

LEHTIKUVA
Purra: Liitoille ei anneta veto-oikeutta työmarkkinauudistuksissa – ”Hallituksella on poliittinen mandaatti viedä uudistuksia läpi”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo pitävänsä toivottavana ja myös mahdollisena, että vaikeasta tilanteesta huolimatta sopu ay-liikkeen ja hallituksen välille löytyisi. – Neuvotteluita ja työryhmiä on käynnissä. Sopiminen ja konsensus ei kuitenkaan voi tarkoittaa sitä, että hallitus peruuttaa tärkeistä uudistuksista.
Ay-liike lakkoilee keväällä hallituksen työmarkkinauudistuksia vastaan.
Palkansaajakeskusjärjestöt STTK ja SAK järjestivät torstaina mielenosoituksen Helsingin Senaatintorilla. Äskettäin Teollisuusliitto ilmoitti uusista kolmen päivän lakoista.
Taloustilanne on vaikea
MTV:n Uutisextrassa vieraillut valtiovarainministeri Riikka Purra on tilanteesta huolissaan.
– Taloustilanne on vaikea, työllisyys laskee ja työttömyys kasvaa. Tässä tilanteessa kukaan ei nouse voittajaksi lakkoaallosta.
Purra muistuttaa, että nyt kyse on poliittisista lakoista, eli ne on suunnattu hallitusta vastaan.
– Nythän ei siis ole kyse palkoista tai työehtosopimuksista, vaan hallituksen hallitusohjelmaan kirjaamista toimista, siis uudistuksista, jotka me haluamme viedä läpi.
Purra arvioi, että poliittisia lakkoja nähdään niin kauan, kunnes voimaan saadaan lainsäädäntö, jolla poliittista lakkoilua rajoitetaan.
– Toinen asia sitten on, millaisia vaikutuksia tällä on syksyn liittokierrokselle.
Uudistuksista ei peruuteta
Purra sanoo kuitenkin pitävänsä toivottavana, ja myös mahdollisena että sopu ay-liikkeen ja hallituksen välille löytyisi.
– Edelleenkin on käynnissä neuvotteluita ja työryhmiä. Sopiminen ja konsensus ei kuitenkaan voi tarkoittaa sitä, että hallitus peruuttaa uudistuksista, jotka ovat vitaalisen tärkeitä suomalaiselle yhteiskunnalle. Jos ay-liikkeen pitkälti sosialidemokraattitaustaiset pomot saavat nyt päättää, se ei ole sopimista eikä konsensusta.
– Hallituksella on poliittinen mandaatti viedä uudistuksia läpi. Tietyistä asioista voidaan neuvotella, mutta emme anna veto-oikeutta liitoille.
Poliittisella lakkoilulla on vakavia vaikutuksia Suomen talouteen, kilpailukykyyn ja vientiin.
– Tämä tilanne ei nyt tee hyvää millekään tässä yhteiskunnassa, Purra sanoo.
Hän korostaa, että hallituksen työelämäuudistukset eivät edes ole erityisen radikaaleja Suomen verrokkimaihin nähden.
– Esimerkiksi Ruotsissa vastaavat uudistukset on tehty jo aikoja sitten. Valtiovarainministerinä haluan myös huomauttaa, että näissä verrokkimaissa julkisen talouden tilanne myös on selvästi parempi kuin Suomessa.
Kokonaisveroaste laskee
Myös veroratkaisut tulevat harkittaviksi, kun uusia sopeutuksia valmistellaan. Hallitusohjelman kirjauksen mukaan työn tekemiseen ja yrittämiseen ei kuitenkaan haluta kohdistaa lisäverotusta.
Valtiovarainministerin mukaan yksityiskohdista ei ole poliittisia päätöksiä, mutta monia verolajeja tarkastellaan
Tällä hallituskaudella kokonaisveroaste laskee, Purra muistuttaa.
– Tässä taloudellisessa tilanteessa emme halua haitata työn tekemisen ja yrittämisen kannustimia.
Valtiovarainministerin mukaan lisäsopeutusten tarve on jopa kolme miljardia euroa tällä vaalikaudella. Uudet sopeutukset tulevat siis hallituksen jo sovittujen kuuden miljardin euron sopeutustoimien päälle, jotta saadaan julkinen talous tasapainoon.
– Toimia tarvitaan lisää eli ennemminkin näen, että tällä kaudella tarvitaan 6 + 3, niin olemme lähempänä tavoiteltua tilaa.
– Eli hallitusohjelmassa on kirjattu sekä tästä alijäämätavoitteesta että velkasuhteen vakauttamisesta. Näillä hallitusohjelmaan toistaiseksi kirjatuilla toimilla ei tulla saavuttamaan kumpaakaan, joten tarvitsemme lisää toimia, Purra sanoo.
Katso Purran haastattelu kokonaisuudessaan täältä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työelämäuudistukset lakkoilu velkasuhde Teollisuusliitto sopeutustoimet valtiontalous palkansaajat Riikka Purra STTK Alijäämä SAK Hallitusohjelma vientiteollisuus Ay-liike Ruotsi työllisyys verotus Kilpailukyky
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vasemmisto lietsoo joukkoja poliittisiin lakkoihin, hallitus peräänkuuluttaa suhteellisuudentajua: Käy kalliiksi yhteiskunnalle

Bergbom kehotti poliittisia lakkoilijoita palaamaan töihin: ”On painava syy pelastaa hyvinvointivaltio”

Emeritusprofessori Matti Virén arvostelee ay-liikkeen kiihkoilua: Lakkoilu on hullua puuhaa – ”Talous on kuralla ja kasvunäkymät nollassa”

Työtaistelujen tulisi olla suhteessa tavoitteisiin ja vahingoittaa vain työriidan osapuolia – Ronkainen: Onko ay-liike kehityksen vauhdittaja vai jarru?

