

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset tivasi hallituksen verotussuunnitelmista – tuloksena käsittämättömiä vastauksia
Perussuomalaiset moitti suullisella kyselytunnilla hallituksen verotusratkaisuja ja vaati kertomaan, onko veronkorotuksia tulossa lisää. Perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne huomautti, että tuloista jää yhä vähemmän käteen, kun lämmitysöljyn, bensan ja dieselin verotusta kiristettiin hallituksen toimesta. Yritykset taas joutuvat lisäämään kuluja hintoihin, joka vähentää asiakkaita ja investointikykyä.
– Perussuomalaiset ajaa aina politiikkaa, jolla Suomeen syntyy yksityissektorin työpaikkoja ja jolla ihmisille jää omista tuloista enemmän käteen. Me haluamme, että ihmisillä on varaa omaan kotiin ja varaa käydä töissä, totesi perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne.
Hämmentävä vastaus Saarikolta
Hallitus on kaavaillut muun muassa kilometriveroa polttoaineveron tuottoa paikkaamaan.
– Nostitte polttoaineveroja juuri huimasti ja nyt kaavailette kilometriveroa ja tietulleja. Nämä ovat täysin veronkaltaisia menoja ihmisille, jopa tuhansia euroja vuodessa per työssäkäyvä.
– Arvoisa valtiovarainministeri, aiotteko todella runnoa läpi nämä suomalaisten arkea edelleen kallistavat ja ankeuttavat verot?
Tuore valtiovarainministeri Annika Saarikko totesi lyhyesti, että syytöksiä tuli niin paljon, että hänen taitaa olla parempi vastata vain ”en ole”. Vastaus on vähintään hämmentävä, sillä hänen edeltäjänsä Matti Vanhanen piti valiovarainministerinä kilometriveroa varteenotettavana keinona.
Ei vieläkään selkeää vastausta
Suunnitelmien valossa Saarikon vastaus ei siis pidä paikkaansa, kun vielä toukokuussa Vanhanen väläytti kilometriveroa.
– Hallitus ei halua vastata suomalaisten arkea kiduttaviin kysymyksiin! Te ette halua vastata siihen, miten te aiotte rahoittaa tämän yhteiskunnan, Ranne ihmetteli.
Ranne huomautti, että veropolitiikka on vaikuttavimpia keinoja työllisyyden ja ostovoiman parantamiseksi.
– Voisitteko nyt vastata näihin keskeisiin kysymyksiin ja lopettaa ylimielisen käytöksen? Ranne tivasi Saarikolta.
Tällä kertaa Saarikko tarttuikin kysymykseen siitä, miten hallitus aikoo rahoittaa yhteiskuntaa jatkossa. Se aiotaan jatkossakin Saarikon mukaan rahoittaa työllä.
Saarikon mielestä veronalennukset eivät olisi viisaita
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio linjasi perussuomalaisten tavoitteita verotuksesta: veronkorotusten tie on käyty loppuun, ja kansalaisten ostovoimaa tulee parantaa muun muassa asumisen ja autoilun kustannuksia laskemalla.
– Oletteko EU:n elpymispakettituhlailun jälkeen missään vaiheessa ajatelleet, että menot laitettaisiin tärkeysjärjestykseen ja sitä myötä verotusta jopa laskettaisiin? Tavio kysyi hallitukselta.
Saarikon mielestä nyt koronan jälkeisellä kasvukaudella ei olisi talouspoliittisesti viisasta kiihdyttää entisestään kasvua kansalaisiin kohdistuvilla veronalennuksilla.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU-elpymispaketti kilometrivero veronalennukset verotuspäätökset polttoaineverotus veronkorotukset öljylämmitys diesel veropolitiikka kyselytunti Bensiini Annika Saarikko Ville Tavio Matti Vanhanen Lulu Ranne perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kiuru tarjoilee tajunnanvirtaa, Marin ja Ohisalo puhelevat puuta heinää – ministereiltä ei saa enää kysymyksiin vastauksia, puhekouluttajakin ihmettelee: ”Vaikea saada selvää, mikä on pointti”

Ruuhkamaksut tulevat – autoilijan kukkaro kevenee 700–1 000 eurolla vuodessa

Helsingin pormestariksi pyrkivä Arhinmäki haluaa työssäkäyvien kiusaksi ottaa käyttöön ruuhkamaksut – Halla-aho ei näe liikenteellisiä perusteita: ”Suomessa ei ole sellaisia ruuhkia”

Taloustieteen tohtori Lacalle lyttää G7-maiden ajatuksen maailmanlaajuisesta yritysverotuksen vähimmäistasosta

Perussuomalaiset: Velanotto jatkuu eikä säästöjä näy – budjettiesitys jatkaa vihervasemmistolaista löysää rahankäyttöä ja leväperäistä suhtautumista velkaantumiseen
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Matkailu- ja ravintola-alan pomo hinkuu lisää ulkomaalaista halpatyövoimaa – perussuomalaisilta täystyrmäys
Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi katsoo, että Suomi tarvitsee yhä enemmän ulkomaista työvoimaa. Perussuomalaiset torppaavat näkemyksen ja korostavat, että Suomessa on jo runsaasti työnhakijoita, jotka tulisi työllistää ennen uusien tulijoiden rekrytointia. Myös monet ravintola-alan työntekijät kyseenalaistavat halpatyövoiman maahantuonnin.

Marokkolaissyntyisen miehen kuolema johti väkivaltaisiin mielenosoituksiin Italiassa – sekavasti käyttäytynyt mies menehtyi vastustaessaan poliisia
Maahanmuuttajataustaisen miehen kuolema poliisi pidätyksen yhteydessä tuo median mukaan kaikuja vuodelta 2020 Black Lives Matter -liikkeen syntymäajoilta. Kuoleman laukaisemissa mellakoissa loukkaantui arviolta 60 poliisia. Media syyttää tapahtumista poliisia, mutta pääministeri Meloni kehottaa pohtimaan myös väkivaltaisten mielenosoittajien motiiveja.

Jani Mäkelä: Sosiaalidemokraatit syyttämässä muita vaalirahoituksen epäselvyydestä on hieman myötähäpeää herättävä kuvio
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jani Mäkelän mukaan eduskunnan Garden Helsinki -keskustelu ei ole tuonut esiin mitään uutta. Mäkelä arvioi opposition hakeneen ylimääräisellä istunnolla ennen kaikkea poliittista näyttämöä, vaikka hallitus oli jo ilmoittanut luopuvansa hankkeen valtiontuen edistämisestä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











