Tieteen politisoitumisesta on keskusteltu sekä normatiivisten painotusten että tilastojen valossa. Hiljattain Nature-lehti peräänkuulutti tiedemaailmalta enemmän itsekriittisyyttä, poliittisten vinoumien tunnistamista sekä aktiivisia toimia tieteen arvostuksen ja luottamuksen ylläpitämiseksi.
Tieteen legitimiteetti ei tarkoita norsunluutornia ja näkösuojaa yleisöltä.
”Luota asiantuntijoihin” on hyvä neuvo, jos vaihtoehtona on pelkkä mututieto. Se voi kuitenkin kääntyä ongelmalliseksi tekosyyksi sille, ettei asiantuntijainstituutioiden omia kannustimia, muoti-ilmiöitä ja rahanjakoa pitäisi tarkastella kriittisesti. Viimeisin Jason Ardayn kohu ja yliopistojen aloittama jälkipyykki ovat tästä ajankohtaisia muistutuksia.
Suomessa yliopistojen, tutkijoiden ja jopa rahoitusmallien arvostelu tulkitaan toisinaan hyökkäykseksi itse tiedettä vastaan. Muualla länsimaissa julkinen keskustelu on edennyt syvällisemmälle tasolle. Yhä useammin huomio kohdistuu siihen, ettei julkisrahoitteinen tiede toimi irrallaan poliittisesta päätöksenteosta ja ajan hengestä. Tutkimuksen sisällöllisiä painotuksia ja reunaehtoja muovaavat myös erilaiset rahoitusmallit, arviointikriteerit ja ajoittain vaihtuvat yhteiskunnalliset muoti-ilmiöt.
Esimerkiksi Ison-Britannian suurin julkinen tutkimusrahoittaja UK Research and Innovation (UKRI) muistuttaa periaatteiltaan Suomen Akatemiaa. Yhtäläisyyksiä löytyy myös hämmentävistä rahoituspäätöksistä.
Äskettäin UKRI myönsi miljoonasummia liudalle eriskummallisia hankkeita. Esimerkiksi homopornon kulttuurihistoriaa luotaava tutkimus The Europe that Gay Porn Built, 1945–2000 sai saarivaltion veronmaksajilta 841 830 puntaa (noin miljoona euroa). Summa löytyy UKRI:n omasta tietokannasta.
Samaan aikaan UKRI on päättänyt lopettaa kansallisen avaruusteknologisen e-MERLIN-radioteleskooppien verkon rahoituksen. Sen vuosittainen budjetti olisi ollut 2,8 miljoonaa puntaa. Verkkoon kuuluu mm. Jodrell Bankin kuuluisa Lovell-radioteleskooppi. Halkaisijaltaan lähes 80-metrinen antennilautanen on erottuva maamerkki ja turistikohde syrjäisellä Cheshiren alueella Luoteis-Englannissa.
Observatorio perustettiin vuonna 1945, ja Lovell-teleskooppi valmistui vuonna 1957. Samana vuonna sillä seurattiin Neuvostoliiton Sputnikia, jonka laukaisu käynnisti kylmän sodan avaruuskilpailun ja järkytti lännen käsitystä omasta teknologisesta etumatkastaan. Teleskoopista tuli länsimaisen teknologian symboli ja strateginen resurssi. Seuraavina vuosikymmeninä teleskooppi auttoi löytämään mm. mustia aukkoja, joiden olemassaoloa ei vielä tunnettu hankkeen perustamisaikoihin. Myöhempi e-MERLIN-verkosto on jatkanut samaa tutkimusta galaksien ja tähtien synnystä.
Nyt UKRI perustelee leikkauksia tarpeella keskittää rahat kohteisiin, jotka tuottavat Britannialle pitkällä aikavälillä suurinta tieteellistä osaamista ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Nämä kriteerit tai vähintäänkin niiden modernit tulkinnat nostavat homopornotutkimuksen avaruusteknologian ohi.
Homoporno vastaan radioteleskooppi
Journalisti Charlotte Gill tarttui juuri tähän tapaukseen ja kaivoi UKRI:n rahoitustietokannoista useita esimerkkejä erikoisista hankkeista, joita yhteiskunta asetti radioteleskoopin ja kovan tieteen edelle. Poiminnoista tulee mieleen Suomen Akatemian viime vuoden rahoituspäätös kynsistudiotutkimukselle.
Homopornotutkimuksen lisäksi UKRI on myöntänyt noin 1,16 miljoonaa puntaa woke-henkiselle hankkeelle Decolonising Justice: Vernacular Justice Cultures Beyond the Liberal Order. Yli 1,27 miljoonaa puntaa myönnettiin hankkeelle Co-Producing EDI Interventions for Virtual Production (EDI on uudelleenbrändätty DEI). Hanke selvittää mahdollisuuksia ujuttaa uuden ajan tasa-arvo- ja inkluusiokäytäntöjä virtuaaliseen elokuvatuotantoon.
Toisessa hankkeessa nimeltä Gypsies Forging Sustainable Futuresromanien ympäristötietoisuutta tuodaan esiin perinteisen metallitaiteen ja tanssin avulla. Hankkeelle myönnettiin 810 703 punnan rahoitus. Gill nostaa lisäksi esiin Pregnant Men -tutkimuksen, joka tarkastelee transmiesten raskaus- ja lisääntymiskokemuksia. Hanke keräsi kahden myönteisen rahoituspäätöksen myötä yhteensä 668 244 puntaa.
Pelkästä otsikosta ei tietenkään voi päätellä tutkimuksen laatua tai yhteiskunnallista arvoa.
Myöskään pidemmät julkiset hankekuvaukset eivät aina ratkaise arvoitusta. Niistäkin voi olla vaikea päätellä, mitä konkreettista tietoa tutkimuksen odotetaan tuottavan, ja millä perusteella sen yhteiskunnallista arvoa pitäisi arvioida.
Rahoituspäätökset eivät myöskään tule yhdeltä ja samalta taholta. Humanistisia hankkeita ja radioteleskooppia rahoittavat eri elimet UKRI:n alaisuudessa. Tämä ei kuitenkaan poista tiederahoituksen poliittista ulottuvuutta. Budjetoinnin rajanvedot ovat aina poliittisia valintoja. UKRI:n uusi nelivuotinen budjetti on 38,6 miljardia puntaa, ja sen kanavoimisessa noudatetaan samanaikaisesti sekä tieteellisiä tavoitteita että hallituksen ja yhteiskunnan ”strategisia prioriteetteja”.
Rahoitusjärjestelmä opettaa tutkijat puhumaan sen kieltä
Filosofi Kathleen Stock pohtii tiederahoituksen kummallisuuksia pelkkää ”woke waste” -listaa perusteellisemmin. Hän suhtautuu vähintään varauksellisesti tutkimushankkeiden tuomitsemiseen pelkän otsikon perusteella. Stock kuitenkin näkee, että tiederahoituksen järjestelmä suosii suuria, kalliita, monimutkaisia ja muodikkaita hankkeita. Yliopistot puolestaan palkitsevat tutkijoitaan ulkopuolisen rahan hankkimisesta.
Pieni ja täsmällinen tutkimuskysymys kilpailee sellaisen hankkeen kanssa, joka lupaa muuttaa yhteiskuntaa. Jos rahoittajat arvostavat ”inkluusiota”, ”dekolonisaatiota” ja eksoottisia tapaustutkimuksia, tutkijat oppivat tarjoamaan juuri sitä itseään.
Politiikka siis ui tutkimukseen muutakin kautta kuin ministereiden mahtikäskyillä. Vähemmälle huomiolle jää suurempi kokonaisuus, joka muodostuu monitulkintaisista yleistason periaatteista, periaatteita tulkitsevista hallintoelimistä sekä painopistealueiden säätämisestä. Tutkijat oppivat, millainen sanasto, kysymyksenasettelu ja maailmankuva ovat valuuttaa rahoitusta haettaessa. Tällainen ”akateeminen luonnonvalinta” ei lopulta ole puhtaan akateemista.
Mitä tilastot kertovat tieteen politisoitumisesta?
Buckinghamin yliopiston Eric Kaufmann on pyrkinyt mittaamaan tiederahoituksen muutoksia. Hän analysoi noin 150 000 kappaletta UKRI:n hyväksymiä apurahapäätöksiä. Tasa-arvoon, monimuotoisuuteen ja inkluusioon liittyvät termit nelinkertaistuivat 2000-luvun puolivälistä vuoteen 2020 tultaessa. Siitä eteenpäin luku vielä kaksinkertaistui vuoteen 2024 mennessä. Kaufmann pitää kehitystä merkkinä tutkimuksen politisoitumisesta.
Toisaalta tietyn sanaston yleistyminen ei vielä itsessään ole aukoton todiste tieteen muuttumisesta läpeensä ideologiseksi agendaksi. Tilastot kuitenkin osoittavat, että yhteiskunnan aatteelliset muoti-ilmiöt heijastuvat tieteeseen hyvin laajasti. Ilmiö on paljon suurempi kuin mitä satunnaisista hilpeistä hankenimikkeistä voisi päätellä.
Kysymys tieteen politisoitumisesta ulottuu myös Britannian yliopistojen tutkimusrahoitusta ohjaavaan Research Excellence -viitekehykseen. Kun uuteen rahoitusmalliin ehdotettiin 25 prosentin painoa tutkimusympäristölle, henkilöstölle ja monimuotoisuudelle, lähes 200 kokenutta tutkijaa varoitti mallin vaaroista The Times -lehdessä. He huomauttivat, että tieteellisen laadun rinnalle rakennettiin käytännössä arviointia siitä, kuinka hyvin yliopistot täyttävät hallinnollisia ja poliittisesti värittyneitä tavoitteita.
Ongelma on wokea suurempi
Paljaalla silmällä havaittavat akatemian woke-ilmiöt voidaan nähdä oireina syvemmälle juurtuneista poliittisista ja hallinnollisista ongelmista. Viime vuonna arvovaltainen tiedelehti Nature kutsuiUKRI:n tiederahoituspäätöksiä ivallisesti arpapeliksi, ”grantlotteryksi”.
Hakemusten määrä oli kasvanut seitsemässä vuodessa yli 80 prosenttia samalla, kun hyväksymisaste putosi alle 20 prosenttiin. Vallitsevassa järjestelmässä suunnaton määrä tutkijoiden aikaa kuluu kilpailuun siitä, kuka pääsee tekemään tutkimusta. Ilmiö näkyy myös Suomessa. Vastaavanlaisessa Suomen Akatemian vuoden 2026 haussa rahaa myönnettiin eri aloilla vain 10-14 prosentille hakemuksista.
Tiederahoituksen malli sai sapiskaa myös Britannian valtiontalouden tarkastusvirastolta. Noin yhdeksän miljardia puntaa vuodessa jakavalla UKRI:lla pitäisi heidän mukaansa olla selvempi käsitys siitä, mitä rahoituksella tavoitellaan sekä parempi tieto siitä, mihin rahat tosiasiassa menevät. Muuten on hankala arvioida vastinetta veronmaksajien rahoille. Kun miljardiluokan tutkimusrahoittajan julkinen tarkastusviranomainen esittää tällaisen huomion, rahanjaon järkevyyden kysymistä on hankala kuitata populismiksi ja tiedevastaisuudeksi.
On huomionarvoista, että Jodrell Bankin tuore rahoituspäätös onnistui lähentämään tavanomaisia poliittisia vastapuolia. Siinä, missä oikealla ihmetellään avokätistä woke-hankkeiden rahoitusta, nyt myös vasemmistoliberaali Guardian syyttää samaa tiedepolitiikkaa perustutkimuksen kaltoinkohtelusta lyhyen aikavälin intressien tähden.
Financial Times -lehti puolestaan huomauttaa, että vaikka UKRI:nkokonaisrahoitus kasvaa, valtaosa lisärahasta sidotaan hallituksen strategisiin painopisteisiin. Samalla varsinaisen perustutkimuksen budjetit polkevat paikallaan tai pienenevät reaalisesti.
Kiista ei enää koske vain sitä, rahoitetaanko liikaa muodikkaita tutkimusaiheita. Laajempi kysymys on, kuinka paljon poliittiset ja hallinnolliset tavoitteet alkavat ohjata sitä, millaisille hankkeille kanavoituu resursseja. Yksittäinen kummallinen rahoituspäätös voi olla sattuma, mutta kummallisten päätösten sarja kertoo jo siitä, mitä järjestelmä palkitsee.
Tiedettä ja tiedepolitiikkaa pitää voida arvostella
Kriittinen keskustelu yksittäisistä rahoituspäätöksistä on laajentunut myös paljon suuremmaksi kysymykseksi tieteen legitimiteetistä. Suomessa keskustelu tiedepolitiikasta ja tieteen politisoitumisesta jää helposti pintapuoliseksi ja ennalta-arvattavan leiriytyneeksi. Kansainvälisesti huomiota on jo kohdistettu enemmän siihen, millä ehdoilla tiedeinstituutiot säilyttävät yleisön luottamuksen.
Kesällä Nature omisti aiheelle teemakokonaisuuden. Lehden pääkirjoituksessa kerrottiin, että vaikka luottamus tieteeseen ei ole romahtanut, tiedemaailmalla on ongelmia ratkaistavanaan. Erillisessä puheenvuorossa tutkijoita kehotettiin tunnistamaan omat poliittiset vinoumansa.
Sen taustalla olevassa brittitutkimuksessa 65 prosenttia akateemisista tutkijoista sijoittui kahteen kaikkein vasemmistolaisimpaan arvoryhmään. Samassa tutkimuksessa raportoitiin, että noin kolme kymmenestä britistä katsoo tieteen kytkeytyneen liian läheisesti poliittisiin agendoihin.
Ongelma ei ole siinä, että tutkijoilla on poliittisia arvoja. Jos kuitenkin oman yhteisön arvovalinnat alkavat näyttäytyä neutraalina asiantuntijuutena, tiede ja akatemia korruptoituvat. Tieteen luottamus ei voi pitkällä aikavälillä nojata vain yhden poliittisen leirin tukeen.
Tuore Jason Arday -kohu tekee kysymyksestä entistäkin konkreettisen. Cambridgen yliopisto joutuu parhaillaan selvittämään akateemisia nimitysprosessejaan. Lisäksi lähes sata yliopiston vanhempaa tutkijaa vaatii riippumatonta riippumatonta selvitystä siitä, miten Ardayn nimitys ja kyseenalaiset menettelytavat olivat mahdollisia.
Ardayn tapaus ja UKRI:n rahanjako ovat kaksi eri keskustelua, mutta ne nostavat esiin saman kysymyksen: kuka valvoo asiantuntijoita silloin, kun asiantuntijat valvovat itse itseään?
Tiede ei saa auktoriteettiaan siitä, että yliopistoissa työskentelevät ihmiset olisivat erehtymättömiä. Tieteen arvostusta ei pidä ottaa saavutettuna etuna, vaan se tulee lunastaa läpinäkyvyydellä ja itsekriittisyydellä.
Maailmalla on opittu kantapään kautta, ettei tutkimusrahoituksen ja tiedepolitiikan kriittistä tarkastelua sovi leimata tieteenvastaisuudeksi. Niillä pidetään yllä tieteen legitimiteettiä.
