Perussuomalaisten kansanedustaja ja eurovaaliehdokas Vilhelm Junnila haluaa huolehtia EU:ssa kansallisesta kilpailukyvystä ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksistä sekä purkaa sääntelyä ja hallinnollista taakkaa. Lue lisää >
Perussuomalaisten kansanedustaja ja eurovaaliehdokas Vilhelm Junnila haluaa huolehtia EU:ssa kansallisesta kilpailukyvystä ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksistä sekä purkaa sääntelyä ja hallinnollista taakkaa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Eduskunnassa keskusteltiin tiistaina vuoden 2024 toisesta lisätalousarviosta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela piti puheessaan positiivisena, että lisätalousarvio vähentää julkisen velan tarvetta. Hän antoi myös kiitosta lisätalousarviossa päätetyistä liikennepanostuksista. Koskela muistutti, että maaseudun alueellinen elinvoima on tärkeää etenkin vientiteollisuudelle. Lue lisää >
PS ARKISTO
Hallituksen aiemmin keväällä tekemät päätökset sopeutustoimista vakauttavat julkisen talouden velkasuhteen vuoteen 2027 mennessä, valtiovarainministeri Riikka Purra totesi tänään eduskunnassa vuoden toisen lisätalousarvion lähetekeskustelussa. Lue lisää >
Hallitus on sopinut kuluvan vuoden toisesta lisätalousarvioesityksestä. Eilen julkistettu esitys sisältää paljon julkista taloutta vahvistavia toimia. Perussuomalaisten kansanedustaja sekä liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Petri Huru on varsin tyytyväinen hallituksen esitykseen, sillä se sisältää useita eri liikennehankkeita, joilla on vaikutusta alueiden elinvoimaan maassamme. Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela katsoo, että alkukesän EU-vaalien jälkeen Euroopan unionissa on tehtävä suunnanmuutos. Kehitys kohti liittovaltiota ja syvenevää tulonjakounionia on Koskelan mukaan Euroopan yhtenäisyyden kannalta vaarallista. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Kansanedustaja Jussi Wihonen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen tiestön kunnossapidon tulevaisuudesta. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Pohjoismaiden neuvoston Suomen delegaation varapuheenjohtaja Lulu Ranne edusti Suomea Kasvu- ja kehitys -valiokunnan 26.6 päättyneessä kesäkokouksessa Göteborgissa. Ranteen lisäksi valiokuntaan on valittu Suomesta kolme muuta edustajaa, mutta he eivät osallistuneet kokoukseen. Lue lisää >