

PS ARKISTO
Huhtasaari: Eurokakkua ei voi sekä syödä että säästää
Kun eduskunnassa käytiin välikysymyskeskustelua, tuli selväksi miten työmarkkinauudistusten vastustajilta unohtuu se, mistä perussuomalaiset on muistuttanut jo vuosia: eurofantsuttelun huumassa tehtiin suuri talouspoliittinen virhe ja luovuttiin omasta valuutasta. Kakkua ei voi sekä syödä että säästää, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja, suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari.
– Kun ei ole omaa valuuttaa, joka joustaa, on työmarkkinoiden joustettava. Ja jos ne eivät halua joustaa, sitten joustaa työttömyys. Se tarkoittaa vähemmän verotuloja, enemmän sosiaalitukia ja syöksykierteen jatkumista. Siksi tämä hallitus tekee välttämättömät korjaukset, kertoo kansanedustaja Laura Huhtasaari.
Hallituspuolue kokoomuksen kansanedustajista myös Ville Valkonen ja Sinuhe Wallinheimo totesivat eilisessä täysistunnossa euron joustamattomuuden edellyttävän sitä, että työmarkkinat joustavat.
Kilpailukyvyn puute kompensoitu velalla
Huhtasaari muistuttaa, että demarit ja kumppanit halusivat aikanaan viedä Suomen euroon, vaikka seurauksista varoitettiin.
– Suomen bruttokansantuote olisi huomattavasti korkeampi, jos olisimme pitäneet oman valuutan. Nyt työmarkkinoiden on pakko joustaa. Näitä uudistuksia, jotka muut verrokkimaamme ovat jo kauan sitten toteuttaneet, ei ole Suomessa haluttu tehdä. Se on johtanut siihen, että olemme kompensoineet kilpailukyvyn puutettamme velkaantumisella, hän toteaa.
IMF ei kysy mistä leikataan
Velkaantumistahti on hurjaa. Tällä menolla Suomi joutuu IMF:n käsittelyyn, jossa ei kysytä sen enempää oppositiolta kuin hallitukseltakaan, mistä leikataan.
– Kun Kreikka joutui IMF:n kuritukseen, niin silloin kiinalaiset ostivat Kreikan satamia ynnä muuta. Nyt Italian hallitus paniikissa myy melkein koko valtion omaisuuden, eikä se edes riitä tasapainottamaan taloutta, sanoo Huhtasaari.
– Tietysti italialaisilla on keskimäärin paljon enemmän rahaa kuin suomalaisilla. Suomalaisethan ovat italialaisiin nähden köyhiä. Ja olemme ainoa Pohjoismaa, joka on eurossa. Ruotsi ja Tanska eivät ole joutumassa EU:n alijäämämenettelyyn, Suomi on.
Aika on ajanut vihervasemmiston ohi
Demareilla on kohtuullinen menneisyys työntekijöiden puolustamisessa, myöntää Huhtasaari.
– Aika on kuitenkin ajanut aidosti demareiden ohi. He eivät puolusta suomalaista työtä. Aika on ajanut ohi myös keskustasta. Vasemmistoa ei ole koskaan edes tarvittu – ja vihreät haluavat heikentää taloutta liian tiukalla vihreällä regulaatiolla, joka sitten johtaa siihen, että päästöt maailmanlaajuisesti vain lisääntyvät.
– Me teemme nyt maltillisia uudistuksia. Sen me teemme muun muassa tukemalla mikroyrittäjiä, sanoo Huhtasaari.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Sinuhe Wallinheimo Ville Valkonen alijäämämenettely työmarkkinauudistukset välikysymyskeskustelu bruttokansantuote sosiaalituet verotulot Työmarkkinat vihervasemmisto IMF Talouspolitiikka Laura Huhtasaari Euro Kilpailukyky
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset välikysymyksestä: Oppositio vaatii neuvotteluja, mutta mistä?

Liitot lietsovat kaaosta – PS: Lopettaako ay-liike poliittiset lakot välikysymyksen myötä?

SAK:n puheenjohtajan julkaisu viestipalvelu X:ssä kuohuttaa – Bergbom: Pitääkö Eloranta todella perussuomalaisia äärioikeistolaisena puolueena?

Perussuomalaiset: Työelämäuudistukset välttämättömiä – opposition vaihtoehto edelleen epäselvä
Viikon suosituimmat

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Antikainen: Ilmastokeskustelu on kummelikamaa – nyt muka Suomen metsät tuottavat päästöjä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen metsiä päästölähteiksi väittävä Luonnonvarakeskus irrottautuu poliittisesta ohjauksesta ja laatii uudet laskelmat, jotka perustuvat rehellisyyteen ja todellisuuteen.

Teemu Keskisarja puntaroi kuolemanrangaistuksen syvintä olemusta
"Turun hovioikeus tiesi, ansaitseeko syytetty pyövelin kirves kirveen vai neljäkymmentä raipaniskua ja elinkautisen pakkotyöhön Viaporissa." Historioitsija-kansanedustaja Teemu Keskisarja tarttuu puheesaan menneen aikojen rikoshistoriaan, sen synkkiin yksityiskohtiin ja moraalisiin kysymyksiin. Keskisarja vie kuulijansa syvälle rikosten, rangaistusten ja oikeusjärjestelmän juurille. Hän kertoo nuoruudestaan ja tutkimusuransa alkutaipaleista – alkaen 1700-luvun seksuaalirikollisuutta koskevista pohdinnoista ja edeten 1900-luvun alun suomalaisten terroristeihin.
Uusimmat

Koskela: Venäläisten kiinteistökauppojen täyskielto etenee viimein

Simula: Metsäteollisuus on Suomen kivijalka
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää