Demareiden talousguru, enteellisen nimen omaava Joona Räsänen lupasi vielä 14. lokakuuta Verkkouutisissa, että SDP:n talousohjelma julkaistaan loppuvuoden aikana. Valmistelua on tämän mukaan tehty keväästä lähtien.
Räsänen on perustellut ohjelman tuomista estradille myös valtiovarainministeriön meno- ja rakennekartoituksen odottamisella. Virkahenkilöiden veret seisauttava pumaska on jo pihalla mutta taistelevan työväenliikkeen veromoukari odottaa edelleen näkijäänsä.
Vastuu äänestäjille on poliittinen kysymys ja alati ajankohtainen. Kuinka pitkään hallitusvastuuta himoitseva puolue voi olla vaiti ja huutaa hallituspuolueiden valintoja edes vilauttamatta omaa repertuaariaan?
Kysymyksiä vailla vastauksia
Puheenjohtaja Antti Lindtmanin omaelämäkerrallinen eepos Tulirinta julkaistiin 16. lokakuuta. Puheenjohtajan silmät kosteuttava tilitys henkilökohtaisesta matkasta Vantaalta vallan ytimeen on siis saatu esiteltäväksi ennen puolueen seuraavan vaalikauden sopeutusohjelmaa.
Myös hallituksen haastamiseen riittää toimintakykyä. SDP ja muut oppositiopuolueet jättivät 23. lokakuuta välikysymyksen arjen kustannusten noususta. Siinä vaaditaan vastauksia muun muassa polttoaineiden hintaan, sähkön riittävyyteen ja terveydenhuollon maksuihin.
Kysymykset ovat aiheellisia valtaosalle suomalaisista. Mutta sama vaatimus konkreettisista vastauksista pitä esittää myös kysymyksen esittäjälle. Puheenjohtajan henkilökuva voi vertauskuvallisesti johtaa siihen, että tuli siirtyy rinnasta ahterin alle.
Sammutetuin lyhdyin
SDP:n linjasta aavistellaan sen verran että se kumartaa ja pyllistää eli puolue jakaisi sopeutuksen puoliksi menoleikkauksiin ja veronkorotuksiin. Puolikas ja puolikas eivät kuitenkaan vielä kerro, kenen palveluista säästetään ja kenen verolasku kasvaa.
Äänestäjä tarvitsee säästötoimenpiteiden kohteet, euromäärät ja vaikutukset. Muuten poliittisten vaihtoehtojen vertailu jää valitsijalle iskulauseiden varaan. Epärehellistä toimintaa äänestäjää kohtaan. Tämänkin voisi tehdä reilummin.
SDP:n on helppo luvata tuensaajille oikeudenmukaisempaa talouspolitiikkaa niin kauan kuin lupauksen maksajat ja säästökohteet jäävät nimeämättä. Konkreettinen ohjelma näyttäisi, miten huuto katsomosta muuttuu konkreettisiksi teoiksi ja mieluusti koko kansakunnan hyväksi. Tämänkin voisi tehdä reilummin, ainakin äänestäjää kohtaan.