Artikkeli kuva

PS ARKISTO

EU:lta Suomelle yli 90 miljoonaa liikennehankkeisiin, rahoitusta uudelle jäänmurtajalle jopa 42 miljoonaa – ministeri Lulu Ranne: ”Erinomainen lopputulos”

03.07.2025 |16:18

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne sanoo olevansa erittäin tyytyväinen EU:n Suomelle kriittisiin liikennehankkeisiin myöntämistä rahoista. - Erityisesti uudelle jäänmurtajalle ja valtatielle 21 myönnetty rahoitus vahvistaa huoltovarmuutta, sotilaallista liikkuvuutta ja sujuvaa ulkomaankauppaa, sanoo Ranne.

EU:lta on tulossa Suomelle mojova rahapotti kriittisten liikennehankkeiden rahoitukseen.

Euroopan komissio on myöntänyt kaikkiaan 91,01 miljoonaa euroa Verkkojen Eurooppa (CEF) -välineen rahoitusta yhdeksälle hankkeelle Suomessa. Valtion osuus myönnetystä rahoituksesta on 59,6 miljoonaa euroa.

Komissio myönsi CEF-rahoitusta yhteensä 2,7 miljardia euroa, josta noin 970 miljoonaa euroa oli sellaista rahoitusta, jota Suomen oli mahdollista hakea. Rahoituksen tavoitteena on edistää Euroopan laajuisen liikenneverkon investointeja.

Valtatien 21 parantamiseen saatiin 11,9 miljoonaa

Merkittävimpänä voidaan mainita reilun 42 miljoonan euron rahoitus uudelle Itämeren B-luokan jäänmurtajalle.

Jäänmurtajan on tarkoitus korvata vanhenevaa jäänmurtokalustoa. Suomen uuden murtajan hankinta käynnistyy heti syksyllä 2025 telakkakilpailutukseen kuuluvalla markkinavuoropuhelulla. Uuden murtajan rakentaminen alkaisi arviolta alkuvuodesta 2026, ja uusi murtaja saadaan käyttöön syksyllä 2029. Jäänmurtajan rakennuttaa Väylävirasto.

Myös valtatien 21 liikenneinfran resilienssin parantamiseen välillä Palojoensuu-Kilpisjärvi myönnettiin rahoitusta 11,9 miljoonaa euroa.

Tavoitteena on kohentaa liikenneturvallisuutta ja harvaan asutun alueen saavutettavuutta sekä tukea huoltovarmuutta ja sotilaallista liikkuvuutta Pohjois-Suomessa.

Muita rahoitusta saaneita hankkeita ovat Rautatieliikenteen digitaalisen kapasiteetinhallinnan toteutus 2025–2029, eurooppalainen älyliikenteen palvelut -hanke ja merenkulun älyväyläpalvelut. Myös eräille yksityisille toimijoille myönnettiin CEF-rahoitusta.

EU-rahaa haettiin ja saatiin

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne sanoo olevansa erittäin tyytyväinen EU:n Suomelle kriittisiin liikennehankkeisiin myöntämistä rahoista.

– Tämä on erinomainen lopputulos! EU-rahaa haettiin ja saatiin kriittisten kohteiden rahoitukseen.

– Erityisesti uudelle jäänmurtajalle ja valtatielle 21 myönnetty rahoitus vahvistaa huoltovarmuutta, sotilaallista liikkuvuutta ja sujuvaa ulkomaankauppaa, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Ranne.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Lulu Ranne: Perussuomalaiset muuttaa Suomen liikennepolitiikkaa, uutta asfalttia vedettiin viime vuonna 4 000 kilometriä – ”Turvallisia teitä kaikille”

13.04.2025 |19:59

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
3.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
4.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15
10.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää