

PS ARKISTO
Koskela: Vihreä siirtymä ja tuulivoima eivät ole ratkaisuja sähkökriisiin tässä tilanteessa
Eduskunta käsitteli keskiviikkona perussuomalaisten välikysymystä energiamarkkinoiden toiminnasta, sähkön hinnasta ja hallituksen Fortum-politiikasta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela käsitteli puheessaan ratkaisuja korkealle sähkön hinnalle ja uhkia kiihtyvästä Euroopan unionin liittovaltiokehityksestä.
– Käsillä olevat energia‑ ja sähkökriisit eivät tulleet puskista. Euroopassa on varoituksista huolimatta harjoitettu politiikkaa, joka on tehnyt maanosaa riippuvaiseksi Venäjästä, ja nyt tästä maksetaan kallista hintaa, Jari Koskela totesi puheessaan.
Kivihiiltä ja turvetta rinnalle
Koskelan mukaan paljon hehkutettu vihreä siirtymä ja tuulivoima eivät ole ratkaisuja sähkökriisiin juuri tässä tilanteessa. Vaikka tuulivoimalla on parhaimmillaan potentiaali, joka vastaa yli kaksinkertaisesti Olkiluoto 3:n tuottoa, tarvitaan sähköä myös tuulettomina päivinä, jolloin tuulivoima tuottaa vain pienen murto-osan maksimistaan.
– Tarvitsemme siis vesivoimaa, kivihiiltä, turvetta ja haketta tuulivoiman rinnalle säätövoimaksi. Tämä on yksinkertainen fakta. Hallitus ei ole osoittanut selkeää tahtotilaa turvata säätövoimana tarvittavien tuotantomuotojen toimintaympäristöä edes lyhyellä tähtäimellä. Lisäydinvoiman rakentamiseen menee vielä vuosia, joten se ei ole tässä tilanteessa ratkaisu, Koskela painotti.
Päästökauppa tauolle tai Viron malliin
Yhtenä ratkaisukeinona Koskela esitti päästökaupan tauottamista. Vaihtoehtoisesti päästökaupassa voitaisiin siirtyä Viron malliin, jossa päästökauppatuloja on korvamerkitty päästökaupasta kärsivälle teollisuudelle. Tällä toimella voitaisiin parantaa turpeen ja kivihiilen kilpailukykyä. Koskela toivoi myös malttia yhteiskunnan sähköistämiseen tilanteessa, jossa sähkön tarjontaa on jo nyt vähemmän kuin kysyntää.
– Tarvitsemme myös kotimaista haketta. Esimerkiksi ilmastopaneeli on suosittanut, että puun Venäjän-tuonti pitäisi korvata tuomalla tänne kirjanpainajatoukan vaurioittamaa puuta Keski-Euroopan metsistä. Nyt hallituksen pitää kuunnella enemmän energia-alan asiantuntijoita kuin hyvin kapeasti maailmaa tarkastelevia ilmastotieteilijöitä, edustaja Koskela totesi.
EU:ssa juonitaan suunnitelmia
Koskela piti vaarana, että käsillä olevaa energia- ja sähkökriisiä käytetään välineenä edistää Suomelle haitallista Euroopan unionin liittovaltiokehitystä.
– Suomen pitää noudattaa eduskunnan tahtotilaa, eikä meidän pidä sitoutua toimiin, jotka muokkaavat EU:ta tulonsiirtounionin suuntaan. Pahoin pelkään, että EU:ssa juonitaan suunnitelmia, joilla suomalaisten veronmaksajien rahoja ohjataan muun muassa Euroopan energiaköyhyyden torjumiseen ja energiaremontteihin.
– Jos suunniteltu EU-tason windfall-vero tulee käyttöön, on Suomen ehdottomasti pidettävä verotulojen ohjaaminen kansallisissa käsissä. Koskelan mukaan EU:lle ei pidä siirtää verotusoikeutta, ja hallituksen on päättäväisesti torjuttava tällaiset ehdotukset, Koskela painotti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- energiakriisi energialähteet vihreä siirtymä verotulot liittovaltiokehitys Tulonsiirtounioni Jari Koskela Päästökauppa Ydinvoima Tuulivoima Turve Windfall Kilpailukyky Teollisuus EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäkelä: Perussuomalaiset ovat pitkään varoittaneet Venäjä-riippuvuudesta ja korostaneet omavaraisuuden tärkeyttä – etenkään demarit eivät uskoneet (video)

PS: Hallituksen omistajaohjauksen laatu on luokatonta – ”Tarkoitus ei ole se, että autamme kilpailijamaitamme vuotaen samalla omat varamme kuiviin” (video)

Perussuomalaiset kuittaili hallitukselle välikysymyskeskustelussa: ”Itämerellä pulppuavat Lipposen ja Heinäluoman rakkaan lapsen metaanisuihkulähteet”

Perussuomalaiset vaatii ilmastotoimien lykkäämistä ja kohtuuhintaista energiaa kansalle, Ohisalo järkyttyi – Purra: ”Olen realisti enkä julistaja”

Reijonen: Perussuomalaiset arvostavat puuta ja turvetta – ”Metsäasioiden EU-linjaukset syövät Suomen uskottavuutta”

Ranne: Sähkön omavaraisuus ei voi perustua tuulivoiman lisäämiseen

Hallitus kurjistaa kansalaisten arkea – ”Äärivihreän sähläämisen on loputtava”

Mäenpää puolustaa turvetuotannon jatkamista: ”Ketä lämmittää turve luonnontilaisessa suossa?”

Demareiden kaasuputkimiehet tekivät hyvän tilin myymällä energiariippuvuutta Venäjästä
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa














