaroin erilaisia julkisia palveluita, joilla takaamme kansalaisillemme koulutuksen, terveydenhuollon, katon pään päälle ja turvallisen ympäristön elää.
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää haluaa palauttaa mieliimme sen, että hyvinvointiyhteiskunta ja sen tuottamat etuudet toimivat vain niin kauan kuin niitä käytetään oikein ja ne kohdennetaan heille, joille ne on tarkoitettu.
– Kun joku rikkoo tätä tarkoitusta, menee etuuksien ja palveluiden perimmäinen tarkoitus pilalle, sanoo Sillanpää.
– Luin viime viikolla Ilta-Sanomista artikkelin 31-vuotiaasta Almasta. Alma kertoo, että hän jätti korkeakouluopinnot kesken taloudellisista syistä. Tämä ei kuitenkaan ollut ainoa syy, miksi hän jättäytyi vapaaehtoisesti työttömäksi vuonna 2019: hän nimittäin halusi aikaa ajatella. Toiset ovat työttömiä siksi, etteivät löydä työtä yrityksistä huolimatta. Alma sen sijaan halusi ajatella.
Sillanpäätä suututtaa
Sillanpää katsoo, että tämä on yksi nyky-yhteiskunnan pahimpia vikoja. Häntä suorastaan suututtaa.
– Meillä todella on ihmisiä, jotka ajattelevat, että heillä on oikeus loisia yhteiskunnan rahoilla siksi, ettei joku muu rikastu. Mikä se sellainen oikeus on? Jokainen vapaaehtoisesti työtön, joka olisi kykeneväinen työhön ja elää muiden veronmaksajien lompakoiden turvin, on käytännössä varas.
– He ovat juuri niitä ihmisiä, jotka varastavat rahaa, joka kuluu yhteiskunnan heikoimmassa asemassa oleville. Uskallan sanoa sen ääneen: ei ole ihmisoikeus elää muiden veronmaksajien kustantamaa elämää, jos kykenee töihin ja samalla halveksii työntekijöitä ja heidän panostaan meidän kaikkien yhteisen hyvän eteen.
– On hyvä kysyä, arvostaako Alma saamiansa terveydenhuoltopalveluita? Entä peruskoulua? Tai vaikkapa niitä tukia, jotka ovat mahdollistaneet sen, että hän on voinut olla kotona päivät puhelimella ja tosi-tv:tä katsoen?
Myös pienituloiset tekevät osansa
– Raha ei tule taikaseinästä, muistuttaa Sillanpää.
Sillanpää arvostaa yrittäjiä, jotka omalla riskillä tarjoavat työtä ihmisille. Ilman yrittäjiä meillä ei olisi työpaikkoja eikä tämä maa pyörisi. On kuitenkin tärkeää, että jokainen tulisi työllä toimeen ja että työpaikoilla on hyvä ja turvallinen työympäristö.
– Meidän tulee huolehtia siitä, että työnantajat tarjoavat hyvät puitteet tehdä työtä ja että palkka on oikeudenmukainen ja vastaa työn vaativuutta, Sillanpää toteaa.
– Yhteiskunnan rahallinen tuki ei ole mikään mystinen, taikaseinästä tuleva raha, joka ilmestyy joka kuukausi pankkitilille. Se on rahaa, jota työssäkäyvät ihmiset kerryttävät valtion kassaan. Meillä on eri tuloluokissa olevia ihmisiä, on yrittäjiä, palkansaajia, pienituloisia, yksinhuoltajia ja osa-aikatyössä käyviä. Meillä on eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä, jotka tekevät osansa ja parhaansa sen eteen, että valtio ja kunnat pystyvät hoitamaan niille kuuluvat perustehtävät.
Moni ajattelee vain itseään
– Olisiko aika arvostaa sitä eikä vain vaatia itselleen loputtomasti oikeuksia ja saamisia toisensa perään? Jokaisella saa olla oma ideologiansa ja omat mielipiteensä, mutta meillä on valitettavan monta ihmistä, jotka eivät halua arvostaa sitä, mitä tämä yhteiskunta on heille tarjonnut. Ajatellaan vain itseä ja sitä, että minulle lisää.
Sillanpään mielestä on hyvä, että puhumme erilaisista vaikutuksista, mitä valtion huono taloudellinen tilanne aiheuttaa heille, jotka ovat elämässään vaikeassa tilanteessa jo valmiiksi. Mutta hänen mielestään olisi hyvä, että puhumme myös heistä, jotka käyttävät väärin yhteiskunnan tarjoamaa tukea ja käytännössä varastavat heiltä, jotka tukea oikeasti tarvitsevat.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vapaaehtoisesti työttömät Pia Sillanpää sosiaalitukien väärinkäyttö veronmaksajien rahat julkinen terveydenhuolto julkiset palvelut työnantajat hyvinvointiyhteiskunta yrittäjät pienituloiset Ilta-Sanomat Sosiaaliturva Turvallisuus Ihmisoikeudet koulutus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koskela: Hyvinvointivaltion tulevaisuus edellyttää vahvaa julkista taloutta

