

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Turvapaikanhakijat kerätään laitoksiin Ruotsissa – Maahanmuuttoviraston tarjoamista tiloista kieltäytyminen voi johtaa avustusten ja hakemuksen peruuntumiseen
Maahanmuuton kielteisiä seurauksia ja sen aiheuttamaa kaaosta pyritään Ruotsissa vähentämään ohjaamalla turvapaikanhakijat Maahanmuuttoviraston tiloihin odottamaan asiansa käsittelyä. Tiloista poistuminen voi johtaa avustusten ja hakemuksen peruuttamiseen. Toimenpiteiden eräs keskeinen syy on palautusten helpottaminen.
Turvapaikanhakijat asuvat Ruotsissa nykyisin paljolti erillisissä, itse hankkimissaan asunnoissa. Seuraukset ovat olleet merkittävän kielteisiä sekä pakolaisille itselleen että yhteiskunnalle. Kyse on ahtaan asumisen lisäksi lisääntyneestä segregaatiosta.
Ruotsidemokraattien tukema hallitus esittääkin lainmuutoksia, joiden perusteella turvapaikanhakijat sijoitetaan Maahanmuuttoviraston osoittamiin tiloihin itse järjestetyn majoituksen sijasta.
– Tavoitteena on saada vastaanottoprosessi kuntoon siten, että hakemusten käsittely tehostuu, niiden käsittelyaika lyhenee ja syrjäytymisen haitat vähenevät, sanoo maahanmuuttoministeri Johan Forssell oikeusministeriön tiedotteessa.
Turvapaikkahakemus voidaan perua
Turvapaikanhakijoiden on pysyttävä Maahanmuuttoviraston heille osoittamissa tiloissa, sillä muutoin vastaanottorahan ja muiden mahdollisten tukien maksatus keskeytetään.
Viranomaisilla on oikeus tarkistaa, että asiakkaat oikeasti asuvat heille määrätyissä tiloissa. Jos henkilö ei todistettavasti asu määrätyissä tai ilmoittamissaan tiloissa, hänen turvapaikkahakemuksensa voidaan katsoa peruutetuksi.
Turvapaikanhakijoille on tulossa myös lakisääteinen velvollisuus osallistua kotoutumista edistäviin toimiin kuten kieliopintoihin ja muuhun koulutukseen.
Tehostetussa kotoutuksessa painotetaan ruotsalaisten normien ja lakien tuntemusta, joka nykyisin on jäänyt liian vähäiseksi. Siksi osallistuminen koulutukseen on pakollista ja tulee perustumaan lakiin.
Palautukset helpottuvat
– Kyseessä on ensimmäisen askel kontrolloida hallitsematonta maahantuloa sosiaalisen syrjäytymisen ja varjoyhteiskunnan kasvun ehkäisemiseksi. Lisää toimenpiteitä on tulossa, painottaa ruotsidemokraattien maahanmuuttopoliittinen asiantuntija Ludvig Aspling.
Asplingin viittaamaan selvitykseen sisältyy lisätiukennuksia. Turvapaikanhakijan on asuttava Maahanmuuttoviraston soittamissa tiloissa koko hakemuksen käsittelyn ajan. Myös liikkumista keskuksen ulkopuolelle rajoitetaan.
– Lähdemme siitä, että kyse on yhteisasumisesta, nythän vielä on kyse enimmäkseen erillisistä asunnoista, toteaa selvityshenkilö Ingela Fridström.
Jos henkilöllä on varallisuutta, hänen on maksettava saamistaan etuisuuksista. Uudistusten eräs keskeinen tarkoitus on pitää turvapaikanhakijat saavutettavissa siinä tapauksessa, että vastaus heidän anomukseensa on kielteinen ja edessä on palautus lähtömaahan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kotoutus vastaanottoprosessi Ingela Fridström Ludvig Aspling Ruotsin porvarihallitus Johan Forssell hallitsematon maahanmuutto turvapaikka-anomus varjoyhteiskunta segregaatio pakolainen palautukset lakimuutos Maahanmuuttovirasto Syrjäytyminen Ruotsidemokraatit Turvapaikanhakija
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalainen linja kerää kannatusta myös EU:ssa – komissio kaavailee palautuskeskusten perustamista unionin ulkopuolelle kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille
Suomen tavoin muutkin EU-maat ovat viime aikoina alkaneet omillaan torjua välineellistettyä maahantuloa. Esimerkiksi Puola aikoo asettaa väliaikaisen kiellon turvapaikan hakemiselle. - Uusille keinoille on tarvetta tilanteessa, jossa Venäjä ja Valko-Venäjä käyttävät kolmansien maiden ihmisiä puskeakseen heitä EU-maiden rajoille, perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius sanoo.

Oman turvapaikkapolitiikkansa kaaokseen ajanut Saksa etsii ratkaisumalleja Hollannista ja Pohjoismaista
Saksassa vaaditaan muutosta yhteiskunnallisia jännitteitä synnyttävään hallitsemattomaan maahantuloon ja siirtolaispolitiikkaan. Mallia etsitään nyt myös Hollannista ja Pohjoismaista.

Maahanmuuttopolitiikkaa kiristetään ja rangaistuksia kovennetaan – ministeri Ranne: Sinivalkoinen sisäisen turvallisuuden politiikka johtaa meidät pois Ruotsin tieltä
Perussuomalainen liikenne-, viestintä- ja sisäministeri Lulu Ranne kirjoittaa Hämeen Sanomien mielipidekirjoituksessaan sinivalkoisen sisäisen turvallisuuden suunnanmuutoksesta, joka johtaa Suomen pois Ruotsin tieltä.

Borta bra men hemma bäst – Jimmie Åkesson sai tahtonsa läpi ja Ruotsi on maksamassa muhkeat korvaukset takaisin kotimaahansa palaaville
Ruotsidemokraattien tukema porvarihallitus haluaa antaa yhä useammalle ulkomaalaistaustaiselle mahdollisuuden palata kotimaahansa. Tuki suunnattaneen erityisesti heille, joilla on ollut suurimmat vaikeudet integroitua ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Korvaus voi palaajaa kohtaan nousta jopa 350 000 kruunuun.
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













