Suomessa on tuhansia järjestöjä ja organisaatioita, jotka ovat lähes yksinomaan julkisen rahoituksen varassa. Kaikki ilmoittavat työskentelevänsä hyvien päämäärien eteen, vaikka monen toiminta on lipsunut aggressiivisen lobbauksen ja politikoinnin puolelle – ja väärinkäytöksiä ja rikosepäilyjäkin on nähty. Yhdistystoiminnassa liikkuu löysää rahaa, joka houkuttaa siipiveikkoja ja hämärämiehiä. Taloustieteen professori Matti Virén herättelee keskustelua siitä, pitääkö valtion vuodesta toiseen alistua yhdistysten ja muiden epävirallisten yhteisöjen lypsettäväksi.

Julkiset menot kasvoivat voimakkaasti 1960-1980-luvuilla, jolloin rakennettiin perustaa pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle. Valtion takaamien hyvinvointipalvelujen rinnalle on samalla noussut ei-virallisten yhteisöjen ja organisaatioiden jatkuvasti paisuva kenttä, jonka toimintaa valtio ja kunnat rahoittavat. Yhdistysten toiminta on kuitenkin monelle epäselvää.

Turun yliopiston taloustieteen emeritusprofessori, ajatuspaja Suomen Perustan hallituksen puheenjohtaja Matti Virén ihmettelee, mihin Suomessa tarvitaan tuhansia järjestöjä ja organisaatioita, jotka ovat yksinomaan julkisten avustusten varassa.

Ei pidä ryhtyä valtion ja kuntien kerjäläisiksi

Tyypillisesti yhdistykset ilmoittavat mielellään laajan kirjon erilaisia hyviksi katsomiaan tarkoituksia, joiden puolesta ne toimivat, mutta on kyseenalaista, pitääkö valtion ulkoistaa hyvinvointivaltion toimintaan liittyviä tehtäviä ulkopuolisille tahoille.

– Yhteisöt sanovat tekevänsä hyvää, millä perusteella ne saavat tiettyjä rälssioikeuksia. Itse en kuitenkaan näe asianmukaisena järjestelynä sitä, että hyvinvointiyhteiskunnan toimintoja järjestämään on valtion lisäksi siirretty joukko muita toimijoita, Virén sanoo.

Kansalaisjärjestötoiminta on perinteisesti ollut vapaaehtoista, pyyteetöntä ja pääosin palkatonta toimintaa hyvien asioiden eteen. Nykyistä järjestökenttää Virén kutsuu kerjäämisen ammattilaisiksi, ja toteaa, että on tullut aika siivota ”harmaa vyöhyke” valtion ja vapaan kansalaistoiminnan välillä.

– Jos ”yleishyödylliset yhteisöt” eivät kykene itse hankkimaan keskuudestaan edes puolta rahoistaan, älkäätkö ne ryhtykö pysyviksi valtion ja kuntien kerjäläisiksi. Kansalaistoiminnan tarkoituksena ja ainoana toimintamuotona ei saisi olla rahan hankkiminen valtiolta, Virén sanoo.

Julkisia rahoituskanavia on useita

Moni suomalainen järjestö toimii pakolais-, siirtolais-, maahanmuutto-, monikulttuuri- ja kotouttamistoiminnan alueella, jolloin yleensä helppoa rahaa on tiedossa. Julkisia rahoituskanavia on useita, ja valveutuneimmat järjestötoimijat osaavat hyödyntää kaikkia.

Samaan aikaan kun järjestöt imuroivat tileilleen rahaa, joka on alkujaan kerätty joko veronmaksajilta tai rahapelihäviöistä, monen järjestön toiminta näyttäisi – ainakin julkisten ulostulojen perusteella – irtautuneen hyvin etäälle siitä tarkoituksesta, minkä puolesta ne ilmoittavat toimivan, ja on tapahtunut siirtymää lähelle poliittista toimintaa.

Tarkastelkaamme ilmiötä vaikka Plan Suomen toiminnan kautta.

