

SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin, kokoomuksen Petteri Orpo, keskustan Annika Saarikko ja RKP:n Anna-Maja Henriksson Kuntaliiton puoluejohdon paneelissa. / LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Toimivaa tuotantoa ei pidä hylätä energiakriisissä – kokoomukselle hiili ja turve ovat yhä ”pahoja sanoja”
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on aiemmin linjannut, että kokoomus ei lähde mukaan hallitukseen, joka ryhtyy peruuttamaan ilmastotoimissa.
Kuntaliiton järjestämässä eduskuntapuolueiden puheenjohtajapaneelissa Petteri Orpon puheista oli kuitenkin havaittavissa hieman pakittamista, sillä Orpon mukaan ensi talvena kokoomuksellekin saattaisi kelvata hiili ja turve energianlähteiksi.
Perussuomalaiset on jo pitkään vaatinut turvetta takaisin osaksi suomalaista energiapalettia.
Orpo: Ilmastotavoitteista ei pidä tinkiä
Vaikka Orpon mukaan kokoomus ei enää välttämättä sulje pois turpeen ja hiilen käyttöä energialähteinä, samaan aikaan on kuitenkin edelleen pidettävä kiinni hallituksen tavoitteesta saada Suomi hiilineutraaliksi vuonna 2035.
– Ilmastotavoitteista ei pidä tinkiä, Orpo aloitti ponnekkaasti ja jatkoi:
– Me tarvitaan, että kodeissa ja yrityksissä on ensi talvena lämpöä ja sähköä. Siihen me tarvitaan nyt – sanotaan paha sana – hiiltä ja turvetta, eli kaikki kapasiteetti mitä meillä on. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pidemmällä aikavälillä luovuttaisiin ilmastotavoitteista. Suomesta pitää tehdä puhtaan energian suurvalta.
Vihreät viilentäisi mieluummin rakennuksia
Suomen kunnissa pohditaan ensi talvena selviytymistä käsillä olevasta energiakriisistä ja energian kallistumisesta sekä siitä, miten haasteeseen voidaan vastata.
Siinä missä vihervasemmistolla ei näyttäisi olevan mitään haluja pakittaa Euroopankin tasolla ennennäkemättömän kunnianhimoisista ilmastotoimista, vaan sen sijaan esimerkiksi vihreiden mukaan lämmitystä tulee talvella laskea, perussuomalaiset katsoo, että toimivia energian tuotantomuotoja ei voida kriisitilanteessa hylätä ilmastokunnianhimon perusteella.
Perussuomalaiset on jo pitkään vaatinut turvetta takaisin osaksi suomalaista energiapalettia, koska turvetta Suomessa riittää.
Lämmittää voi myös biopolttoaineilla
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muistuttikin paneelissa myös mahdollisuudesta ensi talvena lämmittää julkisia rakennuksia ja asuinrakennuksia öljyllä.
– Parempi ratkaisu kuin esimerkiksi edistää epärealistista ja ylikallista öljylämmityksestä luopumista on poistaa kansallisella päätöksellä biopolttoaine jakeluvelvoitteen piiristä ja hyödyntää biopolttoaineita. Tällöin öljyjärjestelmien kattiloita ei tarvitse vaihtaa, ainoastaan polttimet. Tämä on kustannustehokkain ja järkevin keino.
– Aikaisemmin on esitetty öljylämmityksestä luopumista, mutta asiaa on tarkasteltava uudelleen tilanteessa, jossa pulaa on sähköstä, ei niinkään öljystä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ylikunnianhimoiset ilmastotavoitteet sähkön hinnannousu energian tuotanto energiakriisi kustannustehokkuus lämmityskustannukset öljylämmitys Biopolttoaineet Kivihiili Riikka Purra Petteri Orpo Turve perussuomalaiset hallitus Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


EU rankaisee metsätalousmaita puuttumalla metsäbiomassan käyttöön – Hakkarainen: “Johan sen järkikin sanoo, että puu on uusiutuva luonnonvara”

Ilmastokeskustelussa on vaikea hahmottaa ongelmien suuruusluokkia – arviolta 15 prosenttia maailman hiiliongelmasta liittyy trooppisten metsien hävitykseen, ei Suomen metsiin

