

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Taloustieteen emeritusprofessori: Työn verotusta kannattaa keventää myös ylimmissä tuloluokissa – ”Yhteiskunnalle käy kalliiksi pitää kaikkein tuottavimpia ihmisiä vajaakäytöllä”
Heikkojen työn kannustimien vuoksi moni asiantuntijatyössä työskentelevä valitsee tällä hetkellä ylitöiden tekemisen sijaan mieluummin vapaa-ajan. Marginaalivero, eli lisätuloista perittävä vero onkin nykyisellään merkittävä kannustinloukku. - On varmasti syytä pohtia, onko edes valtion etu pitää ylikireää verotusta, jos sen seurauksena ei haluta tehdä pitkiä päiviä, taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén sanoo.
Turun yliopiston kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén katsoo, että verotukseen heijastuva, pitkään jatkunut tasa-arvoajattelu on yksi syy sille, että korkeaa lisäarvoa tuottavaa työtä ei Suomessa aina saada tarpeeksi.
Hallitus on jo parantanut työnteon kannustimia, ja eri toimilla jo vahvistanut kaikkien kansalaisten mahdollisuuksia rakentaa omaa tulevaisuuttaan työtä tekemällä ja yrittämällä. Työnteosta on jatkossa tulossa yhä kannattavampaa, sillä etenkin pieni- ja keskituloisten työn veroja on kevennetty.
Veropolitiikalla hallitus tukee kasvua, ja valtiovarainministeri Riikka Purra on luvannut, että kokonaisveroaste tällä hallituskaudella ei nouse siihen nähden, mikä se viime hallituskauden lopussa oli.
Enemmän korkean lisäarvon työtunteja Suomeen
Työn verotusta kannattaisi kuitenkin keventää myös ylimmissä tuloluokissa, koska näin Suomeen saadaan enemmän korkean lisäarvon työtunteja, mikä hyödyttää kaikkia, professori Viren sanoo.
Kannustimien heikentämisen vuoksi moni asiantuntijatyössä työskentelevä valitsee tällä hetkellä ylitöiden tekemisen sijaan nykyään mieluummin vapaa-ajan. Marginaalivero, siis lisätuloista perittävä vero onkin nykyisellään merkittävä kannustinloukku.
– Voidaan kysyä, onko se järkevää, että niiden, joita yhteiskunnassa eniten tarvitaan, kuten lääkäreiden, ei kannata tehdä enemmän töitä, eli tällöin lääkäreiden palveluja on vähemmän saatavilla. On varmasti syytä pohtia, onko edes valtion etu pitää ylikireää verotusta, jos sen seurauksena ei haluta tehdä pitkiä päiviä.
– Tulisi tunnustaa, että yhteiskunnalle käy kalliiksi pitää kaikkein tuottavimpia ihmisiä vajaakäytöllä. Virén sanoo.
Mitä korkeampi rajavero, sitä vähemmän lisätulosta jää käteen
Korkeat palkat yhdistettynä kireään veroprogressioon saavat aikaan efektin, joka ei kannusta tuntien lisäämiseen. Käytäntö näkyy esimerkiksi siinä, että monilla hyvinvointialueilla lääkärit tekevät lyhyttä työviikkoa osa-aikaisesti.
Mitä korkeampi rajaveroaste eli marginaalivero on, sitä vähemmän lisätulosta jää käteen.
Kun palkansaajan rajaveroihin lisätään kulutusverot, korkein rajavero Suomessa oli Etlan tutkimuksen mukaan noin 66,8 prosenttia vuonna 2023.
Jos lisätuloista jopa kaksi kolmasosaa menee veroihin, niin se vaikuttaa jo siihen harkintaan, kannattaako ylitöitä enää tehdä, Virén sanoo.
– Asiaan siis kannattaa kiinnittää huomiota. Vaikka poliittisen kentän vasemmalla laidalla ajatellaankin, että verotus on aina liian kevyttä, arvioisin itse, että joissakin ammattiryhmissä aletaan olla jo kipurajalla sen suhteen, kannattaako lisää työtunteja enää tehdä sisään.