Presidenttiehdokas Jussi Halla-aho: ”Auttamisesta on tullut oman moraalisen ylemmyyden korostamista”

Suomen on pakko tasapainottaa julkinen talous – ilman hallitusohjelman toteuttamista se ei onnistu

Julkisen talouden tasapainottaminen vaatii kaksi vaalikautta – ”Suomella ei ole varaa siihen, että neljän vuoden jälkeen vaihdettaisiin taas velkavetoiseen kulutusjuhlaan”

Nieminen: Ansiotulojen pitää olla tukia suurempia

Vigelius: Vasemmiston lakkoilusta laskun maksavat veronmaksajat
Viikon suosituimmat

Varapresidentti Vance puolusti sananvapautta ja demokratiaa – europoliitikot pöyristyivät
Yhdysvaltain varapresidentti piti perjantaina Münchenin turvallisuuskonferenssissa puheen, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Valtamedia ja EU-poliitikot pitävät sitä "hyökkäyksenä" Eurooppaa vastaan. Monet tavalliset ihmiset pitävät J. D. Vancen sananvapautta ja demokratiaa puolustanutta puhetta vaikuttavimpana puheenvuorona mitä Euroopassa on pitkään aikaan kuultu.

Teemu Keskisarja: Nälkä-Suomi säästyi kehitysavun kiroukselta, supisuomalaiset ihmiset ottivat vastuun omasta elämästään (video)

Haaga-Helian opiskelijakunta estää Perussuomalaiselta Nuorisolta pääsyn vaalitorille – syy haiskahtaa woketukselta
Perussuomalainen Nuoriso ei saa kutsua ammattikorkeakoulu Haaga-Helian opiskelijakunnan Helgan 26. helmikuuta järjestettävään vaalitoriin. Helgan opiskelijakunta ilmoitti asiasta sähköpostitse maanantaina. Viestissään Helga vetoaa muun muassa fuksiaisissa sattuneeseen turvattomuuden tunteen aiheuttamiseen, joka on johtanut luottamuspulaan.

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

Pekka Aittakumpu: Yhdysvaltain varapresidentti Vance osui herkkään paikkaan, koska hän oli oikeassa
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen ihmetteli Riikka Purran ja muiden perussuomalaisten myönteisiä kommentteja puheesta, jonka Yhdysvaltojen varapresidentti J.D. Vance piti Münchenissa. Erilaisena ja yllättävänäkin Vancen puhetta pitävä perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu pitää puheessa olennaisena asiana sitä, että Vance toi esiin Euroopan arvorappion. Monen on vaikea tunnustaa, että on menty väärään suuntaan.

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.

Antikainen: Kasvisruokahörhöily menee liian pitkälle – Marttaliitto myötäilee vihervasemmistoa
Marttaliitto on tiedottanut hiljattain, että se on sitoutunut tarjoamaan omissa tilaisuuksissaan vain kasvisruokaa vuosien 2025 ja 2026 aikana. Liiton mukaan sitoumus kasvisruokaan on yksi konkreettinen teko liiton toiminnan hiilijalanjäljen ja muiden ympäristövaikutusten pienentämiseksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä sitoumus tarkoittaa käytännössä suomalaisen monipuolisen ruokakulttuurin ja perinteisten ruokailutottumusten syrjäyttämistä ideologisista syistä.