Plan Suomi ilmoittaa olevansa ”lastenoikeusjärjestö, joka parantaa erityisesti heikoimmassa asemassa olevien tyttöjen elämää ja suojelua.”

Muutama viikko sitten Plan Suomi käskytti sosiaalisen median kanavillaan kaikelle kansalle, että jatkossa naisia ei pidä enää kutsua naisiksi, vaan sen sijaan ”menstruoiviksi ihmisiksi”. Seurauksena kuitenkin rekyyli iski somessa, ja Plan Suomelle annettiin topakka kurinpalautus, sillä määräilyn voi helposti nähdä tökerönä ja naisen arvoa alentavana.

Rahaa valuu veronmaksajilta ja ongelmapelaajilta

Plan Suomi on lähes yksinomaan ulkopuolisten avustusten varassa toimiva organisaatio. Enimmäkseen järjestölle kanavoituvat rahat ovat alun perin veronmaksajilta tai ongelmapelaajilta.

Ulkoministeriö (UM) rahoittaa järjestöä vuodessa 6,5 miljoonalla eurolla. Lisäksi järjestön tilille kilahti tänä vuonna sosiaali- ja terveysministeriön STEA-avustuksia 204 000 euroa.

Kaiken kaikkiaan eri tahoilta kerjäämällä Plan sai viime vuonna kasaan yhteensä 24,4 miljoonan euron potin. UM:n ja STEA:n lisäksi rahoittajia ovat esimerkiksi EU, opetushallitus, aluehallintovirasto, Suomen Kulttuurirahasto sekä eräät yritykset.

Muhkeiden avustusvarojen turvin Plan Suomen päämajaan on haalittu runsas joukko palkollisia erilaisissa ”tehtävissä” nimikkeillä, kuten pääsihteeri, it-päällikkö, HR-päällikkö, talousjohtaja, ohjelmapäällikkö, humanitaarisen työn ohjelmapäällikkö, ohjelmajohtaja, ilmastotyön asiantuntija, gender and inclusion specialist, globaalikasvatuksen asiantuntija, globaalikasvatuksen ohjelmapäällikkö ja niin edelleen. Palkkakuiteista selviää, että myös koordinaattoreille maksetaan.

Veronmaksajien rahoilla parempaakin käyttöä

Ulostulojensa perusteella Plan Suomi on täysillä mukana tiedostavassa woke-hurmoksessa. Sen lisäksi, että Plan vaatii naisia kutsuttavan jatkossa menstruoiviksi ihmisiksi, vaatimukset koskevat myös” vastuun tunnustamista riittämättömistä ilmastotoimista”.

Jos et ole vielä ehtinyt vaatia kuukautisille omaa emojia, niin Plan Suomi on tehnyt myös sen sinun puolestasi.

Professori Virén vihjaa sarkastiseen tyyliin, että kenties veronmaksajilta kerätyillä rahoilla olisi parempaakin käyttöä kuin tukea Plan Suomen kulttuurinmuokkausprojekteja.

SPR käyttää palkkoihin 48 miljoonaa euroa vuodessa

Julkista rahaa heruu miljoonia euroja somalien kulttuuriyhdistyksille, siinä missä valtio suhtautuu nihkeästi suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Hyvin tavallista näyttää olevan, että mitä älyttömämpiä projekteja keksit yhdistyksesi nimissä, sitä helpompi on hankkeelle saada julkinen maksaja.

Suomen Punaisen Ristin (SPR) verkossa julkaistun markkinointipuheen mukaan SPR muun muassa auttaa onnettomuuksien ja kriisien sattuessa Suomessa ja maailmalla.

– Kannustamme ihmisiä pitämään huolta toisistaan ja turvallisuudestaan sekä asettumaan heikomman puolelle, verkkosivulla lukee, tarkoituksena tietenkin vedota myötätuntoon ja auttamisen haluun.

