Suomalaisen peruskoulun tason romahtamisesta on puhuttu paljon viime aikoina, mutta mikä tilanne on korkeakoulujen puolella? Lue lisää >
PS ARKISTO
Suomalaisen peruskoulun tason romahtamisesta on puhuttu paljon viime aikoina, mutta mikä tilanne on korkeakoulujen puolella? Lue lisää >
PERUSASIAA | Suomen Perusta -ajatuspaja julkaisee WOKE-kirjan, jossa kirjoittajat pohtivat, mitä tämä eriskummallinen liike tavoittelee. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Suomessa on lukemattoman paljon kansalaisjärjestöjä, joiden toiminta on lähes yksinomaan julkisten avustusten varassa. Yhdistykset haalivat vuosittain kasaan satojen miljoonien eurojen avustuspotin. Perussuomalaisten kansanedustaja Mari Rantanen huomauttaakin, että nykyään Suomessa alkaa jo olla helpompaa perustaa yhdistys kuin aloittaa yritystoiminta. – Kun perustaa yhdistyksen, voi hakea julkista rahaa ja vaikka työllistää omat kaverit, Rantanen sanoo. Lue lisää >
Samaan aikaan kun Suomessa kauhistellaan massiiviseksi paisunutta valtion velkaa, Yleisradio laskeskelee koko lystin tarkoittavan vain kahta kahvikupposta päivässä. Mutta lukuja voi pyöritellä toisinkin päin. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Suomessa on tuhansia järjestöjä ja organisaatioita, jotka ovat lähes yksinomaan julkisen rahoituksen varassa. Kaikki ilmoittavat työskentelevänsä hyvien päämäärien eteen, vaikka monen toiminta on lipsunut aggressiivisen lobbauksen ja politikoinnin puolelle – ja väärinkäytöksiä ja rikosepäilyjäkin on nähty. Yhdistystoiminnassa liikkuu löysää rahaa, joka houkuttaa siipiveikkoja ja hämärämiehiä. Taloustieteen professori Matti Virén herättelee keskustelua siitä, pitääkö valtion vuodesta... Lue lisää >
PS ARKISTO
Ajatuspaja Suomen Perusta julkaisi äskettäin kirjan Kaksitoista talouden periaatetta, jonka on kirjoittanut taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén. Talousprofessori huomauttaa, että taloudessa tarvitaan nyt todellisia ratkaisuja. – Poliittinen järjestelmä näyttää epäonnistuneen, eli päätöksiä lykätään aina yksi vaalikausi eteenpäin. Lue lisää >
PS ARKISTO
Hurjasti kallistuvat hinnat näkyvät nyt niin ruokakaupan kassalla, asumiskuluissa kuin bensapumpullakin. Yleisradio on samaan aikaan nostanut esille puhuvia päitä vakuuttamaan kansalle, että näin pitää ollakin, eikä verotusta saa alentaa. Taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén huomauttaa, että Ylelle annettujen lausuntojen taustalla on tosiasiassa ilmastopolitiikkaan ja vihreään politiikkaan liittyviä tarkoitusperiä. – Kai veropolitiikassa pitää huomioida muitakin asioita kuin... Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Inflaatio eli ostovoiman heikkeneminen ja siitä seuraava hintojen nousu kurittaa nyt kovalla kädellä tavallista kansalaista. Inflaatio iskee niin ruokakaupan kassalla, asumiskuluissa kuin bensapumpulla. Taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén esittää että taustalla on globaaleja ongelmia sekä hallituksen suuruudenhullu ilmastopolitiikka korkeine energian kustannuksineen. Virén tyrmääkin Saarikon yrityksen vierittää syytä inflaatiosta Putinin niskoille. Lue lisää >
PS ARKISTO
Suomen julkinen talous on syöksykierteessä. Turun yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Matti Virénin mukaan Suomi on muutamassa vuosikymmenessä muuttunut markkinataloudesta siirtymätaloudeksi, jossa julkisen sektorin menot hipovat 60:ta prosenttia bruttokansantuotteesta, bruttoveroaste on yli 50 % ja maan velkasuhde jo yli 80 % BKT:sta. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Näennäisesti korkealle kohonnut työllisyysaste ei anna aihetta suuriin riemunkiljahduksiin, kun samanaikaisesti otetaan vertailuun lukuja veronmaksajien kustantamista työttömyysetuuksista sekä etuuksien saajista. Työttömyyden hoito käy veronmaksajille erittäin kalliiksi. Pelkästään maaliskuussa työttömyysetuuksiin hupeni 377 miljoonaa euroa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisen ajatuspaja Suomen Perustan hallituksen uusi puheenjohtaja on Turun yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén. Perussuomalaisten eurovaaliehdokkaana vuoden 2019 vaaleissa ollut Virén on hyvin huolissaan Suomen talouden kasvunäkymistä. Lue lisää >
PS ARKISTO
Taloustieteen professori Matti Virén katsoo, että tutkimusrahoituksista päättävästä Suomen Akatemiasta on kehittynyt sisäänpäin lämpiävä kaverijärjestelmä, jossa porukka on päätynyt jakamaan rahaa toisilleen. – Tutkimusrahoituksista päättävät tutkijat, joiden prioriteetit saattavat olla aivan erilaisia kuin veronmaksajilla. Näin rahaa kohdistuu myös sellaisiin hankkeisiin, joissa alkaa olla vaikeaa nähdä yhteiskunnallista lisäarvoa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Suomalaisille tuputetaan politisoitunutta huuhaata. Sitä väitetään tieteeksi. Kun joku erehtyy sanomaan, että kyseessä ei ole tiede vaan huuhaa, häntä kutsutaan tieteenvastaiseksi. Päätoimittaja Matias Turkkila kirjoittaa. Lue lisää >