

MATTI MATIKAINEN
Riikka Purra: Perussuomalaisilla yhä valtava työmaa Suomen ja suomalaisuuden puolustamisessa – ”Ylivoimaisesti tärkeintä politiikassa”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra herättelee kansaa siitä, että tällä hetkellä suomalaisuus on hyökkäyksen kohteena. - Kyse ei ole sotilaallisesta hyökkäyksestä, vaan siitä, että Suomea ja suomalaisuutta on jo muutaman vuosikymmenen ajan rapautettu aktiivisin poliittisin päätöksin, sisältäpäin. Suomi, suomalaisuus, suomalainen kulttuuri ja elämäntapa, on joutunut tihutyön ja anteeksiantamattoman välinpitämättömyyden kohteeksi. Suomessa tarvitaankin nyt perussuomalainen herätys, Purra sanoo.
Perussuomalaisten puoluekokouksessa Lahdessa tänään puhunut puoluejohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra herättelee kansaa: suomalaisuus on hyökkäyksen kohteena.
– Kyse ei ole sotilaallisesta hyökkäyksestä. Sitä vastaan olemme varustautuneet hyvin ja varustaudumme lisää. Kyllä me sen vihollisen tunnemme, nyt kyse on aivan muusta.
-Suomalaisuutta on jo muutaman vuosikymmenen ajan rapautettu aktiivisin poliittisin päätöksin, sisältäpäin. Suomi, suomalaisuus, suomalainen kulttuuri ja elämäntapa, meidän kansallisaarteemme on joutunut pikkuhiljaa etenevän tihutyön ja anteeksiantamattoman välinpitämättömyyden kohteeksi.
Olemme saaneet maailman kylään, tai ei vain kylään, vaan olemaan, Purra sanoo.
– Kyse ei ole turismista eikä kansainvälisyydestä. Kyse on perustavanlaatuisesta suomalaisen ja samalla eurooppalaisen yhteiskunnan muuttumisesta ja väestön muutoksesta.
Antelias sosiaaliturva houkuttelee maailmaa kylään
Kyse on pitkälti kulttuurisista tunkeutumisista, pahimmillaan islamisoitumisesta, suomalaisuuden menetyksestä, ja sen tämän maan päättäjät ovat itse sallineet, sitä edistäneet ja vaatineet, Purra sanoo.
– Maailmaa kylään houkuttelee antelias sosiaaliturvamme, turvallisuus, poikkeukselliset verorahoitteiset palvelut, kuten koulu ja sote, luottamus ja yhteiskunnan avoimuus.
– Juuri ne asiat, jotka tämän ilmiön jatkuessa samalla heikkenevät ensin niiltä, jotka niitä kaikkein eniten tarvitsevat, eli lapsilta, nuorilta, vanhuksilta, pienituloisilta, yhteiskunnan rakenteita erityisesti tarvitsevilta.
– Kehitysmaista saapuva massasiirtolaisuus ja julkisia palveluita ja sosiaaliturvaa voimakkaasti kuormittava maahanmuutto koituu hyvinvointiyhteiskunnan tuhoksi.
Veronmaksajan raha puhuu kauneimmin
Tämän tilanteen ovat sallineet – ja tätä lisää vaativat – ne maan päättäjät, jotka ummistavat silmänsä todellisuudelta – ja ovat valmiita luopumaan omastamme saadakseen hyväksyntää jostakin, maailmalta, isoista pöydistä, saadakseen viiteryhmilleen tai taustajoukoilleen lisää taloudellista tai poliittista valtaa, Purra sanoo.
– Kunhan joku jossakin saa tahkottua rahaa, he sanovat tervetuloa: asuntosijoittaja, kauppias, järjestö. Money talks, hyvät perussuomalaiset, eikä mikään raha puhu niin kauniisti kuin veronmaksajan raha. Teidän rahanne! Toiset tälle aikalaishulluudelle nyökyttelevät ovat laskeneet, että kansainvaellukset tarkoittavat ääniä vaaleissa. Valtaa!
– Kolmannet haluavat lisää tätä ihan vain omantuntonsa takia. Kyetäkseen hellimään itsestään paremman ihmisen moraalista kuvaa. Tehdäkseen tuolla kuvalla politiikkaa ja syyllistääkseen meitä, jotka emme tee.
– Tuossa kaikessa on kyse intresseistä. Siitä, että eri tahot hyötyvät Suomen ja suomalaisuuden hävityksestä.
Perussuomalaisten pitää toistaa ikävät totuudet
Nyt jos koskaan, Suomen ja suomalaisten pitää ymmärtää. Perussuomalaisten on jaksettava, huudettava tosiasiat, toistettava ikävät totuudet, Purra sanoo, ja kehottaa katsomaan Euroopan tilannetta laajemmin.
