
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Aittakumpu: Maatalouden kriisi on vakava asia
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu tyrmää SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin puheet maataloustukien leikkaamisesta ja vihjailut suomalaisen ruoantuotannon ympäristöhaitoista, jotka leimaavat täysin perusteetta puhdasta ja ympäristöystävällistä ruokaa tuottavia suomalaisviljelijöitä.
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu vetoaa SDP:n johtoon, jotta he ottaisivat suomalaisen maatalouden kriisin vakavasti.
– Nyt ei ole aika leikata kotimaisesta ruoantuotannosta, vaan meidän on yhdessä kaikin voimin palautettava sen elinvoimaa, Aittakumpu sanoo.
Hän viittaa SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin lausuntoihin alkuviikosta.
– Kun SDP:stä viimein suostutaan paljastamaan, mitä heidän hokemansa ”Kaiken voi tehdä reilummin” käytännössä tarkoittaa, varapuheenjohtajan suusta tulee ehdotus maatalouden tukien leikkaamisesta.
Omavarainen Suomi on vahvempi ulkoisia uhkia vastaan
Aittakumpu muistuttaa, että suomalainen maatalous on kriisissä ja monilla maatiloilla on taloudellisia vaikeuksia. Maatilojen kannattavuus on heikentynyt merkittävästi.
– Suomalainen ruoka on maailman laadukkainta. Se on myös ympäristöystävällisesti ja eettisesti tuotettua. Tätä pitää tukea. Razmyarin vihjailut suomalaisen ruoantuotannon ympäristöhaitoista leimaavat täysin perusteetta suomalaisia viljelijöitä, jotka tuottavat maailman laadukkainta ja ympäristöystävällistä ruokaa.
Aittakummun mukaan kotimaisella ruoantuotannolla on aivan erityinen merkitys huoltovarmuuden kannalta.
– Omavarainen Suomi on vahvempi Suomi niin sisäisiä kuin ulkoisia uhkia vastaan. Meidän tulee kyetä kaikissa tilanteissa turvaamaan ruoan saatavuus. Ilman ruokaa meistä kukaan ei pärjää. Siksi SDP:n puheet kotimaisesta ruoantuotannosta leikkaamisesta ovat vastuuttomia.

PS ARKISTO
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Rami Lehtinen: ”Haluaako SDP tosiaan tuhota ruoantuotantomme kokonaan?”
Jari Ronkainen tyrmää SDP:n Razmyarin avauksen – “Leikkaisivat omavaraisuudesta ja puolustuksesta!”
Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Pekka Aittakumpu maataloustuet kotimainen ruoka Nasima Razmyar Viljelijät Turvallisuus Huoltovarmuus SDP Maatalous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Rami Lehtinen: ”Haluaako SDP tosiaan tuhota ruoantuotantomme kokonaan?”
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar sopeuttaisi Suomen taloutta leikkaamalla maataloustuista. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtisen mukaan tämä olisi katastrofaalinen virhe.

Jari Ronkainen tyrmää SDP:n Razmyarin avauksen – “Leikkaisivat omavaraisuudesta ja puolustuksesta!”
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar on kertonut puolueensa olevan valmis leikkaamaan valtion menoja muun muassa yritystuista, maataloustuista ja Kela-korvauksista. Razmyarin mukaan maataloustukia “tarkistettaisiin” etenkin ympäristönäkökulmasta.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Perussuomalaiset: EU:ssa ollaan viimein oikealla tiellä – ruokaturva ja maatalous tunnistetaan kriittiseksi osaksi huoltovarmuutta
Perussuomalaiset on aina korostanut, että maatalous ei ole vain elinkeino, vaan se on myös osa kansallista turvallisuutta ja suomalaista identiteettiä. Huoltovarmuus, omavaraisuus ja suomalaisten oikeus kotimaiseen, turvalliseen ja eettisesti tuotettuun ruokaan ovat perussuomalaisille keskeisiä arvoja.

Suomen maatalous on ollut kriisissä jo pitkään – Elomaa: Miksi jauheliha loppuu kaupoista?
Suomalainen maatalouskriisi on pitkään jatkunut ongelma, mutta sen seuraukset näkyvät nyt yhä selvemmin myös kuluttajille. Alkutuottajille maksetaan Euroopan huonointa hintaa lihasta. Ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin hoidossa Suomi on Euroopan kärkimaita. Tämä ei ole ilmaista. Eri maiden erilaiset hyvinvointi- ja ympäristöstandardit vääristävät kilpailua. Suomalaiset tilat kärsivät muun muassa tästä, ja niitä lopetetaan kannattamattomuuden vuoksi tiuhaan tahtiin, kertoo perussuomalaisten kansanedustaja Ritva "Kike" Elomaa.
Viikon suosituimmat

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.

Kotouttamisesta kotiuttamiseen – Euroopan hidas mutta varma herääminen paluumuuton välttämättömyyteen
Ympäri Euroopan havahdutaan siihen tosiasiaan, että mahdottomaksi osoittautuneen maahanmuuttajien kotouttamisen nielemät resurssit voidaan käyttää paremminkin - nimittäin paluumuuton kannustimiin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää














