Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Tuhannet palestiinalaiset Gazassa vaativat mielenosoituksissa Hamasia ulos Gazasta

26.03.2025 |12:43

Tuhannet palestiinalaiset osoittivat tiistaina mieltään Gazassa Hamasin terroristeja vastaan Pohjois-Gazassa Beit Lahian kaduilla. Mielenosoittajat vaativat sodan lopettamista ja israelilaisten panttivankien vapauttamista.

CNN:n paikalla ollut toimittaja arvioi mielenosoittajien määrän tuhansiksi.

Toimittajan mukaan mielenosoittajat huusivat esimerkiksi iskulauseita “Jumalan tähden, Hamas ulos”, “Hamasin terroristit” ja “haluamme sodan loppuvan”.

CNN kertoo myös, että sosiaalisessa mediassa on jaettu viestiä, jossa kehotetaan järjestämään yhdeksän Hamasin vastaista mielenosoitusta Gazassa keskiviikkona.

Al Jazeera sai myös kuulla kunniansa

Useiden medialähteiden mukaan mielenosoittajat solvasivat myös qatarilaisomisteista mediaa, Al Jazeeraa. Mielenosoittajien mukaan media ei ole uutisoinut lainkaan, että gazalaiset kritisoivat Hamasia. Al Jazeera on ollut otsikoissa sen levittämästä disinformaatiosta ja sen toimittajien myötämielisestä suhtautumisesta terroristijärjestö Hamasiin.

Al Jazeeran toimittajan osallisuudesta Hamasin ottamien panttivankien vangitsemiseen kirjoitti viime kesänä Fox News.

Heli-Maria Wiik


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika

24.02.2025 |14:37
Suomen uutiset logo

Helsingin kaupungin omistamissa Oranssi ry:n tiloissa järjestettiin “Gazan marttyyrien” muistotilaisuus – miehet ja naiset eroteltiin toisistaan

05.02.2025 |09:01
Suomen uutiset logo

Al Jazeeran disinformaation paljastanut Sydsvenskanin toimittaja: Palestiinalaismieliset mielenosoitukset ovat muuttaneet kanavan Ruotsi-raportointia arabinäkökulmasta katsottuna positiivisemmaksi

28.10.2024 |11:30

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”

22.04.2025 |16:13
4.
Suomen uutiset logo

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista

22.04.2025 |15:13
7.
Suomen uutiset logo

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos

23.04.2025 |11:25

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää