veronkevennykset
Veronkevennykset kohdistuvat vahvasti pieni- ja keskituloisiin – palkansaajan ja lapsiperheen arkea helpotetaan
Torstaina julkaistussa budjettiesityksessä ensi vuoden veronkevennykset painottuvat pieni- ja keskituloisiin palkansaajiin. Samalla kun sopeutustoimet kohdistuvat toissijaisiin menoihin, monen tavallisen työssäkäyvän kansalaisen arkea helpotetaan verotuksen kautta.
Purra ihmettelee opposition verolinjauksia: ”Miksi oppositio vihaa niin paljon veronkevennyksiä?”
Perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra ihmettelee Facebookissa opposition jyrkkää vastustusta veronkevennyksille ja muistuttaa, että ensi vuoden kokonaisveroaste pysyy yhä 42,2 prosentissa. Purra kertoo hallituksen suuntaavan yli miljardin euron kevennykset erityisesti yhteisöveroon ja keskituloisten työn verotukseen.
Purran budjettiehdotus: verokannustimia työlle ja yrittäjyydelle, puolustukseen ja turvallisuuteen lisäpanostuksia
Valtiovarainministeri Riikka Purra esitteli tänään iltapäivällä ehdotuksensa valtion 2027 budjetiksi. Ehdotus toteuttaa useita hallituksen aiempia päätöksiä – sopeutusta, kasvutoimia ja turvallisuuspanostuksia. Budjettiehdotus valmistui tilanteessa, jossa julkisen talouden tilanne on edelleen hankala velan ja korkomenojen takia, vaikka näkymät ovat kohentuneet alkaneen talouskasvun myötä.
Verotuotot kasvussa – samalla veronkevennykset tukevat taloutta ja ostovoimaa
Valtiovarainministeri Riikka Purra kertoo, että valtion verotuotot ovat kasvussa. Samaan aikaan ensi vuodelle on tulossa tärkeitä veronkevennyksiä, etenkin keskituloisille palkansaajille ja yrityksille.
Purra: Talous tarvitsee ralliajajan kylmäpäistä otetta – kasvukaasua ja velkajarrua
Talouden käänne on tapahtunut. Bruttokansantuote kasvaa, teollisuustuotanto on korkeimmillaan vuosikausiin ja luottamus on palaamassa. Valtiovarainministeri Riikka Purra muistuttaa kuitenkin, että talouden vakauttaminen vaatii jatkossakin tiukkaa menosäästöjen linjaa – ja varoittaa opposition suunnitelmista perua sekä säästöt että veronkevennykset.
PS-ministerit vetivät väkeä Jyväskylässä – Purra: Talouskasvu kiihtynyt odotettua enemmän
Valtiovarainministeri Riikka Purra ja liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne keräsivät runsaasti yleisöä Jyväskylässä perjantaina järjestettyyn perussuomalaisten tilaisuuteen. Purra kertoi Suomen talouskasvun ylittäneen odotukset, ja Ranne korosti puheessaan teiden ratkaisevaa merkitystä koko maan kehitykselle. Purra kommentoi Jyväskylässä myös Espanjan siirtolaistulvaa.
Purra: Työnteko jatkossakin entistä kannattavammaksi – erityisesti lapsiperheille
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra korostaa, että verotuksen keventäminen on tehokas keino sekä parantaa työnteon kannattavuutta että tukea lapsiperheitä. Hallitus on jo kahdesti parantanut työtulovähennyksen lapsikorotusta, ja Purra haluaa jatkaa samaa linjaa ensi vaalikaudella.
Veronmaksajat: Kehysriihi toi tervetulleen korjauksen kotitalousvähennykseen – veronkevennykset tukevat kasvua
Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää hallituksen eilisen kehysriihen tärkeimpänä päätöksenä kotitalousvähennyksen korotusta, joka toteutuu jo tänä vuonna.
PS-kansanedustajat toivovat hallitukselta ripeitä toimenpiteitä bensan hinnan alentamiseksi – Garedew: Jakeluvelvoite on poistettava
Perussuomalaisten kansanedustajat Jani Mäkelä ja Kaisa Garedew ovat reagoineet Suomessakin nopeasti kohonneisiin bensan ja dieselin pumppuhintoihin ja toivovat hallitukselta ripeitä toimenpiteitä tilanteeseen puuttumiseksi. Jakeluvelvoite, polttoainevero eri osineen ja arvonlisävero ovat pääasialliset keinot vaikuttaa polttoaineen hintaan.
Aittakumpu kuittaa kokoomukselle: ”Perussuomalaisille veronkevennykset käyvät, jos niitä ei tehdä velaksi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu pitää kokoomuksen ehdotusta perintöveron poistamisesta kömpelönä vaalitemppuna, sillä uusiin veronkevennyksiin ei tällä hetkellä ole varaa. Aittakumpu on kuitenkin valmis hyväksymään ehdotuksen, jos se rahoitetaan leikkaamalla kehitysavusta ja Setan rahoituksesta sekä muuttamalla sosiaaliturvaa siten, että sitä saavat jatkossa vain Suomen kansalaiset.
Huhtikuun kehysriihessä ei enää uusia mittavia säästöpäätöksiä – Purra: Ostovoima paranee, EU tyytyväinen Suomen linjaan
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, ettei hallitus joudu tekemään uusia mittavia säästöjä huhtikuun kehysriihessä. Täydentäviä säästöjä tarvitaan noin 400 miljoonan euron edestä - ja EU-komissiokin on tyytyväinen Suomen toimiin alijäämän pienentämiseksi. Purra korostaa MTV:n haastattelussa ostovoiman paranemista, veronalennuksia ja yhteisöveron kevennystä talouskasvun veturina – ja paljastaa olevansa valmis jatkamaan ministerinä seuraavallakin kaudella.
Oppositio ja klikkimedia koijasivat verouudistuksesta – Purra tyrmää mielikuvamanipulaation
Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa vasemmisto-oppositiota ja mediaa laajasta mielikuvamanipulaatiosta ja jopa vääristelystä, etenkin talouspolitiikan arviointineuvoston tuoreen raportin yhteydessä.
Rostila: Lapsiperheiden verotusta on kevennettävä – ”Oman kansan tulevaisuus ja selviytyminen menevät kaiken muun edelle”
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila varoittaa tuoreen väestöennusteen povaavan lasten määrän romahtavan Suomessa viidenneksellä vain muutamassa vuodessa. Rostila korostaa, että syntyvyyteen on pakko panostaa: lapsiperheiden työn verotusta pitää laskea jo kevään aikana ja entistä voimakkaammin ensi hallituskaudella.
Purra puolustaa työn verotuksen keventämistä: ”Elvyttää ja parantaa ostovoimaa”
Valtiovarainministeri Riikka Purra puolusti maanantaina Ylen A-studiossa hallituksen veronkevennyspolitiikkaa. Vaikka julkisen talouden sopeutus on käynnissä, kokonaisveroaste jopa kevenee tällä hallituskaudella. Purra myös korostaa, että veronmaksajan rahan käyttämisessä on syytä olla tarkkana.
Perintöveron alaraja nousee 30 000 euroon – jopa kaksi kolmesta perinnönsaajasta vapautuu verosta ensi vuonna
Hallitus nostaa perintöveron alarajan 20 000 eurosta 30 000 euroon vuoden 2026 alusta. Tilastokeskuksen ja Veronmaksajain Keskusliiton arvioiden mukaan muutos vapauttaa verosta arviolta jopa kaksi kolmesta suomalaisesta perinnönsaajasta.
Mäenpää poistaisi perintöveron kokonaan: ”Pidemmällä aikavälillä olisi valtiontaloudellekin erittäin kannattava ratkaisu”
Eduskunta käsittelee meneillään olevalla viikolla valtion talousarviota. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kehuu hallituksen perintö- ja lahjaverotuksen keventämisesitystä, mutta menisi itse vielä pidemmälle ja poistaisi perintöveron kokonaan.
Velkaantumista ei taiteta pelkillä sopeutuksilla – Koskela: Kasvu vaatii investointeja ja pääomaa
Kansanedustajat kävivät maanantaina eduskunnassa vuoden 2026 talousarvion palautekeskustelua. Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela otti puheessaan kantaa julkisen talouden sopeutukseen, työn verotuksen keventämiseen ja siihen, miten kasvu saadaan liikkeelle, kun epävarmuus jarruttaa kulutusta.
Purra: Hallitus tekee lapsiystävällistä veropolitiikkaa – ”Olemme keventämässä lapsiperheiden tuloverotusta mittavasti”
Vasemmisto-oppositio luottaa kuin vuoreen työperäisen maahanmuuton taloutta vahvistavaan vaikutukseen. Valtiovarainministeri Riikka Purra kuitenkin muistuttaa eduskunnalle tosiasioista: työperäinen maahanmuutto auttaa vain, jos maahanmuuttajien luoma arvonlisä on riittävä suhteessa heidän kuluttamiinsa julkisiin palveluihin ja etuuksiin. Näin ei usein ole.
Perussuomalaiset: Talouden sopeutuksen jatkaminen ei ole ideologinen valinta vaan välttämättömyys
Perussuomalaisten linjana on valtiontalouden tasapainottaminen, velkasuhteen taittaminen ja työnteon mahdollistaminen niin, että se on aina kannattavaa. Välttämättömien sopeutustoimien lisäksi hallitus tekee lukuisia kansalaisten ostovoimaa vahvistavia ja työnteon kannattavuutta parantavia toimia.
Eduskunta hyväksyi kevennykset perintöveroon – Vigelius: ”Yhä useampi suomalainen vapautuu verosta kokonaan”
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutoksen perintö- ja lahjaveron alentamisesta. Perintöveron alaraja nousee 20 000 eurosta 30 000 euroon. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää muutosta oikeansuuntaisena.
Keskusta esittää julkisen talouden vahvistamista massamaahanmuutolla – Purra: ”Tätäkö maakunnissa halutaan?”
Keskusta on juuri julkaissut uusimman vaihtoehtobudjettinsa, joka lähinnä vaikuttaa siltä, että se on laadittu vaihtoehtoisessa todellisuudessa, sillä kepu muun muassa rahoittaisi uusia menoja perumalla veronkevennyksiä, joita ei edes tule ensi vuodelle. - Mieluiten näkisin ensi vuoden vaihtoehtobudjetin koskevan ensi vuotta, valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo.
Koskela ja Reijonen: Ruuan arvonlisävero laskee – hallituksen veropolitiikka vahvistaa kansalaisten ostovoimaa entisestään
Kotitalouksien ostovoima on kääntynyt kasvuun ja vahvistuu entisestään vuonna 2026. Arvonlisäveron kevennys elintarvikkeissa ja muissa arjen perushyödykkeissä on yksi tekijä tässä myönteisessä kehityksessä.
Hallitus vahvistaa kansalaisten ostovoimaa – ”Vertailun vuoksi edellisen hallituksen vahtivuorolla se romahti”
Perussuomalaiset näkee, että nykyisen hallituksen toteuttama ostovoiman korjauspaketti tuottaa tulosta ja suunta on oikea. Edellisen hallituksen aikana suunta suomalaisten ostovoimassa oli täysin päinvastainen.
Pk-yritysten tilanne kohenee – hallituksen veronkevennykset ja talouskasvun merkit tukevat luottamusta
Pk-yritysten taloudellinen tilanne on parantunut, kertoo tuore Yrittäjägallup. Yrityksistä 49 prosenttia arvioi tilanteensa erittäin tai melko hyväksi. Arviot ovat parantuneet elokuuhun 2025 verrattuna. Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen näkee tulokset rohkaisevina ja merkkinä talouden käänteestä parempaan.
Hallitus jatkaa historiallista täyskäännöstä autoilijoiden verotuksessa – Seppänen: Polttoaineveron kevennys on suora helpotus autoilijoille
Perussuomalaiset pitää lupauksensa ja alentaa autoilijoiden kustannuksia. Hallitus kantaa vastuuta koko pitkien etäisyyksien Suomesta ja suomalaisten arjen kustannuksista. Suomalaisten liikkumista ei rangaista, vaan tuetaan järkevällä ja vastuullisella veropolitiikalla, iloitsee perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen.
Hallituksen verolinja vahvistaa työnteon kannustimia: ”Kun palkasta jää enemmän käteen, työ ja ahkeruus palkitaan”
Perussuomalaisten kansanedustajat Ville Vähämäki ja Sami Savio pitävät hallituksen veropolitiikkaa oikeansuuntaisena erityisesti pieni- ja keskituloisten sekä työssäkäyvien lapsiperheiden näkökulmasta.
Valtiovarainministeri Purra ojensi demaripomo Lindtmania: Luettelitte enimmäkseen mukavia asioita – ja teidän vaihtoehdossanne ei ole niihin rahaa
- Helppoheikit politiikassa osaavat luetella helppoja asioita, mutta minua kiinnostaa se, mitä sellaista te olette valmiita tekemään, mikä ei ole helppoa, valtiovarainministeri Riikka Purra sanoi demaripomo Antti Lindtmanille tänään eduskunnassa.
Veronmaksajat: Palkansaajien ostovoima palaamassa – ”Viime vaalikaudella syntynyt kuoppa täyttyy vihdoin”
Veronmaksajain Keskusliiton mukaan keskituloisen palkansaajan ostovoima nousee vuonna 2026 vihdoin samalle tasolle kuin vuonna 2020. Korkean inflaation vuosina 2021–2023 ostovoima romahti yhtä paljon kuin sen arvioidaan nyt kasvavan vuosina 2024–2026. Positiivista käännettä ovat vauhdittaneet reaalipalkkojen nousu ja veronkevennykset, jotka ovat taittaneet aiemmat veronkiristykset.
Veronmaksajat tyytyväisiä budjettiriiheen: Onnistunut verolinja tukee talouden kääntämistä kasvuun
Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää budjettiriihen verolinjaa odotettuna ja pääosin onnistuneena kokonaisuutena. Kevään kehysriihessä linjatut veromuutokset toteutetaan lähes sellaisinaan. - Ansiotulojen verotuksen muutokset tukevat talouden kääntymistä kasvuun. Samalla ratkotaan joitakin verojärjestelmän pitkäaikaisia rakenteellisia vinoumia.
Työn verotus kevenee vuonna 2026 – hallitus valmistelee suuria uudistuksia
Hallitus esittää merkittäviä veronkevennyksiä, jotka kohdistuvat erityisesti työntekoon ja yrittämiseen. Esitykset on määrä antaa eduskunnalle syksyllä lausuntokierroksen jälkeen, ja ne tulisivat voimaan vuoden 2026 alussa.
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää


















































