Artikkeli kuva

Juha Mäenpää perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Imatralla. / PS ARKISTO

Hallitus parantaa liikenneturvallisuutta maakunnissa – Mäenpää kiittää Lulu Rannetta eteläpohjalaisten muistamisesta

04.09.2026 |15:17

Hallitus ehdottaa valtatien 19 Tepon risteyksen ja Penttilän sillan parannukseen kuutta miljoonaa euroa. Perussuomalaisten eteläpohjalainen kansanedustaja Juha Mäenpää kiittää liikenne- ja viestintäministeri Lulu Rannetta maakunnan muistamisesta.

Olen erittäin tyytyväinen tähän alueelle tärkeään panostukseen. Meitä eteläpohjalaisia on kuulemisen lisäksi myös kuunneltu, Juha Mäenpää iloitsee.

Pääministeri Petteri Orpon hallitus päätti 1.9.2026 talousarvioesityksestä vuodelle 2027. Tärkeitä liikennehankkeita rahoitetaan investointiohjelmasta. Kevään kehysriihessä hallitus sopi määräaikaisen investointiohjelman laajentamisesta noin 0,2 miljardilla eurolla noin 4,7 miljardiin euroon. Hallitus sopi myös useiden hankkeiden lisärahoituksesta tai uudesta rahoituksesta.

Hyviä uutisia Nurmoon

Mäenpää käytti liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen paikan päällä Nurmon Penttilän sillalla helmikuussa 2025. Hallituksen puoliväliriihen investointiohjelmasta vuonna 2025 liikenikin 11 miljoona euroa kantatie 67:n ja valtatie 19:n tieosuuden kunnostamiseen välillä Kivisaari-Atria.

– Hyviä uutisia Nurmoon! Ja tietenkin kaikille tietä käyttäville. Penttilän silta–Tepon risteys korjataan! 11 miljoonaa ja ensi vuonna 2026 kuokka maahan, kommentoi Mäenpää Facebookissa huhtikuussa 2025.

Tepon liittymässä on ollut erityisen riskialtista kääntyä vasemmalle. Parinsadan metrin päässä sijaitseva Penttilän silta taas on ollut vaarallinen etenkin talvella. Tästä on ikävänä todisteena se, että kuuden vuoden aikana neljässä kolarissa on menehtynyt kuusi ihmistä. Panostukset tiehen ja siltaan tulevat siis tarpeeseen.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Ministeri Ranne hehkuttaa budjettiriihen jättipottia liikenneinfralle: ”Rakennamme kirjaimellisesti kovaa turvallisuutta”

03.09.2026 |17:51
Suomen uutiset logo

Lulu Ranteen kolumni: Perussuomalainen liikennepolitiikka näkyy Suomen teillä

18.05.2026 |10:09
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset: Ilmastoideologia ei saa ohjata liikennepolitiikkaa – etusijalle huoltovarmuus, sotilaallinen liikkuvuus ja yritysten kilpailukyky

17.03.2026 |16:54

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
3.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
9.
Suomen uutiset logo

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin

03.09.2026 |14:17

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää