

PS ARKISTO
EU muuttumassa tulonsiirtounioniksi, samaan aikaan mukaan pyrkii useita köyhiä maita – talousprofessori Virén varoittaa: ”Suomelle ei tässä kuviossa jää muuta kuin rippeitä”
Talousprofessori Matti Virén huomauttaa, että EU pyrkii parhaillaan voimakkaasti laajentumaan, ja mukaan on tulossa useita heikon talouden maita. – Sehän merkitsee sitä, että tulonjaon ulottuvuus EU:ssa tulee vain korostumaan, professori sanoo.
Turun yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén kiinnittää huomiota siihen, että vaikka EU-elvytyspakettia markkinoidaan kansalaisille ”Suomen etuna”, todellisuudessa hankkeessa on kyse tulonsiirtojärjestelmästä, jossa massiivisesti avustetaan eteläisiä EU-maita osin niiden epäonnistuneen taloudenpidon vuoksi sekä kilpailukyvyn menettämisen vuoksi.
Kansanedustaja Ville Tavion vetämässä talouskeskustelussa Virén kuvaa pelottavana skenaariona tilannetta, jossa elvytyspaketti toteutuu.
– Ensinnäkään Suomen taloudessa ei ole sellaisia isoja reservejä, joiden avulla tulevaisuuden kasvu olisi hyvä. Me tiedämme jo, että olemme suurissa vaikeuksissa nollakasvun vuoksi ja samaan aikaan julkiselle sektorille on tulossa suuria menokohteita esimerkiksi kansakunnan ikääntymisen vuoksi.
Kehityskulku pitäisi osata nähdä
Virén huomauttaa myös, että EU pyrkii edelleen voimakkaasti laajentumaan. EU:hun joko on pyrkimässä tai unionin kanssa kumppanuusyhteistyössä toimii maita kuten esimerkiksi Turkki, Ukraina, Moldovia ja Georgia.
– Jos nämä lasketaan mukaan, EU: n väestöpohja olisi kasvamassa noin kolmanneksella. Piikki jää siis auki useille köyhille maille. Sehän merkitsee sitä, että tulonjaon ulottuvuus tulee vain korostumaan. Kaikki rakennerahastojen rahat esimerkiksi olisivat menossa uusille jäsenmaille.
Virén katsoo, että uudessa tilanteessa Suomi on jäämässä paitsioon.
– Suomelle ei tässä kuviossa ole jäämässä muuta kuin rippeitä. Pitäisi siis osata nähdä kehityskulku, eli mitä oikeasti tapahtuu ja mihin se johtaa, kun avaamme EU:ssa portin selkeälle tulonjakopolitiikalle. Suomen kannalta se ei ole positiivinen skenaario.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- köyhät maat väestöpohja nollakasvu EU:n laajentuminen nettomaksajat Tulonsiirtounioni Ville Tavio Matti Virén Suomi Velkaantuminen talous Kilpailukyky
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koskenkylä: Suomen hallituksella on velkapiikki auki, mutta rakenneuudistukset jäävät tekemättä – ”Koronasta on tullut hallitukselle tekosyy”

Taloustieteen emeritusprofessori Virén valtioneuvoston EU-elvytyspaketin saldosta: ”Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että elvytysvaikutus on nolla”

Talousprofessori Matti Virén: Missä ovat korvaavat elinkeinot niiden tilalle, joita hallituksen ilmastotoimilla ajetaan alas?

Suomen taloudellinen hyöty EU-jäsenyydestä ja sisämarkkinoista – vaiko sittenkin haitta? Professori Virén avaa populistista hokemaa sisämarkkinahyödystä

EU keksii lisää johtopaikkoja kampaviinerikerhoihin – asiaosaaminen jäänyt unionissa retuperälle

Keskusta ja vasemmisto sekä hallituksen tueksi rynnännyt kokoomus ylistivät vuorotellen EU-elvytyspakettia Ylellä – perussuomalaiset muistutti ikävistä tosiasioista – ”Talouskurilla on pyyhitty pöytää”

EU-elvytyspakettiin sisältyy yhteistä velkaa ja lahjuksia Etelä-Eurooppaan – Purra: ”Paljon tekijöitä, jotka vähentävät Suomen taloudellista itsemääräämisoikeutta”

Halla-aho: Poliitikkojen keskuudessa on kehittynyt uhriutumiskulttuuri, jossa mikä tahansa omaan toimintaan kohdistuva kritiikki tulkitaan epäasialliseksi

ID-ryhmä: Tiukka ei Turkin EU-jäsenyydelle
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat

Verotus keveni – valtion verotulot silti kasvussa

Puisto: Kiinan ylikapasiteetti ajaa alas teollisuutta Euroopassa

Reijonen rajoittaisi luottamuspaikoista maksettavia palkkioita
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