– Ettekö näe Eurooppaan? Ranskassa autot palavat säännöllisesti, vain suuremmat terrori-iskut edes ylittävät uutiskynnyksen, ministeri kutsuu heitä barbaareiksi, mutta barbarismi on hätisteltäväksi liian laajaa ja syvää. Se ei hyökännyt kuin persialaiset Roomaan, se kutsuttiin sisään ja toivotettiin peremmälle. Saksa on kolonialisoitu vuosikausien avoimilla rajoilla ja massiivisilla poliittisilla virheillä.
– Ruotsi taistelee ampumisia, jengejä ja kansankodin rappiota vastaan, mutta käänne on vaikea. Rosengårdissa vaaleissa yli 90 prosenttia äänistä menee demareille, vasemmistolle ja vihreille – ja tietenkin islamilaiselle puolueelle.
Entä Britannia? Siellä uusi pääministeri yrittää vaivoin pelastaa poliittisen tulevaisuutensa ottamalla käyttöön maahanmuuttokriittisen puheenparren, Purra huomauttaa.
– Niin monen poliitikon vastaus on, puhutaan kovempaa, mutta ei tehdä mitään. Britannian monissa kaupungeissa on kehitysmaalaisen, usein islamistisen todellisuuden keskittymiä, väestö on muuttunut valtavasti eikä sitä mikään puhe enää korjaa. Eivät ehkä teotkaan.
Jos pysymme pelkureina, menetämme Suomen
Purra sanoo, että Suomi ei kuitenkaan ole vielä yhtä pahassa jamassa kuin Ruotsi, Iso-Britannia tai Saksa.
– Mutta me joudumme sinne, mikäli me emme saa laajempaa rintamaa kansasta ja puolueista ymmärtämään tilanteen karmeutta, peruuttamattomuutta, Suomen ja suomalaisuuden kohtaamaa vääjäämätöntä surkastumista ja loppua sellaisena kuin me sen tunnemme. Mielestäni se on perussuomalaisuuden ylivoimaisesti tärkein tehtävä suomalaisessa politiikassa.
– Kyse ei ole Suvivirren sanoista, ei siitä, että jossakin maakunnan pikkupaikkakunnalla ei ole ulkomaalaisia alkuunkaan. Kyse ei ole iloisista pelihetkistä eikä kansainvälisestä ruoasta eikä siitä, etteikö Suomessa ja kulttuurissamme olisi ongelmia ihan omastakin takaa, vaan kyse on siitä, että tällä menolla, tällä välinpitämättömyydellä ja pelkurimaisuudella me menetämme Suomen sellaisena kuin sen tunnemme. Eikä se palaa.
Tilastot eivät valehtele, Purra huomauttaa.
– Vantaalla pian 30 prosenttia asukkaista on ulkomaalaistaustaisia, Espoossakin yli neljännes. Koululaisten ikäluokissa prosentit ovat paljon suurempia. Koko maassa arabia lähestyy jo viroa Suomen toiseksi yleisimpänä kielenä. Kyse ei ole nyt pelottelusta tai liiottelusta, Purra jatkaa.
– Olen varoittanut samasta asiasta niin kauan kuin olen politiikassa ollut mukana. Tai itse asiassa paljon kauemmin. Kuten moni perussuomalainen.
Suomella ei ole varaa vastaanottaa maailmaa kylään
Perussuomalaiset ovat jo tehneet hallituksessa runsaasti toimia, joilla maahantuloa rajoitetaan, taantumusta estetään, integraatiota edistetään ja edellytetään.
– Jokainen lainsäädäntömuutos on taistelun takana, mutta kyllä me taistelemme.
Suomi ei voi vastaanottaa maailmaa kylään, sillä se maksaa julmetusti, Purra huomauttaa.
– Kehitysmaaperäinen maahanmuutto yhdistettynä heikkoon talouteen uhkaa suomalaista duunaria, kaupungin vuokratalossa asujaa, julkisesta terveydenhuollosta riippuvaista, turvaverkkoihin luottavaa suomalaista.
Kansa ei halua tällaista kehitystä, mutta valitettavasti kansa ei ehkä tiedä koko kuvaa politiikasta ja poliitikoista, Purra muistuttaa.
– Ei riitä, että poliitikko sanoo olevansa huolestunut rinnakkaisyhteiskunnista ennen vaaleja. Hän ei ole ansainnut kenenkään ääntä sellaisesta, mutta hän niitä saa. Näitä ongelmia korjataan vain muuttamalla lainsäädäntöä ja sitä tehdään vain ja ainoastaan hallituksessa. Se vaatii rohkeutta, valtavaa rohkeutta ja taistelunhalua. Ja rakkautta tähän maahan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rinnakkaisyhteiskunnat katujengit massasiirtolaisuus veronmaksajat suomalaiset Riikka Purra Eurooppa Suomalaisuus Suomi Sosiaaliturva Turvallisuus Ruotsi Puoluekokous perussuomalaiset Rikollisuus maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää