

Riikka Purra haluaa lykätä ilmastotavoitteita, kun taas Annika Saarikko, Sanna Marin ja Maria Ohisalo haluavat Suomen hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä. / LEHTIKUVA
Perussuomalaiset vaatii ilmastotoimien lykkäämistä ja kohtuuhintaista energiaa kansalle, Ohisalo järkyttyi – Purra: ”Olen realisti enkä julistaja”
Käsillä olevasta energiakriisistä selviytymiseksi perussuomalaiset muun muassa esittää EU:n päästökauppaa väliaikaisesti keskeytettäväksi, sillä päästökauppa nostaa kivihiilellä tuotetun sähkön kustannuksia ja päästöoikeuden hinta siirtyy sähkön hintaan. Perussuomalaiset vaatii hiilivoimaloita ja turvetta käyttöön, jotta ensi talvena suomalaisilla olisi kohtuuhintaista energiaa.
Helsingin Sanomien järjestämässä puoluejohtajien paneelikeskustelussa perussuomalaisten puheenjohtajalta Riikka Purralta kysyttiin eilen, eikö häntä pelota se, että päästökauppajärjestelmän ”ronkkiminen” jäädyttäisi puhtaan energian investoinnit.
Purra vastasi, että poliitikot saavat toivoa, luvata ja julistaa, mutta jos se ei vastaa todellisuutta, numerotavoitteista väkisin kiinni pitäminen ei ole uskottavaa.
Kohtuuhintainen energia turvattava
EU tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2050 mennessä, ja pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus pyrkii tavoitteeseen jo vuonna 2035 eli jopa 15 vuotta EU:ta aikaisemmin. Purra huomauttikin, että näillä näkymin edes EU ei tule pääsemään omaan vuositavoitteeseensa.
Perussuomalaiset haluaa turvata kohtuuhintaisen energian kansalle.
– Ensi talvena Suomessa pitää ottaa käyttöön kaikki keinot, kuten hiilivoimalat. Myös turvetta pitää käyttää, jotta ensi talvena olisi riittävästi kohtuuhintaista energiaa, kuten sähköä. Silloin lyhyen tähtäimen ilmastotavoitteet siirtyvät hieman kauemmaksi, Purra sanoi ja jatkoi:
– Itse olen realisti enkä julistaja.
Ilmastotavoitetta on lykättävä
Purra totesi, että ilmastotavoitteista ei tarvitse luopua, mutta tavoitteita on nyt tarpeen hieman lykätä.
– Kyse on siitä, että asiat laitetaan tärkeysjärjestykseen. Tällä hetkellä sähkö on niin kallista, että se vaikuttaa myös vihreisiin investointeihin. Koska energian hinta vaikuttaa kaikkeen, me emme voi ikään kuin noukkia ”rusinoita pullasta”, vaan meidän tulee katsoa kokonaisuutta.
Onko vuosiluku tärkeämpi kuin talojen lämmitys?
Vihreiden Maria Ohisalo sanoi olevansa järkyttynyt siitä, että perussuomalaiset kehtaa esittää maltillisempia ilmastotoimia. Ohisalo väitti, että yritykset ja elinkeinoelämä haluaa pitää kiinni kaikista ilmastotoimista.
– Näillä toimilla pitää jatkaa. Jos vihreää siirtymää laitetaan tauolle, tulemme olemaan mahdollisesti kriisien ja ongelmien keskellä, Ohisalo sanoi.
Purra muistutti Ohisaloa siitä, että tiukoista tavoitevuosista kiinni pitämisellä on seuraukset.
– Kumpi on tärkeämpää, vuosiluku 2035 vai se, että ihmisille ei tule kylmä?
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hiilineutraalisuustavoite 2035 energiakriisi hiilineutraalisuustavoite Sanna Marinin hallitus vihreä siirtymä hiilivoimalat ilmastotavoitteet sähkön hinta Energian hinta Euroopan unioni Maria Ohisalo Kivihiili Päästökauppa Riikka Purra Turve
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisille Suomen huoltovarmuus ja kansan hyvinvointi on ykkösasia: ”Ilmastotavoitteet on nyt laitettava jäihin”

Energiapula uhkaa: Vihreät viilentäisi lämmitystä julkisissa tiloissa, perussuomalaiset haluaa laittaa ilmastotavoitteet jäähylle

Perussuomalaiset: Toimivaa tuotantoa ei pidä hylätä energiakriisissä – kokoomukselle hiili ja turve ovat yhä ”pahoja sanoja”

Ilmastokeskustelussa on vaikea hahmottaa ongelmien suuruusluokkia – arviolta 15 prosenttia maailman hiiliongelmasta liittyy trooppisten metsien hävitykseen, ei Suomen metsiin

Koskela vaatii turveyrittäjien tuen uudelleenkohdistamista turvetta käyttäville lämpölaitoksille: Turpeen tuotantonäkymät paranisivat jo ensi vuonna

Perussuomalaiset tyrmäämässä komission mikromanageerauksen energian hinnan hätäasetuksessa

PS: Kompostin ilmoitusvelvollisuudesta ja kompostitarkastajista tulee luopua – ”Kakkakikkareiden kyttäämistä”

Perustarpeet kallistuvat vauhdilla Ruotsissakin – sähköshokin ja bensarallin perään jättikorotus veden hintaan

Enough is enough – brittihallitus heräsi yhteiskuntarauhaa uhkaavaan energian hintapommiin
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”
Silmätautien erikoislääkäri Riku Koivusalo arvostelee Lääkäriliiton Pride-yhteistyötä Lääkärilehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Hänen mukaansa yhdenvertaisuuden edistäminen ei edellytä sitoutumista Pride-liikkeeseen, jonka tavoitteet ulottuvat hänen mielestään lääketieteen perustehtävän ulkopuolelle. Koivusalo ehdottaa yhteistyön lopettamista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