Positiivista signaalia työmarkkinoille
Uusissa, kannustavissa työn verotuksen keventämisissä kyse ei olisi välttämättä valtion mittakaavassa edes kovin suurista muutoksista, Virén sanoo.
– Nyt ei puhuta sadoista tuhansista ihmisistä, vaan ehkä tuhansista tai kymmenistä tuhansista.
– Tärkeintä olisikin lähettää positiivista signaalia työmarkkinoille. Markkinoille olisi viestittävä, että marginaaliveroa lievennetään. Ja että valtiovalta ymmärtää sen, että verotuksen on oltava kohtuullista, ja ettei hyvätuloisiltakaan ihmisiltä oteta niin paljon kuin vain saadaan revittyä irti.
Työn verotuksen keventämisen lisäksi keinona taloudellisen dynamiikan lisäämiseksi Virén esittää myös varainsiirtoveron poistoa määräajaksi. Tällöin asuntokauppa todennäköisesti vauhdittuisi, jolloin samalla poistuisi yksi este työvoiman liikkuvuuden tieltä.
– Suomen asuntomarkkinat ovat jähmeät, ja monilla paikkakunnilla asuntoa on vaikeaa saada kaupaksi. Jotain olisi siis syytä tehdä markkinoiden saamiseksi liikkeelle.
– Varainsiirtoveron tuotto on laskenut miljarditasolta, ollen tänä vuonna arviolta enää 500 miljoonan luokkaa, joten siinä mielessä veron määräaikainen poisto ei olisi mahdoton toteuttaa. Samaa on kokeiltu muissakin maissa. Toki muutakin pitäisi tehdä, ja silloin ensimmäisenä tulee vastaan yhteisöveron lasku, Virén sanoo.
Puoliväliriihestä kasvua ja säästöjä
Pääsiäisen jälkeen hallitus kokoontuu puoliväliriiheen tekemään päätöksiä julkisesta taloudesta tuleville vuosille.
Sumea maailmanpoliittinen tilanne, kuten Yhdysvaltojen uusi tullipolitiikka ja Venäjän edelleen jatkuva aggressio Ukrainassa, nostaa vaikeuskerrointa Suomelle suotuisille talousratkaisuille. Hallitukselta odotetaan etenkin kasvua suosivia veroratkaisuja ja muita kasvutoimia. Menopaineiden vuoksi uusia säästöjäkin saattaa nousta pöydälle.
Virén toteaa, että liikkumatila uusissa veroratkaisuissa edellyttää hyvin varmasti myös uusia säästöjä.
– Julkisten menojen taso on sietämätön. Pitäisin välttämättömänä lisäsäästöjä. Kivuliaitakin ratkaisuja tarvitaan.
Valtion virastot ja laitokset laihdutuskuurille
Virén kehottaa kääntämään katsetta valtion virastoihin ja laitoksiin kuten Sitraan, Yleisradioon, Luonnonvarakeskukseen ja THL:aan.
– Yksinkertaisin tapa edetä olisi tarkistaa näiden laitosten henkilöstön taso ja verrata sitä parinkymmenen vuoden takaiseen. Sitten voidaan arvioida, mikä on ollut akuutti tarve moninkertaistaa henkilöstömäärää.
– Myös kolmannen sektorin toimijoiden rahoitukseen voidaan hyvin kohdistaa säästöjä. Siinäkin ollaan vielä ikään kuin jääty kalkkiviivoille. Pidemmän päälle valtiolla ei ole varaa ylläpitää lukuisia instituutioita, joilla ei ole mitään kosketuspintaa markkinoille. Säästöjen lisäksi olisi jotain tehtävä myös kolmannen sektorin verotukselle: nykytilanne, jossa sektori ei maksa lainkaan veroja, on kestämätön. Sieltä ja kaivoksista löytyy kyllä sopivasti lisätuloja alijäämien paikkaamiseksi, Virén uskoo.

PS ARKISTO
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- valtion virastot ja laitokset veroprogressio ylempi tuloluokka ylityöt työnteon kannustimet säästötoimet kolmas sektori pieni- ja keskituloiset veronkevennykset Puoliväliriihi Julkinen talous Riikka Purra Matti Virén
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää