Tagi: Israelin ja Hamasin sota

LEHTIKUVA

Yhdysvaltain presidentinvaalien tuoreessa kannatuskyselyssä Donald Trump johtaa selkeästi. Jo pari viikkoa jatkuneet yliopistomellakat ovat heikentäneet istuvan presidentin Joe Bidenin suosiota entisestään. Vaikuttaa siltä, että yliopistoilla mellakoivat Hamasin kannattajat ja heitä vastustavat Israelin kannattajat ovat samaa mieltä vain yhdestä asiasta: molemmat vihaavat presidentti Bidenia.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Israelin isku Syyrian Damaskoksen Iranin suurlähetystön rakennukseen tappoi korkea-arvoisen IRGC-joukkojen komentajan Mohammad Reza Zahedin ja hänen assistenttinsa Mohammad Haj Rahimin. Iranin mukaan heidän lisäkseen iskussa kuoli myös viisi muuta kaartin jäsentä. IRGC-joukot on määritelty terroristijärjestöksi esimerkiksi Yhdysvalloissa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Hamasin 7.10.2023 aloittaman hyökkäyssodan alussa uutisvirrassa levisi kuvia ja videoita nuoresta naisesta, jonka päällä aseistetut terroristit istuvat lava-autossa. Vuoden kuva -tittelin voittanut kuva kertoo juuri tästä tilanteesta, jossa puolialastoman naisen ruumista kuljetetaan sitä kansalaisille esitellen Gazassa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Suojelupoliisin tilannekatsauksen mukaan Venäjä on edelleen Suomen kansallisen turvallisuuden suurin uhka. Venäjän lisäksi suojelupoliisi mainitsee vuosikirjassaan erikseen Kiinan. Terrorismin uhka on Suomessa edelleen tasolla kaksi, vaikka muualla Euroopassa radikaali-islamistisen terrori-iskun uhka on voimistunut viime vuoden aikana Gazan tilanteen takia.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen on kommentoinut viestipalvelu X:ssä (ent. Twitter) tuoreita tutkimuksia Hollannista ja Saksasta, joissa on tutkittu maahanmuuton vaikutuksia julkiseen talouteen. Lisäksi Salminen kertoo brittiparlamentin käytännössä toimivan jo islamistien ehdoilla edustajien henkeen kohdistuvien tappouhkauksien vuoksi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneen ulkoasiainvaliokunnassa järjestettiin 30.1. kuuleminen UNRWA:ta koskevista terrorismikytköksistä. Valiokunnan kuulemisessa keskeisessä roolissa oli UN Watchin toiminnanjohtaja Hillel Neuer, joka todisti UNRWA:n työntekijöiden osallisuudesta Hamasin ja Palestiinan Islamilaisen jihadin 7.10. Israeliin tekemään terrori-iskuun. Hänen johtamansa järjestö pääsi terroristien jäljille Telegram-ryhmän kautta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Uutistoimisto Reutersin mukaan neljä terroristijärjestö Hamasin jäsentä on otettu kiinni epäiltynä juutalaisiin instituutioihin kohdistuvien iskujen suunnittelusta Euroopassa. Kaikilla 14.12. pidätetyillä on tiiviit yhteydet Hamasin johtajiin, ja he kaikki ovat jo aiemmin osallistuneet terroristijärjestön ulkomailla tapahtuneisiin operaatioihin.  Lue lisää >