Valtiovarainministeri Purra: Hallitusohjelman taloustavoitteisiin pääseminen edellyttää laajoja lisätoimia

Valtiovarainministeri Purra: Työperäinen maahanmuutto ei ratkaise ikääntyvän väestön ongelmia – Suomessa on liikaa ihmisiä työvoiman ulkopuolella

Valtionhallinnon tuottavuusohjelman valmistelu etenee – tavoitteena 243 miljoonan euron säästöt

Antikainen: Ay-pomot vaarantavat lääkkeiden huoltovarmuuden ja ihmisten terveyden – lääketehtaille myönnettävä poikkeuslupa

Sakari Puisto Ylen aamussa: ”Kroonisten alijäämien ongelma ja velkaantuminen pitää hoitaa – olisi äärimmäisen noloa joutua EU:n tarkkailuluokalle”
Viikon suosituimmat

Suomalaisten veronmaksajien ei tarvitse jatkossa enää rahoittaa kiinalaisten opiskelijoiden toisen asteen opintoja – keskusta närkästyi
Eduskunnassa kävi eilen selväksi, että keskustaa närästävät hallituksen aikeet ulottaa lukuvuosimaksut EU- ja Eta-alueiden ulkopuolisille opiskelijoille myös ammatilliseen koulutukseen ja lukioihin.

Vihreistä kovaa kritiikkiä Ylelle – Vigelius: ”Nytkö Ylen politisoiminen sopiikin oppositiolle?”
Ylen päätös Suomen osallistumisesta Euroviisuihin on herättänyt kovaa kritiikkiä. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sekä varapuheenjohtaja Jenni Pitko vaativat nyt Yleä perumaan päätöksen osallistumisesta. Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius kummeksuu vihreiden ulostuloa.

Purra: Toimeentulotuki on pakko korjata – ”Ei kannusta töihin”
-Toimeentulotuki eli sosiaalijärjestelmän viimesijainen turva on menettänyt tarkoituksensa ja karannut käsistä. Siitä on tullut monille pääasiallinen tulonlähde, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kirjoittaa.

Hamasia ylistänyt palestiinalaismies menettää Saksan kansalaisuuden rikottuaan uskollisuusvalansa
Berliinissä asuva palestiinalaismies ylisti sosiaalisessa mediassa terroristijärjestö Hamasin taistelijoita sankareiksi sillä seurauksella, että viranomaiset päättivät perua hänelle vain päivää aikaisemmin myönnetyn Saksan kansalaisuuden.

Maahanmuuttovirasto toteuttaa operaation somalien asuttamilla alueilla – Trump haluaa valheellisilla perusteilla maahan tulleet ulos
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi kabinettinsa kokouksessa, ettei halua somalisiirtolaisia Yhdysvaltoihin. Hänen mukaansa Itä-Afrikan maan asukkaat ”eivät tuo Yhdysvalloille mitään”, vaan elävät avustusten varassa.

Tiiliskivi poliisia päin ja ”Kuole poliisi!” -huutoja Helsingissä – Antikainen: Kasvojen peittäminen julkisella paikalla kiellettävä
Kuten aiempinakin vuosina, myös tämän vuoden itsenäisyyspäivänä Helsinki ilman natseja -mielenosoituksessa esiintyi väkivaltaisuuksia. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen katsoo, että tapaukset osoittavat äärivasemmistolaisten mielenosoitusten muodostavan vuosittaisen, ennakoitavissa olevan uhan viranomaisille ja muille mielenosoittajille.

Antikainen: Savo-Karjalan demarikansanedustajat paljastivat todellisen linjansa – äänestivät sudenmetsästystä vastaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi demarien, vihreiden ja vasemmistoliiton yritystä estää sudenmetsästyksen käynnistyminen 1.1.2026 alkaen.

PS-tunnelmia Linnan juhlista
Perussuomalaiset juhlistivat Suomen itsenäisyyttä Presidentinlinnassa.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomi on meidän maamme – ja tätä maata me haluamme puolustaa
Tänään kunnioitetaan menneiden sukupolvien työtä, mutta itsenäisyyspäivä on myös tulevaisuuden rakentamista, korosti sisäministeri Mari Rantanen puheessaan itsenäisyyspäivän valtakunnallisessa lipunnostotilaisuudessa Helsingin Tähtitorninmäellä. Suomen Uutiset julkaisee ministerin puheen kokonaisuudessaan.

Eduskunta hyväksyi kevennykset perintöveroon – Vigelius: ”Yhä useampi suomalainen vapautuu verosta kokonaan”
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutoksen perintö- ja lahjaveron alentamisesta. Perintöveron alaraja nousee 20 000 eurosta 30 000 euroon. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää muutosta oikeansuuntaisena.
















