

LEHTIKUVA
Emeritusprofessori Matti Virén: ”En tiedä yhtään maata maailmassa, joka olisi ratkaissut talousongelmansa verotusta kiristämällä”
Ay-liikkeen aivoitukset lakko-Suomessa ovat jääneet taloustieteilijä Matti Virénille epäselväksi. Leikkauksia vastustetaan, mutta niistä päättäminen ei kuulu ammattiliitoille. Julkisen sektorin Molokin kita on Suomessa itse asiassa jo kasvun este, eikä verotusta kiristämällä katkaista menojen kasvua.
– Vähän vaikeata ylipäätään on ymmärtää, mistä on kysymys, kommentoi emeritusprofessori Matti Virén meneillään olevaa lakkoaaltoa IRR-TV:n Ajassa-ohjelmassa.
– Nämä Hakaniemen – jos käytän tällaista yleistermiä – aivoitukset ovat jääneet ainakin minulle epäselviksi.
Hakaniemen hiljaisuus päättyi
Edellisen eli Sanna Marinin hallituksen aikana palkat laskivat kutakuinkin 10 prosenttia, mutta Hakaniemessä oltiin hipihiljaa. Nyt siis kaikki on toisin.
– Päällimmäisenä on kysymys siitä, että hallituksen leikkauksia vastustetaan. Mutta kaikella kohtuudella ne eivät kuulu ammattiliitoille.
Hallitus päättää julkisista menoista, ei mikään etujärjestö, Virén muistuttaa. Hän painottaa, että ammattiyhdistysliikkeen perustehtävä on puolustaa jäsentensä ostovoimaa sekä säällisiä työoloja.
Velkaantumisen tilannekuva hakusessa
Valtiolla on tällä hetkellä velkaa jotakuinkin 156 miljardia euroa ja miljardien takaukset vielä kaiken päälle. Velkaantumisen rinnalla valtion omaisuuttakin on myyty merkittävässä määrin.
– Jos valtiota olisi rahoitettu pelkästään velalla, summa olisi huomattavasti isompi.
– Mikä meidän kokonaistilanteemme loppujen lopuksi on, itse asiassa sitä isoa numeroa ei koskaan edes väläytetä käytävässä keskustelussa.
Menojen kasvu jatkuu
Leikkauksista puhutaan, mutta julkisten menojen kasvu jatkuu kaiken aikaa. Virenin mielestä Suomessa ei ole syytä puhua leikkauksista, toisin on vaikkapa Argentiinassa.
– Suomessa ei tapahdu julkisten menojen tasolla yhtään mitään.
Niinpä professorin on vaikeata löytää perusteita lakkoilulle. Toisin olisi, jos julkisia palveluita oikeasti romutettaisiin tai työsopimusjärjestelmää muutettaisiin totaalisesti.
– Ei meillä tapahdu mitään erikoista kansainvälisen perspektiivin näkökulmasta.
Julkinen sektori liian suuri
Suomen kasvun esteenä on Virénin mukaan julkisen sektorin koko, se on liian suuri rasitus tälle väkimäärälle ja kansantaloudelle.
Julkiset menot ovat 60 prosentin luokkaa kokonaistuotannon arvosta ja se on liikaa. Meillä on selässämme ”liian suuri reppu”.
– Kun julkinen sektori kasvaa, se kasvaa joka paikassa.
– Kaikki saavat ja kaikille jaetaan. Tätä on jatkunut nyt 50 vuotta. Seinä alkaa tulla vastaan.
Valtio ei ole taloyhtiö
Valtion menot eivät ole “annettuja”, Virén muistuttaa. Valtio ei ole asunto-osakeyhtiö, jossa talouden liikkumavara on melko vähäinen. Jos kustannukset nousevat, nostetaan vastikkeita.
– Poliitikot tuntuvat kuvittelevan, että valtio on taloyhtiö. Siellä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin kiristää verotusta.
– En tiedä yhtään ainoata maata maailmassa, joka on ratkaissut talousongelmansa verotusta kiristämällä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kokonaistuotanto poliittinen lakko budjetin tasapaino valtiontalouden kasvu Hakaniemi professori emeritus työnseisaus valtion tulo- ja menoarvio menoleikkaukset ammattiyhdistysliike työolot ostovoima lakko Julkinen talous Ammattiliitot Talouskasvu Matti Virén Julkinen sektori Suomen Perusta Velkaantuminen verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vasenlaita hullaantui velkaan: Holtiton velanotto antoi vauhtia korkopomppuun – jo seuraavan vuosikymmenen taitteessa valtion velkojen korkomenot liki seitsemän miljardia

Oppositiolla heikot eväät julkisen talouden pelastamiseksi: Keskusta ja SDP tarjoavat tyhjää, vihreät haluaa leikata eläkeläisiltä

Teollisuusliiton Aalto vihjaa jo uusilla työtaisteluilla – elinkeinoministeri Rydman: Ay-pomot huolissaan oman valtansa vähenemisestä

Bergbom kehotti poliittisia lakkoilijoita palaamaan töihin: ”On painava syy pelastaa hyvinvointivaltio”

Purra: Liitoille ei anneta veto-oikeutta työmarkkinauudistuksissa – ”Hallituksella on poliittinen mandaatti viedä uudistuksia läpi”

Liitot lietsovat kaaosta – PS: Lopettaako ay-liike poliittiset lakot välikysymyksen myötä?

SAK:n puheenjohtajan julkaisu viestipalvelu X:ssä kuohuttaa – Bergbom: Pitääkö Eloranta todella perussuomalaisia äärioikeistolaisena puolueena?

Seppänen: Lakkoilu ei ole pienituloisista ja työntekijöistä huolehtimista

Valtiovarainministeri Purra: Työn verotuksen kiristäminen ei olisi järkevää
Viikon suosituimmat

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Antikainen: Ilmastokeskustelu on kummelikamaa – nyt muka Suomen metsät tuottavat päästöjä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen metsiä päästölähteiksi väittävä Luonnonvarakeskus irrottautuu poliittisesta ohjauksesta ja laatii uudet laskelmat, jotka perustuvat rehellisyyteen ja todellisuuteen.

Teemu Keskisarja puntaroi kuolemanrangaistuksen syvintä olemusta
"Turun hovioikeus tiesi, ansaitseeko syytetty pyövelin kirves kirveen vai neljäkymmentä raipaniskua ja elinkautisen pakkotyöhön Viaporissa." Historioitsija-kansanedustaja Teemu Keskisarja tarttuu puheesaan menneen aikojen rikoshistoriaan, sen synkkiin yksityiskohtiin ja moraalisiin kysymyksiin. Keskisarja vie kuulijansa syvälle rikosten, rangaistusten ja oikeusjärjestelmän juurille. Hän kertoo nuoruudestaan ja tutkimusuransa alkutaipaleista – alkaen 1700-luvun seksuaalirikollisuutta koskevista pohdinnoista ja edeten 1900-luvun alun suomalaisten terroristeihin.
Uusimmat

Koskela: Venäläisten kiinteistökauppojen täyskielto etenee viimein

Simula: Metsäteollisuus on Suomen kivijalka
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää