

LEHTIKUVA
YK:n pakolaisjärjestö: Maailmassa ennätykselliset 120 miljoonaa pakolaista – miljoonat ovat myös pystyneet palaamaan koteihinsa
Viime vuodenvaihteessa maailmassa oli 117,3 miljoonaa pakolaista, kertoo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR uudessa vuosiraportissaan. Pakolaisten määrä on ollut kasvussa jo 12 vuotta. Pahin tilanne on Sudanissa, mutta myös Venäjä jatkaa hyökkäyssotaansa Ukrainassa.
– Synkkien ja kasvavien lukujen takana piilee lukemattomia inhimillisiä tragedioita. Tämän kärsimyksen pitäisi saada maailma hereille, jotta voisimme puuttua taustalla oleviin syihin, sanoo pakolaiskomissaari Filippo Grandi YK:n pakolaisjärejstö UNHCR:n Global Trends -lehdistötiedotteessa.
– On korkea aika saada taistelevat osapuolet kunnioittamaan perustavaa laatua olevia kansainväliseen oikeuteen ja sodankäyntiin liittyviä lakeja. Tarvitsemme parempaa yhteistyötä ja koordinoituja toimia konfliktien, ihmisoikeusloukkausten sekä ilmastokriisin ratkaisemiseksi, jotta pakolaisten määrä ei jatkaisi kasvuaan.
Sudanissa kolmas sisällissota
Keskeinen syy pakolaismäärän kasvuun on nopeasti laajentunut konflikti Sudanissa. Sudanin kolmas sisällissota alkoi huhtikuussa 2023 ja se on johtanut maailman suurimpaan pakolaiskriisiin, joka uhkaa pahentua entisestään.
UNHCR:n raportissa mainitaan myös Kongon demokraattinen tasavalta, Myanmar sekä Gaza. Israelin ja Hamasin sodan jaloista on joutunut lähtemään arviolta 1,7 miljoonaa ihmistä, eli 75 prosenttia alueen väestöstä.
Eurooppa ei ole sivussa
Pakolaiskriisi koskee konkreettisesti myös Eurooppaa. Venäjän hyökkäyssotaa pakenee kuusi miljoonaa ukrainalaista. Euroopasta haki turvapaikkaa miljoona maanosan ulkopuolelta tullutta ihmistä.
YK:n raportti ei ole pelkästään toivoton, sillä miljoonat ihmiset ovat viime vuonna myös pystyneet palaamaan koteihinsa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Sudanin kolmas sisällissota ihmisoikeuksien loukkaukset pakolaisten määrä maailmassa 2023 Israelin ja Hamasin sota Venäjän hyökkäyssota UNHCR ilmastokriisi Gaza Kongon demokraattinen tasavalta Myanmar Sudan Filippo Grandi YK:n pakolaisjärjestö Turvapaikanhakijat Ukraina pakolaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tämän vuoden pakolaiskiintiö on pienin miesmuistiin – osa kiintiöstä suunnattu sosialistihallintoa pakeneville venezuelalaisille

Turvapaikkajärjestelmästä on tullut elintasosiirtolaisuuden kanava – ”Vanhentuneita sopimuksia ja kansainvälistä lainsäädäntöä pakko uudistaa radikaalisti”

Sosiaalietuuksien siirtäminen maksukortille Saksassa sai osan turvapaikanhakijoista hakeutumaan muualle – osa tuloista lähetetään kaukaiseen kotimaahan
Viikon suosituimmat

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen
Tällä viikolla valtamediassa on nostatettu tarinaa, jonka mukaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toimisi puolueellisesti tehtävässään eduskunnan kyselytunneilla. Tarinan lähteenä on viime vaalikaudella puhemiehen nuijaa heiluttanut Matti Vanhanen (kesk.). Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, osoittavat eduskunnan tietopalvelun lukuihin perustuvat tiedot molempien puhemiesten kausillaan oppositiolle antamien puheenvuorojen määristä.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin
Moni odotti varmasti Suomen Yrittäjien vaalitentistä tiukkaa verokeskustelua, mutta koska kunnissa ja alueilla ei lopulta verotuksesta päätetä, käytettiin jälleen suurin osa ajasta soteasioiden setvimiseen. Jos tavoitteena oli selvittää, mikä on puoluejohtajien viesti yrittäjille kunta- ja aluevaaleissa, niin selväksi tuli ainakin se, että kaikki demareita myöten ovat olevinaan yrittäjien ystäviä.

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa
Entinen puhemies Matti Vanhanen (kesk.) on syyttänyt tiedotusvälineissä nykyistä puhemiestä Jussi Halla-ahoa (ps.) puolueellisuudesta puheenvuorojen jakamisessa eduskunnan kyselytunneilla. Väitteet ovat saaneet laajaa huomiota mediassa, joka on kritiikittömästi toistanut niitä ilman faktapohjaista tarkastelua. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen omien tutkimusten perusteella väitteet eivät pidä ollenkaan paikkaansa.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.

Eduskunta-aloite vaatii vähemmistöjen ”positiivisen syrjinnän” kieltämistä
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja, Ari Koponen, Jani Mäkelä ja Onni Rostila ajavat muutosta yhdenvertaisuuslakiin.