Tagi: Iso-Britannia

LEHTIKUVA

Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen on kommentoinut viestipalvelu X:ssä (ent. Twitter) tuoreita tutkimuksia Hollannista ja Saksasta, joissa on tutkittu maahanmuuton vaikutuksia julkiseen talouteen. Lisäksi Salminen kertoo brittiparlamentin käytännössä toimivan jo islamistien ehdoilla edustajien henkeen kohdistuvien tappouhkauksien vuoksi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Välineellistetty maahantulo itärajalla on osoittanut, että Suomi on uudessa turvallisuustilanteessa, joka edellyttää uusia toimia. Meidän on otettava välineet pois vihamielisten vaikuttajien käsistä. Suomi vie tätä viestiä eteenpäin myös EU:ssa, kirjoittaa sisäministeri Mari Rantanen sisäministeriön sivuilla julkaistussa kolumnissaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Ison-Britannian korkein oikeus julisti lainvastaiseksi hallituksen suunnitelmat lähettää turvapaikanhaklijat Ruandaan ja käsitellä heidän anomuksensa siellä. Pääministeri Rishi Sunak aikoo kuitenkin pitää äänestäjille antamansa lupaukset laittoman maahantulon estämiseksi. Jos muu ei auta, Britannia eroaa Euroopan ihmisoikeussopimuksesta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Parlamenttivaalit lähestyvät uhkaavasti ja monikulttuurista Britanniaa johtavan konservatiivipuolueen kannatus mataa. Pääministeri Rushi Sunak päätti tehdä asialle jotakin ja laittoi hallituksensa uuteen uskoon. Sisäministeri sai lähteä, monen muun tehtävät vaihtuvat ja ulkoministeriksi nousee todellinen yllätysnimi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Brittihallituksen taistelu laitonta maahanmuuttoa vastaan muuttuu sanoista teoiksi: sosiaalisen median jätit poistavat palveluistaan ihmissalakuljettajien rikolliset houkutusviestit – ja maahan luvattomasti saapuneet karkotetaan. Jos korkein oikeus syksyllä niin päättää, myös koko turvapaikkaprosessi viedään Euroopan ulkopuolelle.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Lontoon Maida Valessa sijaitseva Englannin islamilainen keskus on jo toinen Iranin hallintoon liittyvä uskonnollinen järjestö Euroopassa, jota Ison-Britannian hyväntekeväisyyskomissio tutkii vakavista hallintoon liittyvistä huolenaiheista ja aiempien päätösten noudattamatta jättämisestä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskunta äänesti tänään niin sanotusta translaista. Laki on herättänyt kiivasta keskustelua puolesta ja vastaan, mutta hallituspuolueet ovat olleet vaitonaisia lain ongelmakohdista. Asiantuntijakuulemisissa ongelmallisena pidettiin mahdollisten väärinkäytösten vuoksi etenkin juridisen sukupuolen vahvistamista ilman lääketieteellistä arviointia.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Mediassa kerrotaan lähes päivittäin erilaisista aktivistiryhmistä, jotka hakevat näkyvyyttä ajamalleen aatteelle tukkimalla teitä, sotkemalla taideteoksia ja liimaamalla itsensä kiinni erilaisiin paikkoihin. Yksi nousevista tähdistä aktivistirintamalla ovat eläinkapinalliset, joiden mielipuuhaa on kaataa maidot kaupan lattialle. Monet näistä aktivistiryhmistä saavat rahoitusta upporikkaiden amerikkalaisten rahoittamalta säätiöltä.  Lue lisää >