Yksityisten lahjoittajien lisäksi SPR:lle kanavoituu muhkeita julkisia avustuksia, suurelta osin UM:n ja STEA:n kautta. Uusimman SPR:n vuosikertomuksen mukaan STEA-rahoituksen osuus oli lähes 4,5 miljoonaa euroa. UM:n kautta SPR:lle kanavoitui peräti 21,8 miljoonaa euroa.

Rahoittajien joukossa on muitakin ministeriöitä ja varoja tulee myös EU:lta. Kaiken kaikkiaan SPR:n julkinen rahoitus viime vuonna oli 33,4 miljoonaa euroa. SPR saa varoja myös lahjoituksina ja sijoitustoiminnasta.

SPR:n tilinpäätöksen mukaan tuotot olivat viime vuonna huimat 110 018 547 euroa. Summasta kuitenkin hupeni henkilökunnan elatukseen eli palkkoihin ja palkkojen sivukuluihin runsaat 48 miljoonaa euroa.

Plan Suomen tavoin SPR on auttamistyön kyljessä tehnyt politikointia jo vuosikaudet, muun muassa lähtemällä mukaan sosiaalisen median ilmianto- ja kyttäyshankkeeseen ja osallistumalla laittomasti maassa olevien piilotteluun. Äskettäin on käynyt ilmi epäily SPR:n piirissä tehdystä törkeästä kavalluksesta. Hyväntekeväisyystoiminnassa pyörii isoja rahoja, jotka aina houkuttavat siipiveikkoja ja hämärämiehiä.

Ideologisia puuhakerhoja karsittava pois

Perussuomalaiset pitää esillä järjestöjen ja yhdistysten leväperäistä rahoitusta. Kansanedustaja Mari Rantanen huomautti jo aiemmin, että rahanjako järjestöille on ollut vuosikausia holtitonta ja huonosti valvottua sekä vaikuttavuusarvioinneiltaan onnetonta.

Kansanedustaja Lulu Ranne linjaa, että jatkossa järjestöjen rahoitusta tuleekin karsia.

– Meidän tulee priorisoida toimintaa, joka selvästi lisää hyvinvointia ja on taloudellisesti kestävää, kuten esimerkiksi lasten ja nuorten liikunnan tukemista, mutta erilaisia ystävyysjärjestöjä ja ideologisia puuhakerhoja on karsittava kovalla kädellä.

Ranne katsoo, että verorahojen käyttö on monelta osin holtitonta. Ranne vaatii myös toimintaan lisää avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.

– Kansalaisilla tulee olla maksimaalinen oikeus ja mahdollisuus tarkastaa ja valvoa verovarojen käyttöä.

Yhdistysten rahoitusvastuuta Ranne siirtäisi enemmän yhdistyksille itselleen.

– Julkiset rahat pitää kohdistaa suomalaisten välttämättömiin palveluihin eikä mihinkään puuhasteluun, höpöhankkeisiin, kaikenlaisen turhan pyörittämiseen tai kavereiden palkkaamiseen. Tästä seuraa, että ei-välttämättömän yhdistystoiminnan rahoituksen on tultava vapaaehtoisilta lahjoittajilta, Ranne sanoo.

Julkista rahaa vain välttämättömyyksiin

Hän esittää, että yhdistysten rahoitustarpeita pohdittaessa tulisi aina ensinnä selvittää, että mikäli rahaa tarvitsevaa yhdistystä ei olisi, järjestäisikö valtio tai kunta vastaavaa toimintaa ja missä määrin, samalla huomioiden julkisten menojen välttämättömän priorisointitarpeen.

– Jos ei järjestäisi, sitten yhdistyksellekään ei anneta julkista rahaa. Jos valtio vastaavaa toimintaa järjestäisi mutta suppeampana, yhdistyksen rahoitus sitten sen mukaan, mikäli kyse on toiminnasta, joka on suomalaisten hyvälle arjelle välttämätöntä.

SUOMEN UUTISET

Tulosta

Tagit