

Suomi ei voi vastaanottaa maailmaa kylään, sillä se maksaa julmetusti – Purra tulisessa puheessaan: ”Suomi ei ole koko maailman sosiaalitoimisto, sairaala eikä koulu”
Perussuomalaiset on tehnyt hallituksessa jo runsaasti toimia, joilla maahantuloa rajoitetaan, taantumusta estetään sekä integraatiota edistetään ja edellytetään. Kuitenkin toimia tarvitaan paljon vielä lisää, sanoo valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra.
Kehitysmaaperäinen maahanmuutto yhdistettynä heikkoon talouteen uhkaa kaikkia: suomalaista duunaria, kaupungin vuokratalossa asujaa, julkisesta terveydenhuollosta riippuvaista sekä turvaverkkoihin luottavaa suomalaista, muistuttaa valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra. Hän puhui tänään perussuomalaisten puoluekokouksessa Lahdessa.
– Kansa ei halua tällaista kehitystä, mutta valitettavasti kansa ei ehkä tiedä koko kuvaa politiikasta ja poliitikoista.
– Ei riitä, että poliitikko sanoo olevansa huolestunut rinnakkaisyhteiskunnista ennen vaaleja. Hän ei ole ansainnut kenenkään ääntä sellaisesta, mutta hän niitä saa. Näitä ongelmia korjataan vain muuttamalla lainsäädäntöä, ja sitä tehdään vain ja ainoastaan hallituksessa. Se vaatii rohkeutta, valtavaa rohkeutta ja taistelunhalua. Ja rakkautta tähän maahan.
Antelias sosiaaliturva houkuttelee maailman kulkureita
Perussuomalaiset on jo tehnyt hallituksessa runsaasti toimia, joilla maahantuloa rajoitetaan, taantumusta estetään sekä integraatiota edistetään ja edellytetään.
– Jokainen lainsäädäntömuutos on taistelun takana, mutta kyllä me taistelemme, Purra sanoo.
– Suomi ei voi vastaanottaa maailmaa kylään, sillä se maksaa julmetusti. Meillä ei ole varaa.
Kyse ei ole turismista eikä kansainvälisyydestä, vaan kyse on perustavanlaatuisesta suomalaisen ja samalla eurooppalaisen yhteiskunnan muuttumisesta ja väestönmuutoksesta. Kyse on kulttuurisista tunkeutumisista, pahimmillaan islamisoitumisesta, suomalaisuuden menetyksestä, ja sen tämän maan päättäjät ovat itse sallineet, sitä edistäneet ja vaatineet.
– Maailmaa kylään houkuttelee antelias sosiaaliturvamme, turvallisuus, poikkeukselliset verorahoitteiset palvelut, kuten koulu ja sote, luottamus ja yhteiskunnan avoimuus, eli juuri asiat, jotka tämän ilmiön jatkuessa samalla heikkenevät, Purra sanoo.
Perussuomalaisten pitää toistaa ikävät totuudet
Nyt jos koskaan Suomen ja suomalaisten pitää ymmärtää. Perussuomalaisten on jaksettava, huudettava tosiasiat, toistettava ikävät totuudet, Purra sanoo ja kehottaa katsomaan Euroopan tilannetta laajemmin.
– Ranskassa autot palavat säännöllisesti, vain suuremmat terrori-iskut edes ylittävät uutiskynnyksen. Ministeri kutsuu heitä barbaareiksi, mutta barbarismi on hätisteltäväksi liian laajaa ja syvää. Se ei hyökännyt kuin persialaiset Roomaan, se kutsuttiin sisään ja toivotettiin peremmälle. Saksa on kolonialisoitu vuosikausien avoimilla rajoilla ja massiivisilla poliittisilla virheillä.
– Ruotsi taistelee ampumisia, jengejä ja kansankodin rappiota vastaan, mutta käänne on vaikea. Rosengårdissa vaaleissa yli 90 prosenttia äänistä menee demareille, vasemmistolle ja vihreille – ja tietenkin islamilaiselle puolueelle.
Entä Britannia? Siellä uusi pääministeri yrittää vaivoin pelastaa poliittisen tulevaisuutensa ottamalla käyttöön maahanmuuttokriittisen puheenparren, Purra huomauttaa.
– Niin monen poliitikon vastaus on, että puhutaan kovempaa, mutta ei tehdä mitään. Britannian monissa kaupungeissa on kehitysmaalaisen, usein islamistisen todellisuuden keskittymiä, väestö on muuttunut valtavasti eikä sitä mikään puhe enää korjaa. Eivät ehkä teotkaan.
Suomi voi vielä välttää Ruotsin ja Iso-Britannian tien
Purra sanoo, että Suomi ei kuitenkaan ole vielä yhtä pahassa jamassa kuin Ruotsi, Iso-Britannia tai Saksa.
– Mutta me joudumme sinne, mikäli me emme saa laajempaa rintamaa kansasta ja puolueista ymmärtämään tilanteen karmeutta, peruuttamattomuutta, Suomen ja suomalaisuuden kohtaamaa vääjäämätöntä surkastumista ja loppua sellaisena kuin me sen tunnemme. Mielestäni se on perussuomalaisuuden ylivoimaisesti tärkein tehtävä suomalaisessa politiikassa.
– Kyse ei ole Suvivirren sanoista, ei siitä, että jossakin maakunnan pikkupaikkakunnalla ei ole ulkomaalaisia alkuunkaan. Kyse ei ole iloisista pelihetkistä eikä kansainvälisestä ruoasta eikä siitä, etteikö Suomessa ja kulttuurissamme olisi ongelmia ihan omastakin takaa, vaan kyse on siitä, että tällä menolla, tällä välinpitämättömyydellä ja pelkurimaisuudella me menetämme Suomen sellaisena kuin sen tunnemme. Eikä se palaa.
Purran puhe:
Puoluekokouksen suoraa lähetystä voi seurata täältä:
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kehitysmaaperäinen maahanmuutto islamisoituminen rinnakkaisyhteiskunnat julkinen terveydenhuolto väestönmuutos Riikka Purra Integraatio Iso-Britannia Sosiaaliturva Ruotsi Saksa maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset juhlistaa 30-vuotista taivaltaan Lahdessa – puoluekokouksen henkilövaalien ehdokkaat esittäytyvät
Perussuomalaisten vuoden 2025 puoluekokouksen henkilövaalit järjestetään Lahdessa 14.–15. kesäkuuta. Kokouksessa valitaan puolueen puheenjohtaja, varapuheenjohtajat sekä puoluesihteeri seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi.

Riikka Purra: Perussuomalaisilla yhä valtava työmaa Suomen ja suomalaisuuden puolustamisessa – ”Ylivoimaisesti tärkeintä politiikassa”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra herättelee kansaa siitä, että tällä hetkellä suomalaisuus on hyökkäyksen kohteena. - Kyse ei ole sotilaallisesta hyökkäyksestä, vaan siitä, että Suomea ja suomalaisuutta on jo muutaman vuosikymmenen ajan rapautettu aktiivisin poliittisin päätöksin, sisältäpäin. Suomi, suomalaisuus, suomalainen kulttuuri ja elämäntapa, on joutunut tihutyön ja anteeksiantamattoman välinpitämättömyyden kohteeksi. Suomessa tarvitaankin nyt perussuomalainen herätys, Purra sanoo.

Virallinen Suomi ei ole koskaan tehnyt kattavaa selvitystä maahanmuuton kokonaiskustannuksista, mutta nyt tekee – Purra ilmoitti asiasta kyselytunnilla

Riikka Purra eduskunnassa: Välikysymys on irvokas
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kommentoi opposition välikysymystä myös debatin vastauspuheenvuorossaan. Purra nosti esiin hallituksen kasvutoimet ja veronalennukset.
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Kun eliitti rikastuu enemmistön kustannuksella – yhteismaan ongelma selittää nykyaikaa
Massamaahanmuutto, tuulimyllypuistot ja Lapin turistiralli ovat kaikki ilmiöitä, joilla varakas vähemmistö lyö rahoiksi. Tavallisen veronmaksajan tehtäväksi jää seurausten sietäminen.

Purra Ykkösaamussa: Hyvinvointivaltio ei kestä ilman selkärankaisia päätöksiä
Valtiovarainministeri Riikka Purra avasi Ylen Ykkösaamussa hallituksen kehysriihen päätöksiä. Hän korostaa, että ilman rakenteellisia uudistuksia ja tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa hyvinvointivaltion ylläpitäminen tulevaisuudessa on uhattuna. Purra linjaa myös, että kilpailukykyä ei voida tuhota liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla.

Saksa patoaa turvapaikanhakijoiden määrää luokittelemalla lähtömaita turvallisiksi
Talousvaikeuksissa painiskeleva Saksa hillitsee siirtolaisvirtaa listaamalla yhä useampia maita turvallisiksi. Näistä maista tulevia ei pidetä suojelun tarpeessa olevina, ja viranomaiset palauttavat heidät nopeasti. Taustalla vaikuttavat myös EU‑parlamentin päätökset.















