Tagi: katujengit

Nuoriso- ja jengirikollisuus on kasvava ongelma. Poliisin tietoon tullut nuorten väkivaltarikollisuus on viime vuosina lisääntynyt rajusti, ja katujengi-ilmiö on Suomessakin valitettavaa arkipäivää. Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kirjoittaa kolumnissaan oikeusministeriön sivuilla hallituksen uusista toimenpiteistä nuoriso- ja jengirikollisuuteen puuttumiseksi.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Poliisi julkisti vuoden 2023 tilastoja nuorisorikollisuudesta. Niiden mukaan rikosten määrä on kasvanut hurjasti. Maahanmuuttajat ylikorostuvat merkittävällä tavalla tilastoissa, ja nuorisorikollisuus kasvaa maahanmuuttajaryhmissä muita voimakkaammin. Perussuomalaisten kansanedustaja ja lakivaliokunnan jäsen Ari Koponen kertoo, että tilanteeseen on tulossa hallituksen toimesta ratkaisuja.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Eduskunnassa puhuttiin tällä viikolla nuorten tulevaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää muistutti, että nykyisten sukupolvien velkaantumisen päätyvät lopulta rahoittamaan tämän päivän lapset ja nuoret. Täysistunnossa oli tuolloin käsittelyssä joidenkin oppositiopuolueiden jättämä välikysymys nuorten tulevaisuudesta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Oikeusministeri Leena Meri piti puheenvuoron välikysymyskeskustelussa nuorten tulevaisuudesta. Meri ihmetteli, miten oppositiossa suhtaudutaan täysin välinpitämättömästi nuorten kokemaan nöyryytysväkivaltaan, joka on todellinen ongelma – ja johon hallitus aikoo tiukasti puuttua.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Sisäministeri Mari Rantanen katsoo, että katujengiongelmaan tulee voida puuttua monipuolisesti paitsi rikosoikeudellisilla keinoilla, myös ennalta ehkäisevästi lastensuojelullisilla toimilla. – Rikoskierteen katkaisemiseksi poliisin toimivaltuuksien pitää olla kunnossa. Myös lastensuojelulain pitää olla ajan tasalla, jotta vakavat rikoskierteet saadaan katki, Rantanen kertoo Suomen Uutisille.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Hyvää suomalaisessa keskusteluilmapiirissä on se, että joistakin asioista suostutaan pikkuhiljaa puhumaan niiden oikeilla nimillä. Kun tunnistetaan ja tunnustetaan, että maahanmuutto, huono integraatio ja rikollisuus liittyvät yhteen, ollaan sisäministerin mukaan jo ratkaisujen äärellä.  Lue lisää >