

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsin mielestä ydinvoimaa tarvitaan – maan rajojen ulkopuolella
Ruotsin vähemmistöhallitus käänsi kelkkansa ja ydinvoima onkin nyt kestävä tapa tuottaa energiaa. Investoinnit ydinenergiaan olisi kaikesta huolimatta parasta tehdä Ruotsin ulkopuolelle, energiaministeri tuumaa.
Ruotsin hallitus oli aiemmin sillä kannalla, että ydinvoimaa ei pidä luokitella kestävän kehityksen mukaiseksi energiamuodoksi EU:n taksonomiassa. Päät ovat nyttemmin kääntyneet, ehkäpä sähkön järkyttävän hinnannousun myötä.
– Ydinvoima ei ole uusiutuvaa. Piste. Kestävälle kehitykselle sen sijaan ei ole tieteellistä määritelmää, muotoilee energiaministeri Khashayar Farmanbar SVT:n haastattelussa.
Suomeksi sanottuna politiikka on mahdollisen taitoa.
Ydinvoima korvamaan kivihiilienergiaa
Ministerin mielestä ydinvoimaa voi kyllä hyvin rakentaa muualle EU:n alueelle, jossa se voisi korvata likaisempia energian tuotantomuotoja, kivihiiltä ilmeisesti. Ruotsiin ydinenergiaa sen sijaan ei tarvita lisää, kiitos runsaan vesivoiman.
– Se voi olla tärkeä osa vihreätä siirtymää tietyissä maissa, Meidän pitää sen sijaa pitää huolta maassamme jo olevasta ydinvoimakapasiteetista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- energiaministeri ydinvoimala Khashayar Farmanbar taksonomia uusiutuva energia ydinenergia Ruotsin hallitus energiantuotanto kestävä kehitys Euroopan unioni Kivihiili Vesivoima Ydinvoima EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten ympäristöosaajat peräänkuulutavat ilmastohysterian sijaan ilmansuojelua – ”Joillakin ympäristöintoilijoilla on uskonto kymppi, laskento vitonen”

Sähkökriisi tuuperruttamassa Euroopan talouden – jättipankki arvioi kotitalouksien energialaskujen nousevan vielä 50 prosenttia

Oikeisto-opposition painostus tuotti tulosta Ruotsissa: Valtio lähdössä tukemaan sähkön huippuhinnoista kärsiviä kotitalouksia – mallissa vielä viilaamista

Sähkökriisi runtelee maita pitkin Eurooppaa – komissio on huolissaan ilmastopakettinsa kannatuksesta

Ranska satsaa ydinvoimaan – tähtäimessä pienet reaktorit ja kestävä kehitys

Ranne: Ilmastopaniikki ei pelasta, vaan tuhoaa perusoikeudet
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Antikainen: Kuvitelkaa demarien Nasima Razmyar sisäministerinä – rajat auki, suut kiinni ja lisää turvapaikanhakijoita suomalaisten elätettäväksi
Pääministeripuolueena SDP:n ja Nasima Razmyarin toimintalinja olisi selvä: vihapuheesta vankilaan – mutta laittomasta maassaoleskelusta palkinto. Suomalaisille rajat sananvapauteen – mutta ei rajoja maahanmuutolle. Ja jos kritisoisit Razmyaria, joutuisit maksamaan kunnianloukkauksesta korvauksia, kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Päivän pointti: Toksinen vallankäyttö, toiminnan ristiriitaisuudet ja kasvava tyytymättömyys Pride-liikkeen sisällä herättävät pohtimaan, joko Pride-aikakausi on tullut päätökseensä

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.

Tukala helle jatkuu – Ministeri Kaisa Juuso: ”Viilennyksestä on nyt huolehdittava erityisesti vanhusten asumisyksiköissä”
Kotien lisäksi sisätilojen viileydestä on huolehdittava sosiaali- ja terveydenhuollon hoitolaitoksissa sekä asumisyksiköissä, joissa hoidetaan kuumuuden vaikutuksille herkkiin väestöryhmiin kuuluvia, painottaa sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Ranska avaamassa ovea uusille tulijoille – pelkkä palestiinalaisuus riittää nyt turvapaikan perusteeksi
Ranska on päättänyt myöntää turvapaikkoja Gazan palestiinalaisille. Tie EU:n alueelle on nyt periaatteessa auki kahdelle miljoonalle uudelle pakolaiselle. Päätökseen on reagoitu voimakkaasti, sillä se voi johtaa pakolaistulvaan ja Hamasin terrroristien ujuttautumiseen Euroopan ytimeen.

AKT-pamppu Ismo Kokon mielestä bussiliikenne pysähtyisi ilman maahanmuuttajia – PS:n Grönroosilta tyly kuitti: ”AKT:n kaverilla kysynnän ja tarjonnan perusasiat hukassa”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos selventää mamutusta komppaavalle ay-pomo Ismo Kokolle, että toki Suomessa bussit liikkuisivat aivan hyvin myös ilman maahanmuuttajia, tällöin vain kuljettajien palkat olisivat hieman korkeammat kuin nyt.