Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Supo: Asuinalueiden eriytyminen jo uhka kansalliselle turvallisuudelle – maahanmuuttajien keskittyminen voi altistaa nuoria rikollisille verkostoille

12.03.2026 |09:29

Suojelupoliisi varoittaa, että asuinalueiden eriytyminen voi vaarantaa Suomen kansallista turvallisuutta. Juuri julkaistussa kansallisen turvallisuuden katsauksessa Supo korostaa, että maahanmuuttajien keskittyminen suurten kaupunkien heikommille alueille voi lisätä riskejä radikalisoitumiselle ja katujengien syntymiselle.

Suojelupoliisin (Supo) mukaan asuinalueiden eriytyminen eli segregaatio voi olla uhka Suomen kansalliselle turvallisuudelle.

Segregaation vaikutukset ovat erityisen näkyviä pääkaupunkiseudulla, jossa maahanmuuttajat ovat yliedustettuina Helsingin, Espoon ja Vantaan julkisrahoitteisissa vuokra-asunnoissa. Muun muassa Helsingissä kaakkois-, koillis- ja itäosien vuokrataloalueilla asuu runsaasti vieraskielisiä ja pienituloisia asukkaita.

Supon mukaan huono-osaisille asuinalueille on ominaista matala koulutus- ja tulotaso, korkea työttömyysaste, suuri vieraskielisen väestön lukumäärä ja korkea rikollisuusaste.

– Huono-osaisuuden ja ulkomaalaistaustaisen väestön keskittyminen tietyille suurten kaupunkien asuinalueille lisää katujengien synnylle ja radikalisoitumiselle altistavia tekijöitä, Supon katsauksessa todetaan.

Segregaation ei voida kuitenkaan suoraan sanoa johtavan katujengien syntyyn tai väkivaltaiseen radikalisoitumiseen, mutta huono-osaisuuden kasautuminen voi altistaa nuoria rikollisille verkostoille, Supo toteaa.

Lisäksi maahanmuuttajien keskittyminen tietyille alueille voi Supon mukaan lisätä äärioikeistolaisen väkivallan ja viharikosten riskiä.

Luottamuspula voi johtaa eriytymiseen

Asukkaiden luottamus yhteiskuntaan ja viranomaisiin on Supon mukaan heikompaa huono-osaisilla alueilla verrattuna muihin kaupunginosiin. Tämä voi ilmetä muun muassa niin, että yhteydenotto viranomaisiin koetaan vaikeammaksi ja kynnys on korkeampi.

Äärimmillään alueille voi kehittyä epävirallisia rinnakkaisrakenteita, jotka ottavat vastuun esimerkiksi turvallisuudesta. Tällaisia ilmiöitä on havaittu erityisesti Ruotsissa, jossa asuinalueiden eriytyminen on ollut voimakkaampaa verrattuna muihin Pohjoismaihin.

Supo arvioi, että Suomessa alueellinen eriytyminen on yhä maltillista, vaikka sosioekonominen ja etninen eriytyminen on kasvanut joissakin suurimmissa kaupungeissa.

Muuttoliikettä tärkeää seurata

Supon mukaan asuinalueiden segregaatiota ylläpitävät ja voimistavat muun muassa alueen asuntokanta, palvelut sekä valikoiva muuttoliike.

Ulkomaalaistaustaiset ja pienituloiset asuvat usein vuokra-asuntojen keskittymissä. Suomen Perusta -ajatuspajan tilastojen mukaan esimerkiksi Helsingin Vuosaaren ja Mellunkylän vanhojen vuokra-asuntojen asukkaista yli puolet on maahanmuuttajataustaisia.

Espoossa vastaavilla alueilla, kuten Espoon keskuksessa, Soukassa ja Kilossa, maahanmuuttajataustaisten osuus on myös merkittävä. Vantaalla puolestaan Havukosken, Hakunilan, Martinlaakson ja Myyrmäen vanhojen vuokra-asuntojen asukkaista yli puolet, tai jopa enemmän, on maahanmuuttajataustaisia.

Supo korostaa, että tulevaisuudessa on tärkeää seurata, mihin kantaväestö ja maahanmuuttajat muuttavat.

– Muodostuuko joillekin alueille tiettyjen väestöryhmien erillisiä keskittymiä tai rinnakkaisyhteiskuntia, joissa rikolliset ja terroristiset verkostot sekoittuvat keskenään, Supo toteaa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Suojelupoliisi: Kotiopetus voi lisätä segregaatiota ja radikalisoitumista – Seppänen: ”Suomi ei voi olla maa, jossa lapset jätetään yhteiskunnan ulkopuolelle”

11.03.2026 |10:30
Suomen uutiset logo

Keskiluokan valinnat ratkaisevat pääkaupunkiseudun lähiöiden kohtalon – segregaatio etenee, jos eri sosiaaliset ryhmät muuttavat omille alueilleen

14.01.2026 |17:20
Suomen uutiset logo

Vantaa on varoittava esimerkki pieleen menneestä maahanmuutosta – velkaantuneen kaupungin asukkaista kohta kolmannes vieraskielisiä

03.03.2026 |10:38
Suomen uutiset logo

Vantaalla ei haluta puhua maahanmuuton haittavaikutuksista: Valtuuston kokous meni hulinaksi – joukko valtuutettuja marssi ulos

27.01.2026 |16:30

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt

22.04.2026 |16:39
5.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa

22.04.2026 |14:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää