Tagi: öljylämmitys

PS ARKISTO

Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen on tänään jättänyt toimenpidealoitteen, jossa toivoo, että hallitus muuttaisi lämmitysmuodon muutostuen ehtoja siten, että nykyisessä epävakaassa energiatilanteessa tuen saamisen ehtona ei olisi vanhan toimivan öljy- tai maakaasulämmitysjärjestelmän purkaminen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Käsillä oleva energiakriisi ja sähkön hinnan kallistuminen kurittaa paitsi yksittäisiä kansalaisia myös kuntia, joilla on vastuullaan laaja kenttä tehtäviä ja palveluja. Siinä missä hallitus pitää sinnikkäästi kiinni kunnianhimoisista ilmastotavoitteistaan, perussuomalaisille tärkeintä on turvata energian saanti kansalle.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää vaatii tuoreessa toimenpidealoitteessaan, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin bensiinin, dieselin sekä kevyen ja raskaan polttoöljyn valmisteveron alentamiseksi nykytason ja EU-minimin puoliväliin väliaikaisesti heinäkuun 2022 alusta vuoden 2022 loppuun asti. Kansanedustaja kantaa erityistä huolta suomalaisista, joiden kodit lämpenevät öljyllä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Sähkön ja polttoaineiden hinnat ovat pilvissä. Tämä johtuu pääosin maailmanmarkkinatilanteesta, mutta viime viikolla selvisi suullisella kyselytunnilla, ettei hallitus ole tekemässä kansallisia toimenpiteitä asian korjaamiseksi. Perussuomalaiset Naiset huomauttaa, että niin sanottu energiaköyhyys uhkaa talviaikana, kun esimerkiksi lämmitykseen ei ole enää varaa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Lämmittämisen tämänhetkiset ja tulevat hinnankorotukset tulevat vaikuttamaan sekä vuokratasoon että omistusasujien käytettävissä oleviin tuloihin. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra toteaa, että nousevat kustannukset siirtyvät osin suoraan asumistukimenoihin. – Veronmaksaja siis maksaa tämänkin kunnianhimon moninkertaisesti. Perussuomalaisille riittäisi vähempikin kunnianhimo.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset moitti suullisella kyselytunnilla hallituksen verotusratkaisuja ja vaati kertomaan, onko veronkorotuksia tulossa lisää. Perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne huomautti, että tuloista jää yhä vähemmän käteen, kun lämmitysöljyn, bensan ja dieselin verotusta kiristettiin hallituksen toimesta. Yritykset taas joutuvat lisäämään kuluja hintoihin, joka vähentää asiakkaita ja investointikykyä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immosen Facebookissa julkaiseman kirjoituksen mukaan keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko yrittää törkeällä tavalla harhauttaa kansalaisia, mitä tulee hallituksen ilmastotoimiin ja perussuomalaisten esittämään kritiikkiin hallituksen politiikkaa kohtaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Marinin hallitusohjelmassa on tavoitteena luopua fossiilisen öljyn käytöstä lämmityksessä 10 vuoden aikana. Nykyaikaisin ja ympäristöystävällisin tapa tähän olisi panostaa markkinoilla olevan uusiutuvan lämmitysöljyn käytön yleistymiseen, mutta hallituksen koko fokus on öljylämmitysteknologiasta eroon pyrkimisessä, harmittelee urakoitsijajärjestö Lämmitysenergia Yhdistys ry.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen muistuttaa, että raha on Suomen kunnissakin rajallinen resurssi. Hallituksen hiilineutraali Suomi 2035 -toimenpideohjelma kuitenkin antaa kunnille vapaat kädet kurittaa tavallisia suomalaisia esimerkiksi tietulleilla. – Päätökset naapurikunnan asukkaiden työmatkojen haittaamisesta tehdään jatkossa kuntien valtuustoissa, Putkonen sanoo.  Lue lisää >