Tagi: valtion menot

LEHTIKUVA

Suomen valtio on jättiveloissa ja veronmaksajan taakka erittäin raskas. Kuitenkin samaan aikaan monet julkiset peruspalvelut ovat heikossa jamassa, ja jopa perustavanlaatuisten palvelujen saatavuudesta voi joutua taistelemaan. Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra herättelee kaikkia suomalaisia pohtimaan: minkä johtopäätöksen itse tekisit tässä tilanteessa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kiihtyvään tahtiin paisuva valtionvelka johtaa samalla myös korkomenojen kasvuun tulevina vuosina. Kasvu johtuu pitkälti siitä, että viime vuosina Suomi on ottanut jatkuvasti uutta lainaa. Turun yliopiston taloustieteen emeritusprofessori, Matti Virén varoittaa valtiontaloudelle tuhoisasta kierteestä, jossa uusi velka on aina entistä kalliimpaa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Suurimpien puolueiden johtajat SDP:n Sanna Marin, kokoomuksen Petteri Orpo ja perussuomalaisten Riikka Purra esittivät eilen MTV:n pääministeritentissä keinoja julkisen talouden sopeutustoimiksi. Demarien talouslinja perustuu edelleen pitkälti toiveajattelulle, sillä puolue laskee sen varaan, että talous lähtee kasvamaan ja työllisyys kehittymään, vaikka merkkejä talouskasvusta ei ole. Perussuomalaiset sen sijaan haluaa laatia selvän tiekartan julkisten menojen vähentämiseen, jotta...  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaiset haluaa seuraavalla eduskuntakaudella vahvistaa työn kannustimia ja parantaa kansalaisen ostovoimaa, sillä nykyisessä inflaatiokierteessä rahat eivät monella enää riitä liikkumiseen, asumiseen ja ruokaan. Perussuomalaisten mielestä tavallisen palkansaajan taloushuolista puhutaan eduskuntavaalien alla muutenkin liian vähän.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Tällä hallituskaudella on luovuttu monenlaisista menojen kasvattamisen rajoitteista, esimerkiksi kehysmenettelystä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra pitää tätä hyvin ongelmallisena, sillä menoille ei näin toimien tunnu olevan mitään rajoitteita. Toisekseen kehys ei Purran mukaan huomioi olennaisia menoja.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Suomi elää yli varojensa eikä velkaantumiskehitys ole enää hallinnassa, joten jonkun on otettava vastuu, kun Marinin hallitus ei ole pystynyt sitä kantamaan. Perussuomalaiset esittää menoleikkausten kautta velanoton vähentämistä heti yli miljardilla eurolla ja on sitoutunut toimenpiteisiin, joilla julkisen talouden kestävyysongelma ratkaistaan kahden vaalikauden aikana. PS julkaisi tänään eduskunnassa vaihtoehtobudjettinsa.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) viime viikolla julkaiseman raportin mukaan rahapelituotoista myönnettyjen avustusten läpinäkyvyyttä, valvontaa ja tuloksellisuuden edellytyksiä tulee kehittää. Raportti kuvaa, kuinka avustukset kohdentuvat varsin vakiintuneelle saajajoukolle, kuinka valvonta on osin puutteellista ja kuinka vaikuttavuus ei ole riittävästi ohjannut tukien saamisen arviointia.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Suomessa on tuhansia järjestöjä ja organisaatioita, jotka ovat lähes yksinomaan julkisen rahoituksen varassa. Kaikki ilmoittavat työskentelevänsä hyvien päämäärien eteen, vaikka monen toiminta on lipsunut aggressiivisen lobbauksen ja politikoinnin puolelle – ja väärinkäytöksiä ja rikosepäilyjäkin on nähty. Yhdistystoiminnassa liikkuu löysää rahaa, joka houkuttaa siipiveikkoja ja hämärämiehiä. Taloustieteen professori Matti Virén herättelee keskustelua siitä, pitääkö valtion vuodesta...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Suomi on virastojen, laitosten ja muiden julkisen sektorin yksiköiden luvattu maa. Taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén kuitenkin katsoo, että moni julkinen yksikkö on jo menettänyt alkuperäisen tarkoituksensa ja suuntautunut omille teilleen seuraamaan omia mielihalujaan. Viren sanoo, että suunta on väärä. – Emme tarvitse ainuttakaan virastoa tai laitosta, joiden pitää itse keksiä, mitä niiden pitää tehdä.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Eduskunta keskusteli tänään hallituksen rahankäytöstä ja talouspolitiikasta julkisen talouden suunnitelman yhteydessä. Perussuomalaisten puheenjohtaja kansanedustaja Riikka Purra muistutti puheenvuoroissaan hallitusta siitä, miten tärkeää on panna menokohteet tärkeysjärjestykseen.  Lue lisää >