

LEHTIKUVA
Enough is enough – brittihallitus heräsi yhteiskuntarauhaa uhkaavaan energian hintapommiin
Energian hinnan oli tarkoitus nousta Britanniassa 80 prosenttia lokakuun alusta. Toisin kävi, sillä maan konservatiivihallitus avasi tukilompsan ja pelätyt mielenilmaisut jäivät ainakin toistaiseksi suutareiksi. Edessä on silti ankara talvi Englannin eristämättömissä taloissa.
Viikonloppuna Britanniassa järjestettiin useita mielenosoituksia energian riistohintoja vastaan. Lauantaina Enough is Enough (Nyt riittää) protestoi 50 paikkakunnalla ympäri Englantia. Myös Don’t Pay UK järjesti omia mielenilmaisujaan eri puolilla saarivaltakuntaa.
Enough is enough perustettiin kesällä 2022. Liikkeen taustalla on ammattiyhdistyksiä sekä yhteiskunnallisia järjestöjä, käytännössä pääministeri Liz Trussin konservatiivihallituksen opposition edustajia. Järjestö ”vastustaa päättäväisesti kurjuutta, johon miljoonat ihmiset ovat suistuneet kasvavien laskujen, alhaisten palkkojen, ruokaköyhyyden ja surkeiden asuntojen takia”.
Don’t pay UK puolestaan aikoo saada yhteen miljoona ihmistä, jotka kaikki jättäisivät energialaskunsa maksamatta. Tällä hetkellä koossa on vajaat 195 000 allekirjoittanutta, joten matkaa tavoitteeseen on reippaasti.
Hintakatto turvaa yhteiskuntarauhan
Citizen’s advice -vapaaehtoisorganisaatio on laskenut, että kaksi kolmesta kotitaloudesta joutuu vaikeuksiin laskujensa kanssa viimeistään vuodenvaihteessa. Ensi vuoden alussa saattaa olla edessä ”avuntarpeen tsunami”, kun ihmiset hakevat apua taloudelliseen ahdinkoonsa kaiken kallistuessa.
Brittikodeista 85 prosenttia lämpiää kaasulla, joten markkinakaaos osuu pahasti saarivaltakunnan kehnosti eristetyissä taloissa asuviin pienituloisiin kansalaisiin.
Konservatiivihallitus on jo päättänyt energian hintakatosta, joka on 2 500 puntaa kotitaloutta kohti vuodessa alkaen 1. lokakuuta. Alun perin katon piti nousta 3 500 puntaan eli hinnat olisivat nousseet 80 prosenttia. Nyt nousu oli ”vain” 27 prosenttia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- konservatiivihallitus avuntarpeen tsunami ruokaköyhyys kurjuus Enough is Enough eristämättömät talot Liz Truss Don't Pay UK kaasun hinta Venäjän hyökkäys kaasu lämmitysenergia hintakatto sähkön hinta Työväenpuolue sähkö pienituloiset Energian hinta oppositio Iso-Britannia Englanti Britannia
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset vaatii ilmastotoimien lykkäämistä ja kohtuuhintaista energiaa kansalle, Ohisalo järkyttyi – Purra: ”Olen realisti enkä julistaja”

Perussuomalaiset tyrmäämässä komission mikromanageerauksen energian hinnan hätäasetuksessa

Perustarpeet kallistuvat vauhdilla Ruotsissakin – sähköshokin ja bensarallin perään jättikorotus veden hintaan

Perussuomalaisilta välikysymys energiasta ja Fortum-politiikasta: Veronmaksajien tappiot jopa 15 miljardia euroa – kukaan ei ota vastuuta

Purra: Sähkön hinta perustuu nyt Saksan virheisiin tulla täysin riippuvaiseksi venäläisestä kaasusta – demareiden lobbaamien kaasuputkien ansiosta
Viikon suosituimmat

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.
Uusimmat

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?

Vaalivallankumous sai Unkarin talouden nousukiitoon
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää










