Tagi: Tulonsiirtounioni

LEHTIKUVA

Suuri valiokunta antoi tänään lausuntonsa komission tiedonannosta, joka koskee EU-talouspolitiikan koordinaatiokehikon toimintaa ja sen uudistamista. Perussuomalaiset jätti asiassa eriävän mielipiteen, jossa esiteltiin perussuomalaisten vaihtoehdot talouspolitiikan uudistamiseksi. Perussuomalaiset pitää lausunnon suurimpina heikkouksina sen oletuksia, joiden mukaan eurojäsenyys on ikuinen eikä jäsenmaan velkoja tarvitse leikata.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Ilmojen viilentyessä ja energian kallistuessa Saksan liittokansleri Olaf Scholtz on äskettäin väläyttänyt uutta EU:n yhteistä velkapakettia vastauksena energiakriisiin. Tiettävästi osa EU-jäsenmaista olisi jo valmis ottamaan lisää yhteistä velkaa, josta jaettaisiin varoja jäsenmaille. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra pelkää hankkeen muuttumista konkreettiseksi, sillä aiemminkin EU:ssa on osattu hyödyntää kriisejä.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Euroopan parlamentti on esittänyt, että Eurooppa-neuvosto aloittaa Euroopan unionin perussopimusten muutosprosessin. Perussuomalaisten kansanedustaja ja suuren valiokunnan jäsen Olli Immonen pitää kaavailtuja muutoksia huolestuttavina, sillä ne tarkoittaisivat päätäntävallan merkittävää siirtämistä kansallisvaltioilta Euroopan unionille ja harvoille suurille jäsenmaille.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio esitteli perussuomalaisten vaihtoehtobudjetin tänään eduskunnan täysistunnossa. Perussuomalainen vaihtoehto asettaisi kansallisen edun etusijalle ja lopettaisi koko maailman sosiaalitoimistona toimimisen.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Afganistanin tapahtumien jälkeen monet suuret EU-jäsenmaat ovat nopeasti siirtyneet perussuomalaisten maahanmuuttopoliittiselle linjalle. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra katsoo, että laaja turvapaikanhakijakriisi olisi myös integraatiomyönteisten voimien kannalta huono asia, koska se lisäisi jäsenmaissa sellaisten puolueiden kannatusta, jotka eivät suhtaudu EU:hun positiivisesti.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

EU:n komissio on julkaissut esityksen, joka saa suomalaisen autoilijan verenpaineen jälleen tappiin. Nyt on kyse ”sosiaalisesta ilmastorahastosta”, jonka puitteissa suomalaiset pääsisivät kustantamaan sähköautot muille EU-alueen kansalaisille. Autoliiton lausunnosta kansallisen tieliikenteen päästökaupan arviointiin uutisoi Kauppalehti.  Lue lisää >

Wiki

Saksan liittopäivävaalien alla ei tiukoista asiakysymyksistä ole pulaa. EU:n merkittävämpänä jäsenmaana Saksa on myös viitoittanut EU:n ulkopolitiikkaa. Tarrattavaksi aiheeksi sopisi myös ilmastonmuutos, euroalueen kehitys kohti tulonsiirtounionia ja maan oma energiapolitiikka. Näistä aineksista saisi herkulliset linjavaalit, mutta suurimpien puolueiden kärki horrostaa ikään kuin koomassa varoen ottamasta mihinkään mitään kantaa. Suomen Uutiset haastatteli VTT Heikki Koskenkylää Saksan...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Pääministeri Sanna Marin ja perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kohtasivat tänään Ilta-Sanomien järjestämässä debatissa, jossa keskustelunaiheeksi nousi EU-elvytyspaketti. Marinin mukaan 750 miljardin euron elvytyspaketissa olisi kyse Euroopan toipumisesta vakavasta kriisistä. Halla-aho kuitenkin totesi, että elvytyspaketilla ei todellisuudessa ole mitään tekemistä koronan kanssa. – Korona vain on savuverho, jolla edistetään velka- ja tulonsiirtounionin hankkeita, jotka eivät normaalisti...  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaiset ovat tällä viikolla eduskunnan suuressa salissa vyöryttäneet esille kattavasti EU-elvytyspaketin ongelmia sekä näyttäneet, että elvytyspaketti on Suomelle haitallinen. Kansanedustaja ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan jäsen Olli Immonen on erittäin huolissaan siitä, että elvytyspaketti rikkoo räikeästi EU:n perussopimuksia. Samaan asiaan on aiemmin kiinnittänyt huomiota myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Elpymispaketilla ei ole mitään tekemistä koronan kanssa. Se on kohtalokas askel kohti tulonsiirto- ja velkaunionia. Kohti liittovaltiota, jossa velat, verot ja budjetti ovat yhteisiä ja päätösvalta keskitetty EU:n suurvalloille. – Jos se hyväksytään, rikotaan perussopimuksia ja itsenäisyytemme murenee. Harhaanjohtavat puheet kertaluonteisuudesta ja perussopimuksen mukaisuudesta ovat poliittista ja juridista saivartelua, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne.  Lue lisää >