Purra: Energiakriisin perussyihin on puututtava – ”Pussi päässä harjoitettu ja todellisuutta pakeneva ilmastopolitiikka”

Perussuomalaiset tyytymättömiä hallituksen toimiin ja viestintään energiakriisissä: ”Ongelmalliseen energia- ja ilmastopolitiikkaan puuttuminen ei näytä maistuvan”

Vihervasemmisto vaatii Suomen kuntiin lisää maahanmuuttajia tekemään työt – perussuomalaiset laittaisi ammatillisen koulutuksen kuntoon ja suomalaiset töihin

Juuso esittää sähkön hinta-alueiden muodostamista – elinkeinoministeri käänsi kelkkansa ja tuli samoille linjoille

Perussuomalaiset vaatii ilmastotoimien lykkäämistä ja kohtuuhintaista energiaa kansalle, Ohisalo järkyttyi – Purra: ”Olen realisti enkä julistaja”

Koskela vaatii turveyrittäjien tuen uudelleenkohdistamista turvetta käyttäville lämpölaitoksille: Turpeen tuotantonäkymät paranisivat jo ensi vuonna

Perustarpeet kallistuvat vauhdilla Ruotsissakin – sähköshokin ja bensarallin perään jättikorotus veden hintaan
Viikon suosituimmat

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”
Liikenne- ja viestintäministeri, diplomi-insinööri Lulu Ranne keskustelee tuoreessa Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelmassa suomalaisesta mediasta ja erityisesti Yleisradion asemasta. Ohjelman vieraina ovat lakimies ja kilpailuoikeuden asiantuntija Mikko Alkio sekä johdon konsultti, Aamulehden ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuu. Ohjelmassa selviää muun muassa, miten monitahoinen hallinnollinen rakenne Yleisradion ympärille onkaan rakentunut, mikä osaltaan on hidasteena Ylen toimintaan ja rahoitukseen kohdistuvien muutoksien tekemiselle.

Ilmastonmuutos oli päivänpolttava puheenaihe jo 1600-luvulla
Ilmastokeskustelu muistuttaa tänään monin tavoin 1600-luvulla käytyjä väittelyitä ja käsityksemme ilmastonmuutoksesta peilaavat yllättävällä tavalla ikivanhoja ajatuksellisia rintamalinjoja. Yhdet vaativat kulutuksen vähentämistä, toiset uskovat vihreään teknologiaan ja kolmannet kieltävät kokonaan ihmisen vaikutuksen ilmastoon.

Saksan tuleva hallitus haluaa kieltää valehtelun ja viedä kansankiihottajilta oikeuden asettua ehdokkaaksi vaaleissa
Saksan kristillisdemokraattien ja demarien hallituskoalitio aikoo säätää desinformaation levittämisen rangaistavaksi teoksi. Valeuutisten levittämistä tehostavien verkkorobottien käyttö kielletään. Mediaa valvomaan se haluaa oman koneistonsa. Kritiikissä kysytään, aikooko mustapunahallitus perustaa myös totuusministeriön.

Yhdysvallat: Valkoinen talo ehdottaa julkisen yleisradiotoiminnan rahoituksen lopettamista

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Joko saataisiin veroja oikeaan suuntaan ja kasvu liikkeelle Suomessakin?
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra postaa veroista Facebookissa ja viestipalvelu X:ssä. Purran mukaan Suomi häviää verojen ja talouskasvun Ruotsi-maaottelun.

Ministeri Ranne: Asfaltti tuoksuu taas tänä kesänä – ”Tiehankkeet työllistävät nimenomaan suomalaisia”
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoo, että teitä korjataan taas ennätystahtiin perussuomalaisten vahtivuorolla.

Sahateollisuus varoittaa ilmastokilvoittelun valtavista kustannuksista – Lulu Ranne: Suomen ei pidä valita näivettävää skenaariota, jossa metsäsektoriamme ajetaan alas

Suomen antama kehitysapu väheni 165 miljoonaa euroa yhdessä vuodessa
Kansainvälinen kehitysrahoitus kääntyi selvään laskuun vuonna 2024 niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Tuoreen laskelman mukaan Suomen antama kehitysapu pieneni 12,9 prosenttia vuodesta 2023 vuoteen 2024 - siis yhdessä vuodessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää